Ihmeellinen Maailma

Taas on yksi tyoviikko pulkassa. *Huokaus*. Elan tassa paiva kerrallaan. Rutiinia pahemman kerran ja tappavan tylsaa hoystettyna molisevilla maalais-ausseilla.

Tyopisteessani talla hetkella kolme ihmista tekee kahden ihmisen tyot ja sekos vasta tylsaa onkin. Torstainen tili kylla lammittaa mielta kummasti. Mutta paiva kerrallaan. Tiedan etten kovin kauaa taalla kesta ja yritan tassa miettia etta minnehan seuraavaksi kirmaisin. Hyvalla sakalla viela 1,5 kuukautta ja sitten kylla pitaisi loytaa uudet kuviot… Tai sitten voi olla etta jonain paivana vain napsahtaa ja lahden…. kuka tietaa.

Vaihtoehtoja on. Uluru kiinnostaisi kovin. Ja ehka viettaa siella hieman kauemminkin aikaa kuin tehda pelkka turisti-katsaus. Melbournessa olisi mukava kayda koska kaikki ovat kehuneet sen taivaisiin. Myos lansi kiinnostaisi, pohjoisen Darwinista puhumattakaan.

Travel bug alkaa taas kuuluttaa itsestaan ja itse asiassa olen jo alkanut palyilemaan myos muita ulkomaita. Miten olisi Egypti? Tai Malediivit? Fiji? Intia tai Kiina?
Rahaahan ei talla hetkella ole mutta tilauksen voi aina tehda :).

Viikonloppukin siis tuli aikanaan ja Lotta tuli Brisbanesta kaymaan. Lotan tapasin lokakuun alussa Brissussa. Kavimme syomassa meksikolaisessa ravintolassa ja paransimme maailmaa himassa. Illalla lahdimme Toowoomban tanssilattioille ja suosimastani Fibber Magee:sta loytyikin hyvat bilemusat jossa viihdyimme melkein aamukolmeen asti.
Kylla se on niin hienoa kun taalla Queenslandissa on polttaminen kaikissa sisatiloissa kielletty, ei paansarkya rookinsavusta eika pahanhajuisin vaatteita. Elakoon! Toivottavasti Suomi tulee pian perassa tassa asiassa!

Lotan vierailu piristi kummasti. Han lahti nyt sunnuntai-aamuna takaisin mutta kyllahan me viela tulemme nakemaan.
Ensi viikonloppuna menen Gold Coastin Surfers Paradiseen tapaamaan Elisaa ja ennenkaikkea nauttimaan rannikon meresta ja upeista aalloista :). Ihanaa. En ole kaynyt rannikolla neljaan kuukauteen! Olen ollut niin tunteideni hukuttama ettei ole edes ollut voimia itseni piristamiseen tai pienen matkan suunnitteluun. Nyt toivottavasti suunta on vain ylospain.

Meilla on muuten nyt himassa nettiyhteys niin kuin jo muutamat tietavat. Mesesta minut voi tavata useimmiten viikolla meidan aikaamme 01.00 am (suomessa 5pm) jalkeen kun olen tullut toista jos jotakuta kiinnostaa jutella. Updeittaa meseosoitteeni joka on: mhongisto@hotmail.com. Tuota osoitetta kaytan siis vain ja ainoastaan mesettamiseen, joten jos mailia haluaa lahettaa niin sen osoitteen voin antaa mesen kautta.

Niin ja sitten viela loppuun talotilanteestani. Jordan on menossa takaisin Uuteen-Seelantiin ensi viikolla joten yksi lapsi vahemman talossa. Yes. Rehellisesti sanottuna en jaa kaipaamaan. Ei ole kauheasti kiinnostanut siivota hanen ja Chrisin sotkuja ja huomata joka ilta toista tullessa etta kaikki ostamani ruuat on syoty.
Palatkaamme!

Computers….. Kirjoittelin muutama paiva sitten jo blogiin, ja tietenkin viimeista lausetta kirjoittaessani kone yhtakkia paatti viskata minut edelliselle sivulle kadottaen nain tekstini…
Uusi yritys siis..

Viikko sitten torstaina olin siis siella “introduction”:ssa Beef Cityssa, kuulemassa kaikki samat lopinat uudelleen. Meita oli talla kertaa onneksi 14 uutta aloittajaa, ja aika kului nopeammin kun porukasta loytyi hauskaa sakkia (lue: englantia puhuvia).

Perjantaina sitten aloitettiin tyot. Tuntui kylla hieman typeralta olla taas samassa paikassa ja nakihan siella ne samat tyypitkin jotka aikaisemmin. Kylla sina paivana tuli kelattua useammin kuin kerran etta onkohan missaan mitaan jarkea. Elamani on vain toistanut itseaan viimeiset nelja kuukautta. Mutta onko mun tekemisissa nyt muutenkaan ollut koskaan kauheasti johdonmukaisuutta? Ei.

Sunnuntaina menin Brisbanen South Bankiin Saran kanssa. Paikan paalla oli isot karkelot, koska 18.2 on Kiinalainen Uusivuosi joka ilmeisesti noteerataan aika korkealla taalla. Oli mukava paiva. South Bank sijaitsee Brisbane-joen varrella ja sille oli myos tekolaguuni ja hiekkaranta jossa ihmiset ruskistavat nahkaansa.

Toowoombaan takaisintulo matkalle pysahdyimme Big Orangessa mika on iso tuoretori. Ostin kukkakaalia, ison vesimelonin puolikkaan, banaaneja ja omenoita hintaan 7,5$/4e.

Sunnuntaina mina, Stuart, Joe ja Amy menimme keilaamaan. Minulle ensimmainen kerta elamassani! Ja oli kivaa. Tosin eka kierros meni vahan haeskellessa mutta jo seuraavan kierroksen voitin:). Tata taytyy tehda uudestaan pian!

Jos olisin tiennyt millaiset paivat maanantai ja tiistai tulevat olemaan, olisin jaanyt himaan. Kaksi paivaa suoraan sanottuna aivan vitusta.

Maanantaina jouduin pakkaamaan laskia. Saattaa kuulostaa helpolta, mutta itse asiassa hommassa menee pari viikkoa ennen kuin oppii hiffaamaan mika on oikeanlaista tavaraa pakattavaksi (nain olen kuullut).
Ja Merv-niminen vanha supervisor on vastuussa tasta alueesta. Han on ollut teurastamolla jo 30 vuotta ja paasee (kaikkien onneksi) elakkeelle kesakuussa.

Homman nimi on se, etta laatikkoon pitaa tunkea 18,5 kiloa laskia ja laittaa se linjalle jota pitkin se menee kansitettavaksi ja lahettamoon.
Kanssani tyoskenteli kaksi korealaista ja yksi suunnattoman iso aussipoika.

Ensimmaisena tuli kommentti etta meidan tulisi pakata 300 laatikkoa tavaraa sina paivana. Mika on kylla melkoinen tahti neljallekkin ihmiselle.
Pitkin paivaa tama Merv tuli sitten vittuilemaan kuinka keraamme vaaraa tavaraa linjalta ja valilla oli yli-ja alipainoista tavaraa.
Sanat oli koko ajan osoitettu minulle. Mammuttimaiselle aussille han ei sanonut mitaan ja korealaiset paasivat luonnollisesti palkahasta kun eivat (muka) osaa yhtaan englantia. Taitaa olla heillakin hyvin valikoiva tuo englanninosaamis taito tilanteesta riippuen.

Illalla han sitten kavi heittelemassa laatikkoja ympariinsa ja rayhaamassa taas MINULLE. Mita siina sitten voi sanoa? Jos sanot jotakin vastaan, saat potkut. Sen olen oppinut. Kehoitin kuitenkin hanta sanomaan samat sanat aussillepojalle.
Kavihan siina sitten viela toinenkin supervisor rayhaamassa. Nama ovat siis juurikin ne kaksi kusipaata jota koko talosta loytyy.
Lahdin itkien kotiin.

Tiistaina sama paska jatkui. Talla kertaa han kielsi ottamasta mitaan hihnalta ja kaski korealaispoikaa tuomaan minulle laatikossa tavaraa, jonka joku muu oli kerannyt. Minun piti pakata se sitten laatikkoon. No, mikas siina.

Neljan tunnin jalkeen sitten Merv tulee sanomaan minulle silmat salamoiden, etta nyt mennaan toimistoon. Ja se ei ole koskaan hyva asia.

Siella oli kaksi miesta seka me.
Laatikosta oli loytynyt pieni pala luuta. Tama luun palanen makasi toimiston poydalla ja kaikki tuijottivat sita kiinteasti. Ja siis se on suuri rikos koska laskilaatikossa ei saa olla yhtaan palasta luuta.
Merv taas sanoi jotain valittuja sanoja ja siina vaiheessa pimahdin.

Sanoin etta olen taysin vittuuntunut siihen etta han on kaynyt aukomassa mulle paata pitkin paivaa. Okei, ehka en osannut hommaani, mutta jos kysyn liian usein mita pitaa tehda niin tuloksena on lisaa huutoa.
Tassa vaiheessa toimiston miehet kohottivat kulmiaan.

Jatkoin siis totuuksien kertomista, ja sanoin etta kaikkien ihmisten kuuluu saada tasavertainen kohtelu ja syy miksi olen pitanyt paani kiinni toistaiseksi on se etta on tiedossa potkut jos sanot jotain vastaan. Kerroin miten Merv kayttaytyi ja painotin, etta aikuinen ihminen ei kayttaydy silla tavalla, eika varsinkaan supervisor jolla pitaisi olla ammattimaisuutta esittaa asiat korrektisti.

Ja kylla, kun nain sen vanhan huuhkajan ilmeen niin todella NAUTIN. Toimiston pojat kaskivat minun menna ulos odottamaan ja Merv ja juttelemaan heidan kanssaan. Puolen tunnin paasta ovi aukesi ja han tuli pyytamaan anteeksi.
Pohti siina sitten myos aaneen, etta ehka han ottaa liian tosissaan tyon.
Sanoin etta kylla, todellakin. Vaikka heilla onkin paljon vastuuta ei se tarkoita sita etta voit huutaa ihmisille, silla se ei auta ketaan.

Etta sellaista mukavaa. Keskiviikkona palasin sitten luiden pariin ja toivottavasti jamahdan siihen hommaan.
Ainut asia mika auttaa jaksamaan siella on se, etta aina on joku joka saa minut hyvalla tuulelle. Olenkin itse asiassa nyt piristynyt hieman masennuksen syovereista.

Tana viikonloppuna on suunnitelmissa matka Crows Nestiin uimaan. Siella on pieni latakko missa paasee uimaan taalla rutikuivassa Toowoombassa. Jesh.

Elama on nakojaan paattanyt heittaa minut takaisin, ensin Toowooombaan ja nyt Beef Cityyn.

Olin kylla aivan totaalisen kyllastynyt ja vasynyt farmiduuniin, ja soittelin taas tyonvalitys-toimisto Grunt Labouriin talla viikolla kysyakseni etta jos talla viikolla sitten paasisin aloittamaan tyot taas, ah niin ihanassa Beef Cityssa.
Ja kyllahan se kavi.

Eri asia on sitten se, etta mitka on mun fiilikset asian suhteen. Tuntuu hyvalta taas saada tasaisen mukava tili, ja kai sita asennoituu sinne vahaksi aikaa.
Mutta sitten on Talo. Olen tuntenut oloni suureksi paskaksi talossa asuessani ja tuntuu kuin en pystyisi hengittamaan. Pitaisi muuttaa varmaan pois, mutta eihan kaikki asiat ole ihan niin yksinkertaisia.

Paras idea olisi varmasti lahtea pois Toowoombasta kokonaan, ja aloittaa jossain ihan alusta. Varmasti tama masennuskin helpottuisi. Onhan siihenkin syynsa, en ole ollut kylla kovin ylpea kaytoksestani viime aikoina. Mutta kukas taalla on taydellinen.
Toisaalta taas, en jaksa taalta minnekkaan lahtea ainakaan viela.
Yritan nyt vain ajatella jos jaksaisin taas ainakin pari kuukautta olla toissa teurastamolla.

Tuntuu etta teen mita vaan niin joku mattaa. Mikahan opetus tahankin sisaltyy sitten? Yritin paasta pois Toowoombasta ja tuosta duunista… vain loytaakseni itseni hetken paasta takaisin kummassakin.

Yritan tassa itseani aktivoida… Olen ollut kylla melkoisen yksinainen viime ajat ja ei auta kuin yrittaa keksia jotain viriketta missa nakisi ihmisia enemman. On ollut kylla siipi niin maassa etta tarvitsen varmaan jotain ekstra-suojauksia kestaakseni Beef Cityn negatiivisia kuoleman energioita.

Huomenna sitten menen kuuntelemaan aamukuudelta tasan ne samat lopinat mita olen kuullut aikaisemminkin. Siis paiva jossa kerrotaan hygieniasta ja kaikki mahdollinen tylsa teoria sala minka kuulin jo kertaalleen kun viimeksi aloitin siella tyot.
Niin ja sitten perjantaina paasen taas nakemaan kaikki aivan ihanat ja inspiroituneet ihmiset siella *huokaus*.
No olihan siella muutama todella mukavakin.

Voi etta kun positiivisuus varmaan oikein kaikuu tasta paivityksestani? Parempi siis lopettaa tahan.

Tassa pohdin, etta onkohan minulla mitaan tahdellista kerrottavaa?

Olen edelleenkin farmilla toissa, ja jokaisen paivan toivon olevan viimeinen. Tyopaivat venyvat yleensa kymmentuntisiksi, teemme siis yleensa tunnin ylitoita joka paiva. Rahantulon kannalta se on tietysti hyva asia, silla ylityotunneista maksetaan 1 3/4 kertainen tuntipalkka.
Muuten on tuntunut etta jokaiseen paivaan heraaminen on ollut ylivoimaisen vaikeata ja energiaa-vievaa. Tuntuu kuin katsoisin elokuvaa jossa joku painaa reply-nappulaa ja sama kohtaus toistuu jatkuvasti.

Tyokaverit ovat olleet ihan mukavia, toki heillakin on omat keskinaiset kiistansa, mutta itse olen ollut hiljainen ja melko sivussa kaikesta. Yritan keskittaa energiani siihen, etta jaksan tehda tyot.
Tama masennuskausi on nyt kestanyt jo jonkin aikaa ja on varmaan aika tehda jotain sen hyvaksi. Olen yrittanyt miettia missa ongelma on. En vain ole voinut hyvin ja tuntuu kuin stressi seuraisi joka paikkaan.

Lisaksi olen tullut laiskaksi. Fyysinen aktiivisuuteni on laskenut hitaasti mutta varmasti. Olen aina ollut ahkera liikkumaan, mutta nyt olen ollut kuin lamaantunut enka ole tehnyt paljon mitaan. Yleensa taytyy pakottaa itseni joko uima-altaalle tai lenkkipolulle. Sitten kun olen siella, niin ei ole enaa mitaan ongelmaa. Sinne paaseminen on se vaikea osa projektia.
Olen vakavissani ajatellut aloittaa joogan, heti kun siihen on vain varaa.
Vartaloni lahettaa sellaisia viesteja, etta niihin taytyy kiinnittaa huomiota. Lihakseni ovat aina jumissa ja kireat, mika kertoo omasta mielentilastani.

Taloomme muutti sitten neljas asukas, Stuartin serkku Chris. Han on ihan mukava poika, mutta nyt tunnen enenivissa maarin etta tarvitsen lisaa omaa tilaa.
Talo on niin taynna tavaraa etta tuntuu etten pysty ajattelemaan. Ennen siella oli mukavan tilavaa, mutta Chrisin muuttaessa taloon han toi mukanaan puoli valtakuntaa.
Isot sohvat olohuoneeseen, seka ison television ja KOLME tietokonetta.
Itseani hairitsevat koneista lahtevat energiat, mutta mitahan mina siihen voin sanoa jos talossa on kolme kundia joita ne eivat hairitse?

Teurastamolle paasisin takaisin toihin, ja todennakoisesti varmaan kestaisinkin menna takaisin, ajattelemalla vain rahaa… Vaikka tyo onkin kuluttavaa on myoskin tyopaikan ainainen etsiminen kuluttavaa. Joskus kai tyolle pitaa kuolla henkisesti vaikka en ole ikina ajattellut etta niin taytyisi tehda.
Toinen asia on, etta haluanko jaada Toowoombaan? Sinansa tama paikka on ihan ok. Paratiisia ei ole missaan. Tunnen etta olen jumissa, koska minulla ei ole autoa. Taalla on paljon nahtavaa ja tekemista jos on auto.
Toisaalta taas, valilla on rasittavaa myos aloittaa aina puhtaalta poydalta ja olla se uusi, nobody ja viela asua jossain hostellissa.

Niin, kuten varmaan pystyy rivien valista lukemaan olen kuin suuressa tienristeyksessa. Viela kun nakisi mita ne tienviitat sanovat?

Viime viikonloppuna oli ihana henkireika. Olin Psychic expo-messuilla pari viikkoa sitten, ja kun ne olivat katevasti viela Golf Clubilla nurkan takana, taytyihan sinne menna. Kiinnosti nahda millaiset messut taalla saadaan aikaiseksi.
Sielta sain sitten info-lappusen eraasta Gypsy nimisesta naisesta, joka jarjestaa meedio-iltoja jokaisen kuun ensimmainen paiva.

Viime perjantaina menin sitten sinne. En oikein tiennyt mita odottaa, tallakin alalla kun on kaikenlaista vaantajaa. Mutta yllatyin iloisesti.
Ilta alkoi meditaatiolla ihanan rauhoittavan musiikin kera.
Sen jalkeen oli neljan meediota jotka valittivat viesteja. Uskomatonta miten paikkaansapitavia nama olivat.
Se, joka epailee, onko fyysisen kuoleman jalkeen elamaa, tulisi menna edes kerran elamassaan meedio-iltaan… Sen jalkeen ei tarvitse enaa epailla.
Nama ovat siis yleensa avoinna kelle tahansa pienta paasymaksua vastaan.
Tunnelma oli melko herkistynyt, koska jotkut meediot menevat aika arkoihin asioihin.
Eraalta naiselta han kysyi, onko hanella ollut keskenmeno.
Ja muutenkin…. ne yksityiskohdat mita he kertovat edesmenneista henkiloista ovat uskomattoman tarkkoja.

Gypsyn ilta oli mukava, ja aionkin tavata hanet uudestaan. Hanella on monelaisia kursseja josta olisin kiinnostunut, ja aionkin kysya hanelta niista huomenna kun naen hanet.

Parhaalta kuitenkin tuntui se, etta tunsin olevan kaltaisteni joukossa. Ei tarvinnut selitella sita, kuka mina olen ja miksi ajattelen niin kuin ajattelen. Tassa paikassa oli ihmisia jotka omasivat samanlaisen ajatusmaailman kuin mina. Se tuntui hyvalta, silla en ole pitkaan aikaan ollut sellaisten ihmisten seurassa.

Sita alkaa helposti menettamaan otettaan, jos ei ole kaltaistensa joukossa. Siksi sanonkin, ymparoi itsesi sellaisilla ihmisilla joiden seurassa tunnet olosi hyvaksi.
Ymparoi itsesi sellaisilla ihmisilla, joiden ajattelua ja elamantapaa ihailet ja katsot ylospain, ennemmin kuin sellaisilla jotka saavat jokainen perjantai-ilta sen pullon kateesi tai tuntemaan itsesi viela surkeammaksi, kuin ennen kuin olit heidan seurassaan.

Hei.

Viime paivityksessa unohdin mainita erittain positiivisen uutisen, minulle nimittain myonnettiin 13.1 toinen work and holiday-viisumi!
Ei ole kylla ollut viisumin haku koskaan nain yksinkertaista… Sain paatoksesta postia e-mailiin ja sitten postissa tuli kirje lekurilta, jossa luki ettei sita saa avata vaan minun piti lahettaa se edelleen Brisbaneen. Homma on siis hoidettu!

Mutta en ole jaksanut tuntea valtavaa iloa siita. Toki olen iloinen, mutta mielessani on pyorineet niin monta muuta asiaa etta ne ovat vieneet kaiken huomioni.
Eras niista on ollut tyonhaku. Se on ollut tuskallista ja energiaa vievaa. Resumea olen jattanyt niin moneen paikkaan etten jaksa edes laskea. Kaikkea kokeiltu; hotellia, motellia, erilaisia ruokakauppoja, lihanpakkaamoja, pesuloita, pizzeriaa, kahviloita….
Viimeisena oljenkortena sitten soitin farmille johon ystavani Sara antoi vinkin.
Ja siellahan mina nyt sitten olen. On edes jotain, silla rahat on oikeasti slut, finito!

Farmi erikoistuu siis salaatin viljelyyn. Viime torstai oli ensimmainen paivani, jolloin olin ollut tyottomana 5 viikkoa. En muuten siita tyottomyydesta olisi ollut niin huolissani, mutta kuten tuli mainittua jollain taallakin tulee elaa ja valitettavasti raha pyorittaa maailmaa aika lailla.
Paiva alkoi siis aamukuudelta ja puolta tuntia aikaisemmin farmareiden poika, Brenton, otti minut kyytiin talomme edustalta. No, aika syvaltahan se on kuiten farmiduunit yleensakin.

Jokaisella on oma puukko ja sitten pitaa kyykkia maassa ja katkaista salaatti juuresta. Sita tein ensimmaiset reilut 4 tuntia ja pidimme tauon.
Taman jalkeen onneksi menimme istuttamaan salaatteja mika on melkeinpa ihanaa tuohon keruuseen verrattuna. Sita teimme sitten paivan loppuun asti….. ja se paiva oli PITKA!

Perjantai 26.1 nimittain oli Australia paiva, mika tarkoitti siis myos juhlapyhaa ja kukaan ei olisi duunissa. Jouduimme siis tekemaan vahan ekstraa…. vahan ennen neljaa alkoi sitten satamaan kaatamalla! Kylla siina tuli muutama voimasana… Eipa sita sadetta kylla taalla muuten nay eika kuulu mutta tietenkin sita piti tulla juuri silloin kun yritimme kiirehtia jotta paasisimme pian kotiin.
Istuttaminen on helppoa, traktorin perassa on paikat neljalle ihmiselle, ja jokaisen edessa on pontto, jota reunustaa 7 reikaa ja niihin pitaa laittaa jokaiseen yksi salaatinalku.
Juttu onkin siina, etta salaatteja ei saa eika voi stuttaa sateella. Joten hyppasimme pois ja istutimme loput kasin….. Kello oli 4.30 kun olimme lahdossa pois ja hyva ettemme viela juuttuneet sinne mutaliejuun kiinni poispyrkiessamme.
Mutta kyllapas oli ihanaa paassa kotiin ja suihkuun!

Samana paivana minulle soitettiin Villa Nova nimisesta motellista. Halusivat minut toihin, ja ilmoittauduin mukaan lauantaiksi heidan pyynnostaan. Halusin nahda mika on homman nimi.
Motelli on alle puolen kilometrin paassa meidan taloltamme. Kyse oli siis housekeeping hommista ja tyoskentelin kahden mukavan naisen kanssa. Tosin tyoskentelymetodit olivat aika mielenkiintoiset…
Ensinnakin meilla oli kylla ampareissa ties minkalaista puhdistusainetta kukin eri tarkoituksiin, mutta en nahnyt heidan kayttavan naita ollenkaan. Heilla oli tapana vain pyyhkia maralla ratilla paikat….
Muutenkin meininkin oli hieman “sinnepain” toimintaa.
Kun Townsvillessa hotellissa tyoskennellessa kaikki oli hyvin organisoitua ja jarjestettya, taalla oli kaikki painvastoin. Aikaa kului ihan turhaan sahlaykseen ja ihmettelyyn ja se syo energioita jos mika…

Tyoskentelimme nelisen tuntia ja motellin omistaja antoi alustavan aikatauluni, jonka mukaan tyoskentelisin seuraavat 5-6 paivaa. Mutta siinakin oli jujunsa, tiistai ja keskiviikko oli merkitty “on-call” mika tarkoittaa etta minun tehtavani on soittaa motellille paivaa ennen ja kysya tarvitaanko minua..
En luvannut talle naiselle mitaan, kerroin miten asiani on ja etta itse asiassa olin jo lupautunut farmille toihin maanantaiksi ja tiistaiksi.

Eli siis tanaan olin siella farmilla taas ja oli vahan siedettavampi paiva. Vasen ranteeni on aivan hellana, hyva jos pystyn sita liikuttamaan. Lisaksi takareiteni huutavat vielakin armoa vaikka torstaista on jo monta paivaa aikaa. Eipa tule mieleen etta ois mikaan treeni saanut niita huutamaan tuskasta niin paljoa kuin tuo duuni.
Aion tassa nyt katsoa viikon tai pari miten asiat sujuvat ja loytyyko jotain muuta tyota.

Muuten olen ollut jonkinlaisessa pysahtyneessa masennustilassa. Mikaan ei oikein tunnu miltaan. Tiedantiedan, siella varmaan pohditaan etta elan kuuluisaa “arkea”. Voin kertoa etta sita on todellakin eletty pitka tovi ja yleensahan se arki iskee pahiten kun aloittaa tyot. Ajankaytto on rajattua. Mutta kuten sanoin, mikaan ei tunnu oikein miltaan ja en muista edes koska olisin nauranut viimeksi kunnolla. Ihan niin etta vedet tulee silmista. Valilla ei jaksa edes yrittaa selittaa muille mika olen tai mita ajattelen, silla se on useimmiten vain ajanhukkaa. Voi kun saisin jonkun teista tanne edes hetkeksi! Toisi paljon potkua elamaani. Silla vaikka tunnen oloni yksinaiseksi, mina en taalta lahde.
Otan tilani ennemminkin haasteena. Olemmehan taalla kuitenkin tietylla tapaa yksin.
On auttanut paljon, kun olen voinut puhua Saran kanssa. Sara on todella mukava ja omistaa viela aivotkin, mika alkaa olla aika harvinainen juttu naina paivina.
Taidan elaa jonkinlaisessa pysahtyneisyydessa ja valilla paivat menevat ohi niin etta en edes muista mitaan, on kuin katselisin jotakin utuista pilviharsoa ymmartamatta mistaan mitaan.

Mitas muuta…. taalla on todella tuskaisen kuuma nyt! Taidamme elaa parhaillaan keskikesaa ja yot ovat niin tukalia etta ei pysty nukkumaan. Talossamme kun ei ole ilmastointia eika tuuletinta…. On paivia jolloin lampotila kipuaa jopa 38 asteeseen. Huh helletta sanon mina. Parempi kuitenkin nain pain kuin etta lunta tulisi taivaan taydelta.

Nytkin varmaan unohtui taas puolet asioista joita halusin kertoa, mutta ne varmaan muistuu mieleen kunhan paasen pois taalta nettikahvilasta :). Palaan taas astialle, ja toivottavasti ensi kerralla tunnen oloni paremmaksi ja elavaisemmaksi.

Brisbanessa meni viikko. Toita ei loytynyt, ja toisaalta Brisbane ei ole paras paikka kai etsia toita…Tyottomyysluku on suuri.

Viimeisena sunnuntaina sitten arvoin mita teen: lahdenko etelaa kohden vai Toowoombaan. Kyselin busseja Toowoombaan ja kun kuulin etta illan viimeinen bussi lahti vain puolen tunnin paasta, paatos piti tehda nopeasti. Ei muuta sitten kuin elamani nopein pakkaus ja taytta hakaa bussiasemalle. Ehdin kuin ehdinkin.

Nyt olen ollut taalla sitten taas viikon ja etsinyt toita hulluna… Eika tunnu mitaan edistysta tapahtuvan. Masentaa ja olen muutenkin vahan sekaisin, siksi tasta tekstista ei tule nyt pitkaa. Pitaa vain uskoa etta asiat jarjestyvat.
Alkaa huoliko siella liikaa, se tapahtuu mika on tarkoituskin.

Uusivuosi meni ohi niin ettei ehtinyt huomatakaan. Palasin Brisbanesta Toowoombaan ja kamppikseni Jordan oli jo juhlapaalla saapuessani viiden jalkeen. Mina olin vasynyt. Kavin kuitenkin juoksemassa illalla ja nain muutaman ilotulitteenkin. Siihen huipentui minun uusivuosi 2007.

Seuraavat paivat meni laiskotellessa enka tehnyt oikeastaan yhtaan mitaan. Keskiviikkona seka Jordan etta Stuart menivat takaisin toihin ja siina vaiheessa alkoi taas takaraivossa painamaan tietoisuus asiasta, etta toita pitaisi taas etsia. Kiinnosti aivan kympilla.

En kuitenkaan saanut koko viikkona mitaan aikaiseksi vaan lohosin tiedottomana ja masentuneena tekematta ja saamatta aikaiseksi yhtaan mitaan. Ajattelin sitten etta haluaisin Brisbaneen palata, missa on paremmat tyomahdollisuudet ja muutenkin helpompi kulkea ympariinsa busseilla ja junilla.
Paatos lahtea Brisbaneen ei ollut helppo….

Olin aika hajalla kun viime lauantaina olin sitten lahdossa Toowoombassa. Tajusin kuinka kiintynyt olin kamppiksiini. Etenki Stuart oli ollut suuri tuki ja hyva ystava. Siina sitten meni lauantai marehtiessa ja niinhan siina kavi etten paassyt mihinkaan lahtemaan bussilipusta huolimatta. Vietin mukavan lauantai-illan Jordanin ja Stuartin kanssa ja sunnuntai-aamuna sitten lahdin.

Lahto ei ollut helppo ja vaikka olin jokseenkin iloinen jattaessani Toowoombaan taakse silti jai mietityttamaan teinko oikean ratkaisun. Raha on oikeasti todella lopussa aika asiaa paljoa auta se, etta Brisbanessa hostellien hinnat on vahintaan 25$/yo. Onhan taalla myos hostelli nimeltaan “Bunk” missa maksat vain 10$yosta,….. juju on siina etta samassa huoneessa bunkkaa 35 ihmista! Etta se niista younista. Saman asian ajaa luultavasti jos nukut jossain kadulla tosin voi olla etta ilma on raittiimpaa….

Taalla olen sitten metsastanyt toita enka millaan suurella menestyksella. Tyopaikka-ilmoituksia lukiessa mielen valtaa masennus: joka paikkaan etsitaan vahintaan taydellista henkiloa, ja jos ilmoitus kuulostaa hyvalta johonkin asti niin sitten viimeistaan kohdassa “own car essential” tai “blue card required” iskee masennus. Tulee vahintaankin tunne etten osaa yhtaan mitaan.

En tieda. Hengaan taalla nyt taman viikon loppuun ja jos ei mitaan lupaavaa ole niin todennakoisesti joudun palaamaan Toowoombaan. Minulle on kuulemma aina huone vapaana entisessa kodissa.
Energiat ja elamanilon tama tyonhaku totisesti vie. Kun tuottaisi viela jotain tulostakin.

Kun loytyis jotain siedettavaa duunia missa kestais kauemmin kuin kaksi kuukautta niin olisin tyytyvainen.
Yksi rahantulolahde olisi kylla nyt veronpalauksen tekeminen mista aionkin ottaa selvaa. Verorahoja pitaisi tulla takaisin aika paljonkin, mutta en nyt sen varaan heita mitaan. Se on samanlaista arpapelia taalla australiassa niin kuin se on suomessakin.

Yritan tassa nyt piristya ja olla vahan positiivisempi ensi kerralla. Nyt on vahan mieli maassa.

Tanaan on 30.12.2006 ja vuosi on melkein lopuillaan.
Ihmeellista, sanon mina. Onko vuosi jo mennyt? Tai paremminkin 14 kuukautta siita kun lahdin reissuun? Tuntuu etta niin paljon on tapahtunut etta monesti pitaa istua alas miettimaan mita on tapahtunut minakin kuukautena.

Tama vuosi on ollut ehdottomasti elamani paras. Olen melko lailla kuitenkin jalat-maassa ihminen ennemminkin kuin paa pilvissa, ja on ollut aivan uskomattoman vaikeita ja kipeita asioita kasiteltavana. Oman itsensa kohtaaminen voi olla rankkaa, kun on taysin omillaan ja vieraassa ymparistossa. Ja kuitenkin on ollut niin upeita ja kauniita asioita ja ihmisia matkan varrella.
Tunne-elama on aina kuin aaltoliiketta, omani on ollut kylla ennemminkin kuin myrskyava meri. Mutta kun myrsky laantuu, aurinko paistaa taas.
Tuntuu etta sisimpaan on laskenut aina vain suurempi rauha jokaisen myrskyn jalkeen.

Matkustus kuume ei kylla anna mitaan hellittamisen merkkeja.
Ja miksi pitaisi? Meidat on luotu liikkumaan, kaikin tavoin. Mikaan ei ole hienompaa kuin tutustua mita erilaisimpiin ihmisiin. Tunnen olevani tavattoma onnekas, rikas(enka siis puhu pankkitilistani nyt:)) ja tekevani juuri sita mita sisimpani pyytaa minua tekemaan.

6.1 on taas merkkipaiva. Vuosi Australiassa! Ja odotan innolla mita vuosi 2007 tuo tullessaan. Viisumin kasittelyssa menee todennakoisesti muutama kuukausi. Toivottavasti kaikki sujuu sen suhteen hyvin.
Kun mietin saapumistani Australiaan vuosi sitten, fiilikset ovat kylla todella erilaiset talla hetkella.
Osaksi saan kiittaa tukea mita olen saanut, eritoten Markun sanat jaivat pyorimaan paahani; piiskaa itseasi alaka anna koskaan periksi.
Kaikki “taistelut” ovat kylla olleet painonsa arvosta kultaa.

Olen Brisbanessa talla hetkella. Torstai aamuna tuli vain idea lahtea Brisbaneen, kun Toowoombassa tuli levattya viikko ja hankittua voimat takaisin. Otin sitten bussin tanne Brissuun ja olen nautiskellut tasta kylasta taysin siemauksin. Rahapussi tosin huutaa tuskasta! Oon ostanut vaatteita PALJON, rahaa mennyt liikaa. Tosin tiedan etta kylla se taas siita. Saan jostain toita.

Tyonhaun suhteen on hieman hiljainen kausi nyt. Monet paikat ovat kesalomalla viela tammikuun ensimmaisen viikon. Mutta silmat ja korvat pidan kylla avoinna.

Punkkaan talla hetkella samassa Palace Backpackers hostellissa kuin ennenkin Brisbanessa. On helppoa menna paikkaan jonka tietaa hyvaksi. Lampoa riittaa, oisinkin on 25 raatia ainakin. Toowoomba on tuntunut kylmalta oiseen aikaan, keskiviikon ja torstain valisena yona oli vain 13 astetta lampoa. Ja silloin tuntuu etta sama kun talossa ei olisi seinia ollenkaan.

Perjantain pyhitin shoppailulle, se on jotain mita osaan liiankin hyvin :). Lauantaina jatkoin ja nain Elisan, joka oli myos kaupungissa, mutta toisessa hostellissa.
Elisanhan tapasin Bundabergissa jokunen kuukausi sitten. Kavimme viihteella illalla ja tanaan jatkamme yhteisella illallisella.

Pitaa muuten viela muutama sana sanoa teurastamosta. Nimittain myytti aasialaisista ahkerina tyontekjoina tuhoutui taysin. He todellakin ottivat tilaisuudesta aina vaarin jos oli pienikin mahdollisuus olla tekematta jotakin.
Tama oli todella ihmeellinen piirre, silla useimmiten olen nahnyt heidat ahkerina, esimerkiksi banaanifarmilla ollessani. Kyse ei ole kuristakaan, aina oli jonkun silmat niskassa ihan varmasti.

Mutta huvittavin juttu taytyy kuitenkin kertoa. Paikassa oli kaksi korealaista kundia duunissa monta kuukautta.
He tekivat tyota jota kukaan ei siella halua tehda; he olivat lattiapoikia. Eli siis he siivosivat lastoilla koko ajan etteivat ihmiset liukastuisi lattialle pudonneisiin lihoihin.
He tekivat tyonsa hyvin, ja monen kuukauden uurastuksen jalkeen he saivat parempaa tyota. Mutta jostain syysta he menivat ja varastivat isohkot kimpaleet lihaa ja yrittivat salakuljettaa housujensa alla autoon. Eivat onnistuneet….
Saivat tietenkin potkut. Mutta mika jarki? Rahallisesti ehka hyotyivat 100-150$. Ajattelivatko saastaa ruokakuluissa ja syoda lihaa pari seuraavaa viikkoa? Noloa.

Asiasta kukkaruukkuun. Joulu meni mukavasti, huomaamatta. Olimme Stuartin sedalla, Allanilla kylassa. Siella oli myos Stuartin aiti ja 15-vuotias pikkusisko, natti ja suloinen kuin mika. Seka Angelan poika ja pari muuta sukulaista. Allanin poika Joe oli humalassa jo puoliltapaivin, han tosin oli ainut joka joi. Vahan saalittava tapaus 18-vuotiaaksi, mutta ehka se siita.

Sain kaksi lahjaa, toinen oli tyokaveriltani Saralta ja toinen Stuartilta. Saralta sain hihattoman t-paidan ja Stuartilta hienon, 14-karaatin kultakaulakorun. Koru on upea, yksinkertainen mutta nayttava. Lahetin pinon valokuvia kotiin, joten siitakin on kuva sitten.

Soimme myos jouluaterian mika oli aikalailla erilainen, pekonia ja ties mita lihaa, mista en pitanyt. Aika hevia tavaraa, ja sitten oli jotain kalapasteijoita seka vihanneksia. Ihan hyvaa se oli, mutta pakko myontaa etta olisin mielummin mussuttanut muutaman joulutortun ja karjalanpiirakan. Kolmen aikaan paivalla sitten olin saanut tarpeeksi ja menimme takaisin kampille. En muista muuten joulua jolloin olisin syonyt niin vahan 😀 !
27.12 oli sitten Boxing Day jolloin kaikki paikat oli kiinni ja oli niiiin hiljaista etta.
Huomenna on aatto ja silloin lahden myos mina takaisin Toowoombaan. Kammoan suuria juhlapaivia juuri vakijoukkojen takia.

Toivon kaikille oikein mukavaa vuotta 2007! Palaan asiaan ensi vuonna.

Eilen oli erittain mukava paiva. Viimeinen paiva Beef Cityssa!
Viimeinkin aherrus palkittiin ja sain todistuksen etta tyoskentelin siella kaksi kuukautta.

Aloitimme tyot jo 2.15, eli puoli tuntia aikaisemmin kuin yleensa, jotta paasisimme aikaisemmin pois. Tunnelma oli katossa, koska myos kaikki muut paattivat tyot, tosin vain hetkeksi. Paikka sulkee kahdeksi viikoksi, jolloin kaikilla on siis lomaa.
Nautiskelin viimeisesta paivasta, viimeisten luiden pakkaamisesta ja katselin viimeista kertaa joitakin naamoja joita en jaa pahemmin kaipaamaan…

Otin myos salaa valokuvia. Valokuvaaminen on ankarasti kielletty, mutta saannothan on tehty rikottaviksi :). Salamaa en voinut kayttaa jotten herattaisi liikaa huomiota, mutta kuvista tuli silti hyvia. Lahetan tassa lahitulevaisuudessa joitakin kuvia kotiin ja myos mailitse.

Lopetimme tyot kahta tuntia aikaisemmin ja huokaisin syvaan. Onnesta. Ohi on.
Nyt voi taas nahda hymyn huulillani.

Tanaan aamulla sitten oli se lekurin vastaanotto viisumia varten, se mista olenkin jo vaahdonnut vahan aikaa. Kirpaisi kylla laittaa 200$, mutta minkas teet.
Minulta testattiin nako, korvat, verenpaine, paino ja pituus. Taytin papereita ja sitten menin toiseen sairaalaan ottamaan rontgen-kuvat. Rontgen kuvat olivat onneksi ilmaiset, ja ne otettiin siis rinnasta.

Lopuksi laitoin hakemuksen menemaan netin kautta, joten nyt vain sitten istun ja odotan vastausta :).Tyonteko on palkittu ja voin nautiskella tasta maasta viela ainakin toisen vuoden.
Tuntuu hyvalta.

Tanaan olisi tarkoitus kayda vahan kaupoilla. Ensin en meinannut ostaa yhtaan lahjaa, mutta kylla kai sita pitaa muutamaan uhrata pari lanttia. Aion ostaa Stuartille ja Jordanille jotakin. He ovat kylla olleet todella kiltteja ja mukavia, kun taas itse olen ollut valilla varmasti melkoinen hirvio…

Joulun tuloa en ole sen pahemmin noteerannut, eika sen ole niin valiksikaan. Ihmiset tosin koristelevat talojaan huolella joulua varten. Ja puhun nimenomaan ulkovalaistuksesta! Nain myos eraan kaupan joka on erikoistunut pelkastaan jouluvaloihin ja sen ohi purjehtiessa et voi ainakaan erehtya paikasta. Koko paikka on yhta valomerta ja aivan kaikki on tehty jouluvaloista.
Muuten samanlainen ostoshelvetti joulu on taallakin. Ihmiset osaavat tosin ottaa taalla aavistuksen joulun tulon eivatka stressaa niin paljon kuin suomalaiset.

En tieda viela mita teen. Luultavasti luen lehtea ja katson leffoja kamppiksien kanssa. Kaymme Stuartin sedalla ja tadilla, jotka asuvat nurkan takana.
Talla hetkella on muuta kaipaakaan kuin rentoutumista ja univeloista eroon paasemista. Olen ollut hyvin vasynyt ja aion nyt saada energiani takaisin ennen kuin alan miettimaan uusia tyokuvioita.

Brisbaneen olen suunnitellut menevani takaisin lahitulevaisuudessa. En tieda milloin se paiva on, mutta melko pian. Sama virsi, rahaa ei ole liikaa joten ei siten naita lomapaivikaan ole ikuisesti (valitettavasti).

Toivon kaikille oikein lamminta ja rauhallista joulua! Nauttikaa rakkaittenne seurasta ja olkoon myos uusi vuosi taynna terveytta ja hyvia asioita!

Oho. Aika on mennyt niin nopeasti etta en ole ehtinyt edes kolmeen viikkoon paivittamaan blogia. Ja myoskin ehka siita syysta, etta en ole netissakaan kaynyt kuin joinain viikkoina vain kerran ja pariin tuntiin ehtii kirjoittamaan yhden mailin… Olen siis pahoillani etten oikein ehdi vastailla maileihin, ketaan en ole unohtanut! Vastaus tulee aikanaan.

Paasin muuten hostellin murjusta pois. Tutustuin toissa eraaseen kiwi-kundiin, Stuartiin. Han tuli kaymaan hostellilla eras viikonloppu, ja jarkyttyi paikasta niin paljon etta tarjosi minulle huonetta talosta jossa han asuu.
No mikas siina, ei siina kovin montaa kertaa tarvinnut miettia, asumispaikkahan ei voi enaa huonommaksi menna.

Ja talo on todella kiva. Omakotitalo kolmella huoneella ja isolla takapihalla. Stuartin paras kaveri uudesta-seelannista, Jordan, asuu yhdessa huoneessa. Ja talo on todella puhdas, mika ihaninta. Omasta huoneestakin olen saanut nauttia.
Jordan ja Stuart ovat 19-vuotiaita. He tuntuvat jollakin tapaa kuin pikkuveljilta, kyllahan me hieman eri aaltopituudella olemme, mutta mukavia he ovat silti :).
Asun siella viela muutaman viikon, ja sitten muutan jonnekkin. Riippuu mita tapahtuu tyon suhteen ja muutenkin. Yksi varteenotettava vaihtoehto on hollantilainen Sara. Hanen talossaan on yksi huone vapaana.

Muuten olen ollut aivan uuvuksissa. Tuo tyopaikka ei todellakaan ole minun paikkani. Raha on ainut asia joka lohuttaa sinne menemisessa, mutta kylla se on niin pakkopullaa ollut viimeiset pari viikkoa ettei hyva tosikaan. En ole yhtakaan tyopaikkaa kokenut niin vasyttavaksi. Olen ottanut mp3-soittimeni toihin mukaan, ja kuunnellut salaa musiikkia yhdella korvanapilla, etta kestan edes jotenkin. Jos siis asentaa piuhat ja muut puvun alle oikein, niin kukaan ei tieda etta kuuntelet musiikkia, koska mitaan ei nay ulospain.
Kiellettyahan se on, mutta monet tekevat niin ja se ainakin tekee puuduttavasta tyosta siedettavan, hetkeksi.
Hetken harkitsin jopa jatkavani siella joulutauon (21.12-03.01) jalkeen, mutta en enaa. Rahaa ei ole paljon saastossa, mutta otan riskin ettei toista tyota heti loydy. En yksinkertaisesti jaksa paivaakaan enempaa kuin on pakko. En voi hyvin eika mikaan raha saa minua jaamaa sinne. Uskon etta maailmankaikkeus rahoittaa, tavalla tai toisella.
Olisin lahtenyt sielta jo pois, mutta jain ainoastaan ja vain toisen viisumin saamisen inspiroimana.

Tana viikonloppuna alan katselemaan muita toita. Nayttaa silta, etta Toowoombassa vietetaan viela ainakin lisakuukausi, koska taalla on paljon enemman toita tarjolla kuin esimerkiksi Brisbanessa, ja varsinkin koululaisten kesalomien aikaan toiden saaminen ei ole helppoa.

Unohdin muuten kertoa eraasta mielenkiintoisesta ja erilaisesta tuttavuudestani. Benny, 22-vuotias saksalaiskundi. En muista, koska olisin tavannut niin ajattelevan ja fiksun 22-vuotiaan.
Bennylla ja minulla natsasi heti. Elama on kylla opettanut hanelle muutaman oppitunnin. Hanella oli 15-vuotiaana syopa paassa. Kun han parani siita, han lopetti polttamisen terveytensa takia… Ja hanelle tuli luusyopa jalkaan jonka myota han menetti jalkansa ja hanella on nyt proteesi.
Ja se tapa, milla han elaa on ihailtava. Paiva kerrallaan. Ja etta elama voi olla hyvin lyhyt, joten tee tanaan se mista olet aina haaveillut, ala siirra sita huomiseen. Han on niin ihana ja valoisa ihminen. Sydameni tayttyy ilolla ja rakkaudella kun tapaan hanen kaltaisiaan ihmisiaan. Perusjannuja tapaa ihan riittavasti tyossa ja muuallakin, joten kun tapaa aidon ja elamaa nahneen ihmisen, se on suurin lahja ja ilo minun elamassani.
Mutta niin, han, kuten minakin uupui toissa taysin ja han lopetti useita viikkoja sitten ja loysi toiden tyopaikan muualta.

Viime viikolla iski mieleton ikava. Ikava iski rintaani kuin terava miekka, kun kuulin Sturatin ja Jordanin keskustelun. Jordan pohti aaneen, mita han ostaa Stuartille joululahjaksi. Stuart vastasi siihen, etta se, etta Jordan on lasna on hanelle suurin joululahja minka han voi saada. Siina sitten aloin miettimaan…. minulla ei ole taalla ketaan joka tuntisi minusta samoin. Tai ketaan josta mina tuntisin samoin. Useimmat tuttavuuteni ovat tylsistyttavan pintapuolisia. Tama on niita matkailun varjopuolia, ja asia jonka kanssa pitaa vain elaa. Todellisten ystavien saaminen vie aina aikaa, oli sitten kotona tai ulkomailla.
Olisi vain niin ihanaa olla jonkun ihanan ystavani kanssa, joka tuntee minut taysin. On niin ihanaa olla ihmisen seurassa, joka tuntee sinut taysin, koska voit vain olla. Joku, joka tietaa miten ajattelet ja miten reagoit asioihin.
Noh, uskon etta tama on tallainen moykky tiella, joita tulee joskus ja kylla se siita tasoittuu.
En tietenkaan pahoita mieltani jos joku teista soittaa minulle ja kertoo etta kone australiaan laskeutuu pian ;).

Mitas muuta.. Joulua en ole sen enempaa miettinyt. Jotain pienta lahetan kotiin, mutta en aio ostaa yhtaan joululahjaa. En tieda viela miten joulua vietan, mutta luultavasti taalla Toowoombassa olen. Asialla ei sinansa ole kauhesti merkitysta minulle, totta puhuen. Riittaa etta on suklaata ja pari kaveria ja hyva leffa.

22.12 on laakarille aika. Toista viisumia varten, jonne pitaa kiikuttaa passi, passikuva, todistukset 3kk tyoskentelysta seka 200$ rahaa. Ja kylla, olen hyvin kiitollinen etta sain taman tyopaikan, niin uuvuttavaa kuin se onkin, se tuo myos elamaani jotain hyvaa :).