BootsnAll Travel Network



Luang Prabang – Vang Vieng – Vientiane

Olipa Luang Prabangia hehkutettu joka opaskirjassa aivan viimeseen lauseeseen asti. Siis kaunistahan siella oli, ja ehka olen vahan liian “tottunut” nakemaan kauniita paikkoja reissulla, etta alkaa asteikko nousemaan.

Mutta kaunista silti. Paikassa oli ihan kivoja paikkoja kavella ja melkein joka paikasta nakyi Mejong-joki tai sivuhaara. No mutta eikohan tuosta Luang Prabangista ole jo kirjoitettu tarpeeksi.

Matkustin Vang Viengiin siis tiistai-aamuna. Kuuden tunnin matka, ja kilometreja vain 200. Tie oli yhta serpentiinia, vuoristossa kun mentiin. Valilla tuntu etta poljetaan paikallaan. Joten siis tuntivauhti oli huimat 33km/tunti, kuten saatatte paatella.

En ollut odottanut paljoakaan Vang Viengilta, suurimmaksi osaksi Lonely Planet-opuksen ansiosta. Mutta paikka oli upea! Kauniimpi kuin Luang Prabang uskomattomilla vuorilla.
Majapaikkoja loytyy joka nurkalta ihan kyllastymiseen asti.
Loysin kivan paikan 3 euron paivavuokralla, kylpparin ja kuuman veden kanssa.

Kun olin kirjautumassa sisaan, eli siis laitoin passinumeroni ja muut tiedot opukseen niin vieressani oli mies joka sanoi “you are from Finland? I am, too”. Katoin haavi auki ja sanoin vaan etta “etka..!”. No sehan repes ihan taydellisesti ja olihan se ihan siistii tavata suomalainen kun niita ei aasiassa joka nurkalla ole.

Kavin suihkussa kun hikoilutti ja menin suomituttavuuteni kanssa syomaan Lao-ruokaa.
En edes kysynyt hanen nimea, mutta han kertoi olleensa laivalla toissa nuoren ikansa ja viettaneensa hyvin vahan aikaa suomessa. Asunut Intiassa viisi vuotta, muun muuassa. Kierrellyt ympari ampari aasiaa ja maailmaa, ja nytkin han oli moottoripyoran kanssa liikenteessa. Lasketteli sujuvasti Thaikkua ravintolan tyontekijoille. Laot ei sita ihan kamalasti tykkaa puhua, mutta ymmartavat kylla kielta.

Seuraavat kaksi paivaa oli sateiset. Kavin kattomassa luolia. Sinne oli puolen kilometrin matka sielta missa nain kyltin sinne. No eikos siella ollut odottamassa pari pikkupoikaa virallisen nakoisessa kioskissa ja paasymaksu oli 0,8 euroa.
He sitten tulivat kanssa luolaan, ja hyva etta tulivat. Tama luola oli nimittain ahdas, ja se pieneni koko ajan mita edemmas mentiin. Jos karsii suljetun paikan kammosta niin tama ei tosiaankaan ole paikka minne menna…
Itse en mennyt enaa eteenpain siina vaiheessa kun tama poika meni kolosta mika oli ehka noin 50 cm halkaisijaltaan. Luolassa oli pimeaa ja todella kosteaa.

Mentiin takaisin ja kaytiin toisessa luolassa mika oli aavistuksen tata ylempana. Kun oltiin kayty siella niin tama poika pyysi euron maksua toimiessaan “oppaana”. Otti aivoon. Ei silla etta se euro tuntus omassa budjetissa missaan, mutta tama ainainen rahastaminen.. Olisi kertoneet aluksi etta opas maksaa tai laittaneet kyltin… Kyse ei ole kielitaidottomuudesta, nuoret Laot osaavat englantia hyvin.
Annoin sitten karvan alle euron, mutta jai paska maku tasta suuhun ja kavelin pois.

Taalla todellakin yritetaan rahastaa kaikella. Esimerkiksi kartat maksavat. Ylitin sillan ja se maksoi. Ymmarran kylla etta koyhia ollaan taallakin, mutta tuntuu jotenkin huijaukselta se, etta koska sinulla on rahaa kaikki pitaisi antaa pois. Ei mulla nyt niin huikeita summia ole.

