BootsnAll Travel Network



Archive for December, 2006

« Home

Mietteita menneesta vuodesta ja katse tulevassa :)

Saturday, December 30th, 2006

Tanaan on 30.12.2006 ja vuosi on melkein lopuillaan.
Ihmeellista, sanon mina. Onko vuosi jo mennyt? Tai paremminkin 14 kuukautta siita kun lahdin reissuun? Tuntuu etta niin paljon on tapahtunut etta monesti pitaa istua alas miettimaan mita on tapahtunut minakin kuukautena.

Tama vuosi on ollut ehdottomasti elamani paras. Olen melko lailla kuitenkin jalat-maassa ihminen ennemminkin kuin paa pilvissa, ja on ollut aivan uskomattoman vaikeita ja kipeita asioita kasiteltavana. Oman itsensa kohtaaminen voi olla rankkaa, kun on taysin omillaan ja vieraassa ymparistossa. Ja kuitenkin on ollut niin upeita ja kauniita asioita ja ihmisia matkan varrella.
Tunne-elama on aina kuin aaltoliiketta, omani on ollut kylla ennemminkin kuin myrskyava meri. Mutta kun myrsky laantuu, aurinko paistaa taas.
Tuntuu etta sisimpaan on laskenut aina vain suurempi rauha jokaisen myrskyn jalkeen.

Matkustus kuume ei kylla anna mitaan hellittamisen merkkeja.
Ja miksi pitaisi? Meidat on luotu liikkumaan, kaikin tavoin. Mikaan ei ole hienompaa kuin tutustua mita erilaisimpiin ihmisiin. Tunnen olevani tavattoma onnekas, rikas(enka siis puhu pankkitilistani nyt:)) ja tekevani juuri sita mita sisimpani pyytaa minua tekemaan.

6.1 on taas merkkipaiva. Vuosi Australiassa! Ja odotan innolla mita vuosi 2007 tuo tullessaan. Viisumin kasittelyssa menee todennakoisesti muutama kuukausi. Toivottavasti kaikki sujuu sen suhteen hyvin.
Kun mietin saapumistani Australiaan vuosi sitten, fiilikset ovat kylla todella erilaiset talla hetkella.
Osaksi saan kiittaa tukea mita olen saanut, eritoten Markun sanat jaivat pyorimaan paahani; piiskaa itseasi alaka anna koskaan periksi.
Kaikki “taistelut” ovat kylla olleet painonsa arvosta kultaa.

Olen Brisbanessa talla hetkella. Torstai aamuna tuli vain idea lahtea Brisbaneen, kun Toowoombassa tuli levattya viikko ja hankittua voimat takaisin. Otin sitten bussin tanne Brissuun ja olen nautiskellut tasta kylasta taysin siemauksin. Rahapussi tosin huutaa tuskasta! Oon ostanut vaatteita PALJON, rahaa mennyt liikaa. Tosin tiedan etta kylla se taas siita. Saan jostain toita.

Tyonhaun suhteen on hieman hiljainen kausi nyt. Monet paikat ovat kesalomalla viela tammikuun ensimmaisen viikon. Mutta silmat ja korvat pidan kylla avoinna.

Punkkaan talla hetkella samassa Palace Backpackers hostellissa kuin ennenkin Brisbanessa. On helppoa menna paikkaan jonka tietaa hyvaksi. Lampoa riittaa, oisinkin on 25 raatia ainakin. Toowoomba on tuntunut kylmalta oiseen aikaan, keskiviikon ja torstain valisena yona oli vain 13 astetta lampoa. Ja silloin tuntuu etta sama kun talossa ei olisi seinia ollenkaan.

Perjantain pyhitin shoppailulle, se on jotain mita osaan liiankin hyvin :). Lauantaina jatkoin ja nain Elisan, joka oli myos kaupungissa, mutta toisessa hostellissa.
Elisanhan tapasin Bundabergissa jokunen kuukausi sitten. Kavimme viihteella illalla ja tanaan jatkamme yhteisella illallisella.

Pitaa muuten viela muutama sana sanoa teurastamosta. Nimittain myytti aasialaisista ahkerina tyontekjoina tuhoutui taysin. He todellakin ottivat tilaisuudesta aina vaarin jos oli pienikin mahdollisuus olla tekematta jotakin.
Tama oli todella ihmeellinen piirre, silla useimmiten olen nahnyt heidat ahkerina, esimerkiksi banaanifarmilla ollessani. Kyse ei ole kuristakaan, aina oli jonkun silmat niskassa ihan varmasti.

Mutta huvittavin juttu taytyy kuitenkin kertoa. Paikassa oli kaksi korealaista kundia duunissa monta kuukautta.
He tekivat tyota jota kukaan ei siella halua tehda; he olivat lattiapoikia. Eli siis he siivosivat lastoilla koko ajan etteivat ihmiset liukastuisi lattialle pudonneisiin lihoihin.
He tekivat tyonsa hyvin, ja monen kuukauden uurastuksen jalkeen he saivat parempaa tyota. Mutta jostain syysta he menivat ja varastivat isohkot kimpaleet lihaa ja yrittivat salakuljettaa housujensa alla autoon. Eivat onnistuneet….
Saivat tietenkin potkut. Mutta mika jarki? Rahallisesti ehka hyotyivat 100-150$. Ajattelivatko saastaa ruokakuluissa ja syoda lihaa pari seuraavaa viikkoa? Noloa.

Asiasta kukkaruukkuun. Joulu meni mukavasti, huomaamatta. Olimme Stuartin sedalla, Allanilla kylassa. Siella oli myos Stuartin aiti ja 15-vuotias pikkusisko, natti ja suloinen kuin mika. Seka Angelan poika ja pari muuta sukulaista. Allanin poika Joe oli humalassa jo puoliltapaivin, han tosin oli ainut joka joi. Vahan saalittava tapaus 18-vuotiaaksi, mutta ehka se siita.

Sain kaksi lahjaa, toinen oli tyokaveriltani Saralta ja toinen Stuartilta. Saralta sain hihattoman t-paidan ja Stuartilta hienon, 14-karaatin kultakaulakorun. Koru on upea, yksinkertainen mutta nayttava. Lahetin pinon valokuvia kotiin, joten siitakin on kuva sitten.

Soimme myos jouluaterian mika oli aikalailla erilainen, pekonia ja ties mita lihaa, mista en pitanyt. Aika hevia tavaraa, ja sitten oli jotain kalapasteijoita seka vihanneksia. Ihan hyvaa se oli, mutta pakko myontaa etta olisin mielummin mussuttanut muutaman joulutortun ja karjalanpiirakan. Kolmen aikaan paivalla sitten olin saanut tarpeeksi ja menimme takaisin kampille. En muista muuten joulua jolloin olisin syonyt niin vahan 😀 !
27.12 oli sitten Boxing Day jolloin kaikki paikat oli kiinni ja oli niiiin hiljaista etta.
Huomenna on aatto ja silloin lahden myos mina takaisin Toowoombaan. Kammoan suuria juhlapaivia juuri vakijoukkojen takia.

Toivon kaikille oikein mukavaa vuotta 2007! Palaan asiaan ensi vuonna.

Hyvaa joulua!!!!

Friday, December 22nd, 2006

Eilen oli erittain mukava paiva. Viimeinen paiva Beef Cityssa!
Viimeinkin aherrus palkittiin ja sain todistuksen etta tyoskentelin siella kaksi kuukautta.

Aloitimme tyot jo 2.15, eli puoli tuntia aikaisemmin kuin yleensa, jotta paasisimme aikaisemmin pois. Tunnelma oli katossa, koska myos kaikki muut paattivat tyot, tosin vain hetkeksi. Paikka sulkee kahdeksi viikoksi, jolloin kaikilla on siis lomaa.
Nautiskelin viimeisesta paivasta, viimeisten luiden pakkaamisesta ja katselin viimeista kertaa joitakin naamoja joita en jaa pahemmin kaipaamaan…

Otin myos salaa valokuvia. Valokuvaaminen on ankarasti kielletty, mutta saannothan on tehty rikottaviksi :). Salamaa en voinut kayttaa jotten herattaisi liikaa huomiota, mutta kuvista tuli silti hyvia. Lahetan tassa lahitulevaisuudessa joitakin kuvia kotiin ja myos mailitse.

Lopetimme tyot kahta tuntia aikaisemmin ja huokaisin syvaan. Onnesta. Ohi on.
Nyt voi taas nahda hymyn huulillani.

Tanaan aamulla sitten oli se lekurin vastaanotto viisumia varten, se mista olenkin jo vaahdonnut vahan aikaa. Kirpaisi kylla laittaa 200$, mutta minkas teet.
Minulta testattiin nako, korvat, verenpaine, paino ja pituus. Taytin papereita ja sitten menin toiseen sairaalaan ottamaan rontgen-kuvat. Rontgen kuvat olivat onneksi ilmaiset, ja ne otettiin siis rinnasta.

Lopuksi laitoin hakemuksen menemaan netin kautta, joten nyt vain sitten istun ja odotan vastausta :).Tyonteko on palkittu ja voin nautiskella tasta maasta viela ainakin toisen vuoden.
Tuntuu hyvalta.

Tanaan olisi tarkoitus kayda vahan kaupoilla. Ensin en meinannut ostaa yhtaan lahjaa, mutta kylla kai sita pitaa muutamaan uhrata pari lanttia. Aion ostaa Stuartille ja Jordanille jotakin. He ovat kylla olleet todella kiltteja ja mukavia, kun taas itse olen ollut valilla varmasti melkoinen hirvio…

Joulun tuloa en ole sen pahemmin noteerannut, eika sen ole niin valiksikaan. Ihmiset tosin koristelevat talojaan huolella joulua varten. Ja puhun nimenomaan ulkovalaistuksesta! Nain myos eraan kaupan joka on erikoistunut pelkastaan jouluvaloihin ja sen ohi purjehtiessa et voi ainakaan erehtya paikasta. Koko paikka on yhta valomerta ja aivan kaikki on tehty jouluvaloista.
Muuten samanlainen ostoshelvetti joulu on taallakin. Ihmiset osaavat tosin ottaa taalla aavistuksen joulun tulon eivatka stressaa niin paljon kuin suomalaiset.

En tieda viela mita teen. Luultavasti luen lehtea ja katson leffoja kamppiksien kanssa. Kaymme Stuartin sedalla ja tadilla, jotka asuvat nurkan takana.
Talla hetkella on muuta kaipaakaan kuin rentoutumista ja univeloista eroon paasemista. Olen ollut hyvin vasynyt ja aion nyt saada energiani takaisin ennen kuin alan miettimaan uusia tyokuvioita.

Brisbaneen olen suunnitellut menevani takaisin lahitulevaisuudessa. En tieda milloin se paiva on, mutta melko pian. Sama virsi, rahaa ei ole liikaa joten ei siten naita lomapaivikaan ole ikuisesti (valitettavasti).

Toivon kaikille oikein lamminta ja rauhallista joulua! Nauttikaa rakkaittenne seurasta ja olkoon myos uusi vuosi taynna terveytta ja hyvia asioita!

Viimeisia viikkoja viedaan…

Saturday, December 9th, 2006
Oho. Aika on mennyt niin nopeasti etta en ole ehtinyt edes kolmeen viikkoon paivittamaan blogia. Ja myoskin ehka siita syysta, etta en ole netissakaan kaynyt kuin joinain viikkoina vain kerran ja pariin tuntiin ehtii kirjoittamaan yhden mailin... Olen siis ... [Continue reading this entry]