Ihmeellinen Maailma

Tuli pieni vali tahan paivitykseen kun en paassyt kirjautumaan sisaan matkablogiin, asetuksia oli taas jotenkin muutettu joten jouduin lahettamaan mailia yllapidolle.

Mutta taalla taas ollaan. Elikka HCMC:ssa hengasin siis noin viisi paivaa. Oli kiva olla taas ihmisten ilmoilla ja viela ihanampaa oli paasta lampimaan paikka. Lammin tuuli oikein hyvailee ihoa :).

Kiinalainen uusivuosi ja sen viikon kestava juhliminen vain hieman hankaloittivat asioita. Ei suuressa mittakaavassa, mutta esim busseja ei juuri kulkenut ja monet paikat olivat kiinni. Siella olisi ollut oikein mukavia hierontapaikkoja ja kylpyloita, mutta kaikki kiinni.

Majoitus ei ollut ihan niin halpaa kuin Laosissa, luulen etta myos HCMC:ssa voi kokea suuren kaupungin syndrooman; kaikki on kalliimpaa. Yritin loytaa talta alueelta jotain guesthousea tai vastaavaa, mutta joka paikka oli taynna. Lopulta mut ohjattiin eraalle sivukujalle, kahden ison rakennuksen valissa menevalle kujalle, joka on noin kaksi metria levea, jos sitakaan. Sitten siita kaannyttiin viela pienemmalle kujalle ja vastassa oli nainen jonka guesthousessa oli viela tilaa.

 Vuokra oli 10$ usa dollaria yolta, mutta jotenkin ei jaksa enaa valittaa siina vaiheessa kun hiki virtaa selkaa pitkin. Nain huoneen ja hyvaksynnan jalkeen sitten kiipeamaan portaita. Oli tietenkin viidennessa kerroksessa ja oli mukavaa menna niita todella jyrkkia portaita pitkin sinne. Huone oli kuitenkin kiva, oma vessa, kuuma suihku, tv ja parveke.

 Eipa siella kuitenkaan ihan kamalasti ollut tekemista, kavin kavelylla joen rannalla seuraillen ihmisten kuhinaa, maassa jossa on paljon enemman mopoja kuin autoja. Joku sanoi, etta tassa 5,5 miljoonan ihmisen kaupungissa on 3miljoonaa mopoa. Enka epaillyt sita yhtaan, niita oli ihan mielettomasti ja viela mielettomampaa on liikenne, jossa he menevat jokaiseen mahdolliseen suuntaan milloin vihrealla, milloin punaisella valolla silti aiheuttamatta onnettomuutta.

 Koska suunnitelmat muuttui pohjoisen sijasta etelan suuntaan, ajattelin etta jatketaan sitten vaikka matkaa ja mennaan Kambotsaan. Bussilippu sinne oikeassa Limousine-bussissa, 12doltsua ja kuusi tuntia. Vahan kallista aasialaisittan, mutta bussi olisi kuulemma oikein mukava isoilla jalkatiloilla, ilmastoinnilla ja VESSALLA. Varsinkin tuo jalkimmainen on ihan luksusta.

Ja paikkansa piti. Bussi oli oikein mukava ja saatiin jopa ‘aamiainenkin’, mika oli jonkinnakoinen pasteija ja makea kakunpala.

Rajalla ei mennyt kovin kauaa mutta yhta huonosti organisoitua se oli kuin muillakin rajoilla. Ei mitaan selvia ohjeita vaan kaikki on kuin passit irrallaan siella tietamatta mita tehda. Sitten joku mamma huutelee sielta edesta nimia parhaansa mukaan aantaen ja sitn sai hakea omansa.

Takas bussiin ja reilu 4 tuntia lisaa ja ollaan Phnom Penh:ssa, Kambotsan paakaupungissa. Ja kun paastiin bussista pois, on se sama rumba kuin missa tahansa aasian kaupungissa, ymparilla on tsiljoona tuk tuk ja mopo kuskia yrittaen saada sinut kyytiinsa.

 Meita oli siina sitten sellainen viiden jengi, kaksi saksalaiskundia ja saksalaispariskunta. Mentiin yhdessa, ja kierreltiin vaikka missa mutta jouduttiin paatymaan sitten kalliiseen hotelliin, koska joka paikka oli taynna ja kaikki vasyneita. Maksoin sitten 20dollaria sinkkuhuoneesta, kylpyammeella ja telkkarilla, mutta ei todellakaan ollut ihmeellinen rotisko eika ollut edes ikkunaa.

Seuraavana aamuna loyty onneks toinen paikka parin korttelin paasta ja vuokra putos kymppiin. Ja seruaavana paivana vitoseen kun vaihdoin taas mestaa.

Paitsi etta tama viimeinen paikka olisi kylla voinut nimeta taman “Hello Guesthousen” Torakka Guesthouseksi. Ensimmaisena paivana kun tulin kaupungilta ja laitoin valot paalle niin eikos siella juokse mielettoman kokoinen torakka karkuun toiselta pedilta. Ja en saanut sita kiinni joten paatin siis nukkua toisella pedilla ja yrittamatta olla ajattelematta sita.

Parin paivan paasta oli taas kaksi lisaa (ensimmainen tapettiin) ja siina vaiheessa alko oksettaa koko mesta. Sangyn alta ei oltu siivottu varmaan koskaan. Siella oli sellainen puuritila sangyn alla, minne ei nahnyt kovin hyvin mutta sen verran kuitenkin etta se oli paskan peitossa.

Kavin museossa. Tuol Sleng, mika ironisesti on suoraan kaannettyna “myrkyllisten puiden maki”‘. Taalla on kidutettu mieleton maara ihmisia Khmer Rouge:n ollessa vallassa, vuosina 1975-1979. Tarkkaa maaraa ei tiedeta, mutta arvellaan etta se on noin 17 000-20 000 ihmista; uhreja olivat lapset, naiset ja miehet ikaan tai ammattiin katsomatta. Khmer Rouge:n johtaja oli Pol Pot. Pol Potin vallan aikana kuoli noin 1,7 miljoonaa ihmista.

 Paikka on toiminut kouluna sita ennen mutta talloin se paatettiin pitaa ihmisten kidutuspaikkana, ja tama tunnetaan myos nimella S-21, kirjain S tarkoittaen Security prison.

Rakennuksien ymparoitiin sahkoisilla aidoilla, luokkahuoneet muutettin pieniksi vankiloiksi ja kidutuskammioiksi seka kaikkiin ikkunoihin laitettiin kalterit ja sahkolangat.

 Suurin osa uhreista oli Kambodialaisia, mutta joukossa oli myos lolaisia, vetnamilaisia, intialaisia,englantilaisia, amerikkalaisia, australilaisia ja uusi-seelantilaisia.

Kun vangit tuotiin museoon, heidat valokuvattiin ja taustat tutkittiin. Sen jalkeen he joutuivat riisuutumaan alusvaatteilleen ja jos he omistivat mitaan, kaikki otettiin heilta pois. Ne, jotka vietiin pieniin selleihin, laitettiin rautaketjuihin, toinen paa oli seinassa tai betonilattiassa.  Isompaan selliin joutuvat jakoivat kukin ison ketjun niin, etta kun he makasivat lattialla ringissa, joka toisen ihmisen paat olivat samaan suuntaan ja viereisen jalat olivat siis paan vieressa.  He nukkuivat lattialla ilman minkaannakoista patjaa tai vaatetta allaan, puhuminen toisille oli kielletty.

 Jos joku ei noudattanut saantoja, rangaistukset olivat ankarat; sahkoiskuja, ruoskimista, kidutusta mita erilaisin konstein. Joskus he joutuivat myos juomaan virtsaa. Hygienia oli huonoa, koska vangit eivat saaneet peseytya usein. Parhaimmillaan kerran kolmessa paivassa, mutta joskus vain kerran kahdessa viikossa. Vangit laitettiin selliin ja ulko tyonnettiin letku kalterien valista ja vetta suihkutettiin sinne lyhyt aika.Epahygienia toi myos sairauksia vankilaan; ihosairaudet, ja erilaiset matosairaudet olivat yleisia.

 Uhrit haudattiin lahelle vankilaa, mutta kun Khmer rougen valtakausi loppui, heita vietiin Choung Ek: iin, paikka joka tunnetaan nykyisin myos nimella “killing fields”.

 Vain kahdentoista tiedetaan selvinneen tasta brutaalista ihmisten teurastus paikasta. Naiden annettiin elaa vankilassa koska heista saattoi olla eri tavoin hyotya, muuten heidatkin olisi tapettu yhta armottomasti kuin muutkin vankilan uhrit.

 Tassa on S-21 vankilan saannot:

1. You must answer accordingly to my question. Don’t turn them away.

2. Don’t try to hide the facts by making pretexts this and that, you are strictly prohibited to contest me.

3. Don’t be a fool for you are a chap who dare to thwart the revolution.

4. You must immediately answer my questions without wasting time to reflect.

5. Don’t tell me either about your immoralities or the essence of the revolution.

6. While getting lashes or electrification you must not cry at all.

7. Do nothing, sit still and wait for my orders. If there is no order, keep quiet. When I ask you to do something, you must do it right away without protesting.

8. Don’t make pretext about Kampuchea Krom in order to hide your secret or traitor.

9. If you don’t follow all the above rules, you shall get many many lashes of electric wire.

10. If you disobey any point of my regulations you shall get either ten lashes or five shocks of electric discharge.

Tuo oli todella rankka visiitti. Seinilla oli naiden vankien kuvia seka kuvia kuinka heidat oli armottomasti tapettu lattialle tai kuinka he kituivat elaman ja kuoleman rajamailla. Vankien silmista loisti kauhu, epatoivo ja suru. He varmasti tiesivat mita oli tulossa ja etta palastumisen mahdollisuus olisi hyvin pieni. Kiertelin ympari naissa pienissa huoneissa, ja siella oli edelleen jokaisessa huoneessa ruostunut sanky ja joissakin oli viela kettingit jaljella. Seinalla saattoi roikkua kuva vangista joka on tapettu tahan sankyyn ja lattialla on vain lammikko verta.

 Kuvat olivat hatkahdyttavia. Vangeille ei annettu ruokaa, jos he jotain saivat, se oli kaurapuuroa. Kuvista nakee kuinka anorektisen laihoja he olivat. Siella oli esilla myos kidutusvalineita. Esimerkkina siella oli iso, keraaminen saavi, joka taytettiin vedella. Vangin paata tyonnettiin veteen niin monta kertaa etta han menetti tajuntansa. Sen jalkeen se tyonnettiin toiseen samaanlaiseen saaviin, jossa saattoi olla virtsaa tai jotain muuta todella voimakkaan hajuista nestetta, jolloin vanki virkoaa. Tama oli yksi monista.

 Toinen julman nakoinen oli ruumisarkkua muistuttava ison laatikon nakoinen puukyhaelma. Vanki asetettiin tahan paa alaspain, nilkat ja ranteet lukittiin paikoilleen, niin etta kadet olivat sivuilla. Arkku laitettiin tayteen vetta, jolloin avuton vanki ei voinut tehda enaa mitaan.

 Konsteja oli monia siis. Ja kylla siina paikassa oli jotain todella karmivaa. Paikalle saapuessa minut valtasi selittamaton surullisuuden tunne, joka muuttui kuvia katsellessa paansaryksi ja taman jalkeen oikeastaan olinkin valmis menemaan oksentamaan. Tama oli paikka, missa ihmisilta ei tarvinnut pyytaa hiljaisuutta; kaikki olivat enemman tai vahemman jarkyttyneita puhuakseen.

 Tama paikka oli sen verran rankka, etta loppupaiva menikin sitten leppuutellessa. Seuraavana paivana menin sitten Killing Fields:iin, jonne oli noin 15 kilometrin matka.

Killing Fieldsille tullessa ei voi olla huomaamatta korkeaa tornia. Tassa korkeassa tornissa on 8 000 ihmisen paakallot, ja niita saa katsella lahelta niin halutessaan. Siella oli myos kartta paikasta, ja siis tama paikka sisalsi enimmakseen joukkohautoja. Seassa oli kaksi isoa puuta. Toinen puu oli suurta kaiutinta varten. Kaiutin ripustettiin puun oksaan vaimentamaan uhrien viimeiset tuskan huudot ennen kuolemaa. Toinen puu oli lapsia varten. Lapsia hakattiin kuoliaaksi lyomalla heita puuta vasten.

Vieressa oleva koulu ja lapsien iloiset huudot olivat melko raikea kontrasti alueen ilmapiirissa vellovalle surullisuuden ja tuskan tunteille.

Ja silti ei voi kuin ihmetella, miten tallasien tragedian jalkeen, vain 30 vuotta siita, ja ihmiset tassa maassa ovat niin uskomattoman ystavallisia, ihania ja auttavaisia. En voi kuin ihmetella. Varmasti pitaa menna viela monta sukupolvea eteenpain kuin tama maa alkaa toipumaan tasta jarkytyksesta.

Auttamisen halu on kova, kun nakee kuinka surkeasti asiat taalla on. Koyhia ja kerjalaisia olen nahnyt taalla enemman kuin missaan muussa maassa. Ei mene montaa minuuttiia etteiko joku olisi haluamassa jotakin. Vaikeinta on nahda juuri pienten lapsien tulevan kerjaamaan, ja monet heista tyoskentelevat ihan liian rankasti ansaitakseen elantonsa. Heidan kuuluisi olla leikkimassa, ei tyoskentelemassa aamusta iltaan.

 Iltaisin voi nahda kuinka ihmiset nukkuvat kadun varsilla. Joillakin on hyttysverkot ja patja allaan, joillakin ei mitaan. Silti tama maa on kontrastien maa, pala mennytta, nykyhetkea ja tulevaisuutta. Pitkan patkan jalkeen hokkelitaloista voi nahda valtavan upean monumentin tai upean ostoskeskuksen keskella koyhyytta.

 Korruptio on kova. Poliisit voi lahjoa ja useimmiten heista tuskin on edes paljon hyotya. Ainakaan ilman lahjomista. Lapsisprostituutiota esiintyy myoskin, tosin se ei ole niin nakyvaa, mutta sita etsiva varmasti loytaa haluamansa. Itse nain majoituksen seinalla imoituksen, etta “ei lapsiprostituoituja sisatiloihin”.  Tassa maassa taytyy selvastikin itse puolustaa itseaan ja raivata oman paikkansa. Viranomaisilta tuskin kannattaa odottaa apua.

 Viimeisina paivina Phnom Penhissa otin iisisti. Menin hotelli Cambodianan uima-altaalle ottamaan aurinkoa. Karaytin ihoni tietenkin. Oli ihana loikoilla altaan aaressa, joskaan ei kauheasti ole tehnyt biitsille mieli australian unelma-rantojen jalkeen.

Lahdin sunnuntaina Siam Reapiin, 300 km luoteeseen Phnom Penh:sta. Siam Reap on pienehko kaupunki kuuluisan Angkor Watin temppelialueen juurella.

 Angkor on hyvaksytty UNESCO:n maailmanperitokohteeksi vuonna 1992. Khmer-kuningas Jayavarman toinen perusti 800-luvulla alueelle valtakuntansa paakaupungin ja Khmerit yhdistivat Kambodzan yhdeksi kuningaskunnaksi.

 Vuosisatojen ajan jokainen hallitsija pystytti Angkoriin suuren temppelin. Tuhat vuotta sitten Angkor oli maailman suurimpia kaupunkeja ja oli Koillis-Aasian suurvalta.

Hallitsijat olivat 1100-luvulle asti hinduja ja sen jalkeen buddhalaisia.Khmer hallitsijoiden valtakausi paattyi vuonna 1434 ja taman jalkeen Angkorin valtakausi vaheni, kunnes 1500-luvulla se oli enaa pienen kuningaskunnan keskus. Alueen rappiokausi oli edessa ja se oli unohduksissa vuosisatoja. Ranskalaiset arkeologit loysivat sen 1800-luvulla viidakon keskelta.

 Temppelialue on iso; alueella on kaikkiaan noin 100 temppelia ja aluen on noin 400 neliokilometrin suuruinen. Angkor Wat on taman koko temppelialueen yhteinen nimitys, mutta alueella on myos Angkor Wat niminen temppeli; nama siis kaksi eri asiaa. Angkor Wat temppeli on maailman suurin uskonnollinen rakennus.

Tama Ankgor Wat temppeleineen on Kambotsan suurin turistien houkutin, ja epailematta he ovat myos erittain ylpeita tasta; teksti tai kuva Angkor Watista koristaa niin lippua, kaljatolkkia, kynaa, paitaa ja melkein mita tahansa voit vain kuvitella.

Itse olin tietenkin innoissani sinne menosta ja olisihan se mieluisa kontrasti Tuol Slengin museolle. Bussimatka kesti siis mukavat 6-7 tuntia, ja jos haluaa istua mukavassa bussissa (=suomalainen perusbussi), siita joutuu maksamaan aina ylimaaraisia dollareita, niin kuin nytkin. Mutta matka meni ihan mukavasti jutellessa vierustoverin kanssa, joka sattui olemaan aussi.

Maanantaina aamulla vuokrasin polkupyoran jotta paasisin pallistelemaan Angkorin aarteita. Eksyin kuitenkin matkalla, olin polkenut jo noin 7km, eika mitaan muuta nakynyt kuin tieta eteenpain. Palasin takaisin, ja silloin alkoi olemaan jotenkin omituinen olo.

 Polkaisin sitten apteekkiin, koska minua oli jo paivia vaivannut yska (iltaisin, oisin ja aamuisin) seka alkava kurkkukipu. Lisaksi silmia oli sarkenu lievasti jo useita paivia. Sain laakkeita apteekista, mutta ennen kuin paasin tiskille vuoroani odottamaan, alkoi heikottamaan. Pidin hyllysta toisella kadella kiinni, mutta ei auttaunut ei. Maailma musteni silmissa ja seuraavaksi loysin itseni lattialta. Apteekin naiset auttoivat minut istumaan tuolille ja toinen heista leyhytteli jotain paperilehdykkaa edessani ja toinen toi markaa pyyhetta. Ei mitaan tietoa mika pyortymisen aiheutti, olin syonyt ja juonut hyvin aamun ja kuumuuteen olen tottunut.

 Olo oli yha heikko 20 minuutin jalkeen apteekissa, ja kysyin onko siella laakaria, kuulemma ei, mutta sellainen voitaisiin aina jarjestaa. En halunnut vaivata heita enaa, joten sanoin etta katson kuinka paiva sujuu ja jos on huono olo seuraavanakin paivana niin sitten pitaa tehda jotain. Huojuin sitten laheiseen ravintolaan ja tilasin hedelmajuoman.

 Seuraavana paivana onneksi oli paljon parempi olo, vain yska ja kurkkukipu jaljella. Odotin kuitenkin viela seuraavankin paivan ennen kuin lahdin kokeilemaan temppelialueelle lahtemista uudestaan.

 Vuokrafillari siis kahdella usadollarilla ja talla kertaa ei ollut vaikeuksia oikean suunnan loytamisessa. Liput alueelle on kalliita, paivan lippu/20$, kolme paivaa/40$ ja viikko/60$. Otin kolmen paivan lipun ja jatkoin polkemista. Kaytin fillaria kaikki kolme paivaa ja kilometreja kertyi joka paiva 30-40, teki hyvaa takapuolelle :D.

 Angkor Watin temppeli oli kylla ihmeellinen. Kasittamatonta ymmartaa miten jotain niin upeaa ja yksityiskohtaista on voitu rakentaa 900 vuotta sitten. Kivissa oli isot reiat, ja niista oli laitettu lapi bambu jotta kivi pystyttiin kantamaan. Norsuja kaytettiin myos apuan rakentamisessa. Angkor Wat temppeli oli ehdottomasti koko paikan tahti, ja sen huomaa myos kavijamaarista; ihmisia virtaa paikalle kuin kirkonmenoihin. Kellonajasta huolimatta. Hyvaa valokuvaa oli vaikea saada, koska siella nakyi aina jonkun naama, kasi tai ainakin jalka. Vaikka muuten se olikin valokuvaajan unelma.

Temppelit ovat lahoamiskunnossa, monista on katto lahonnut ja jokaiseen kujaan ja kaytavaan ei ole mahdollista menna sen takia. Yksi mielenkiintoisimmista temppeleista oli Ta Prohm, temppeli josta luonto on ottanut vallan. Valtavat puut ovat valtaamassa tata aluetta, kun niiden juuret ovat kietoutuneet monien temppeleiden yli, ali ja ympari. Taalla on kuvattu myos osa Angelina Jolien tahdittamaa Tomb Raider:ia. 

 Tanaan oli siis kolmas ja viimeinen paiva temppeleita. Missaan ei kylla saa olla rauhassa lapsilta ja aikuisilta jotka myyvat kaikkea pajupilleista veteen ja leluihin. Ymmarran kylla, etta hekin yrittavat ansaita elantonsa, mutta valilla he menevat rasittavuuteen asti juoksemalla perassa vaikka kuinka pitkaan ja kiroilemalla jos en osta heilta mitaan. Tosin naita vaikeita tapauksia ei ole ollut montaa, useimmat ovat sellaisia perussinnikkaita jotka kaantyvat kannoillaan muutaman minuutin jalkeen.

Kambotsa on ehdottomasti ollut suuri iloinen yllatys matkallani. En ollut tanne suunnitellut tulevani, mutta nain kavi ja olen iloinen etta tulin. Talla paikalla on paljon annettavaa, monenlaista koettavaa ja ihanat maan asukkaat.

 Aika on kaymassa aasiassa vahiin, joten matka taitaa jatkua pian Thaimaan puolelle, jalleen kerran. Viela paiva nautiskelua taalla :).

Tags: 1

This entry was posted on Saturday, February 23rd, 2008 at 7:21 am and is filed under 1. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.