No niin. Eli siis vang Viengin sateissa pari paivaa. Vuokrasin fillarin toisena paivana 0,8 eurolla, kun ei satanut enaa iltapaivalla. Tein pitkan lenkin ja nakihan siina maisemaa. Kuljin syrjaisimpien kylien vaki, ja Laolaisten ystavallisyytta en lakkaa ihmettelemasta. Kaikki moikkaa koko ajan.
Nain sementti-valumo tehtaan ja se naytti aika karsealta. Ei voinut lakata miettimasta miten paskat tyo-olot taalla mahtaakaan olla. Luin lehdesta etta monille tyontekijoille jatetaan ylityotunnit maksamatta.

Sitten torstai aamuna bussi Vientianeen, paakaupunkiin. Tama oli siis “mini van”, mika paljastui isoksi perheautoksi. No eipa tuolla valia, mita pienempi kaara, sita nopeemmin ollaan perilla. Sanottiin etta matka kestaa 2,5 tuntia mutta totuus oli 3,5 tuntia. Satoi ja se hidasti kulkua, vaikka paatiet onkin ihan hyva kuntoisia.

Vientiane on varmasti maailman rauhallisin paakaupunkin. Asukkaita ei ole kuin Tampereen verran, 200 000. Mutta on sitakin hiljaisempi. Passaa mulle kuitenkin. Olen tehnyt pari mielenkiintoista loytoakin. Ihan oikea ruokakauppa. Tai no ei ruokakauppa ihan taysin kaikkine hedelmaostastoineen, vaan enemmankin erikoisien herkkujen kera. Herkkuja ei maista, ja sielta loytyi myos Haribon karkkeja, salmiakkeja mm! Piti tietenkin ostaa.
Sitten taalta loytyy Scandinavian backery. Siella naytti olevan vaikka mita herkkua, mutta otin vain herkullisen kuuman kaakaon. Ja sielta sai Malacon hedelma-salmiakki pussin. Hmm. Pitaapa varmaan ostaa ennen kuin lahden taalta Vientianesta.

Sain halvan kampan. Taa Mixay Guesthouse maksaa vain 2euroa/yo. Ei mikaan luksushotelli tuolla hinnalla tietenkaan. Mutta ihan riittava. Vessat on yhteiset joka kerroksella, ja ne on yleensa aika allottavia. Vessakulttuuri yleensakin aasiassa…
Monia ei voi vetaa vaan sinne ponttoon pitaa heittaa vetta. Moniin ei saa laittaa vessapaperia vaan se laitetaan vieressa olevaan roskakoriin. Ja melkein joka paikassa on taa “suihku keskella vessaa”, joten jos joku kay suihkussa niin on joka paikka marka. Allottaa ihan tosissaan, hygieeniseen vessaan tottuneena.
Ja sinne on turha kuvitella menevansa ilman lapsykkaita. Lisaksi siella harvoin on vessapaperia. Bring your own toilet paper. Saippuaa ei useimmiten oo, ja ehdottomasti siella ei ole mitaan kasipyyhetta.

No niin. Kyllapas keventaa tama avautuminen :). Asiathan on siis aarimmaisen hyvin, kuten voitte huomata, valitan vessakulttuurista :D.

Piti viela mainita hauska seikka guesthousen omistajasta. Respassa, tai paremminkin keskella tata hallia on tamminen poyta jossa ihmiset lueskelevat lehtia. Kun sitten tulin illalla takaisin riennoiltani, tama mies oli virittanyt pedin siihen poydan paalla, ja olihan siina myos mosquito net. Tama viritys naytti vahintaankin huvittavalta. 🙂 Mutta taalla voi odottaa mita vain.

Laosissa on aika tiukkoja saantoja tiettyjen asioiden suhteen. Jo parin yopymispaikan seinalla on ollut yksityiskohtainen lista mita siella EI saa tehda. Kerrottu muun muuassa, etta huoria ei saa tuoda huoneeseen ja tehda heidan kanssaan seksifilmia. Tama vain yksi esimerkki. Ja etta ovet sulkee 11.30 ja siihen mennessa pitaa olla kotona. Eiko oo hyva etta isoveli valvoo? Ei paase lapset pahoille teille 😀

Huomenna on todennakoisesti suunta pois kaupungista ja Vietnamin viisumia taytyy hakea piakkoin myoskin.



Tags:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *