Ihmeellinen Maailma

Pikapaivitys. Olen taalla keskella ei mitaan, jossa kannykat ei toimi (ei signaalia). Perjantain jalkeen lahetetyt tekstiviestit eivat siis ole tulleet perille.
Netti on kaytossa ruhtinaallisesti kerran viikossa, 15 minuuttia keskiviikkoisin….

Tyo ei ole sinallaan rankkaa, mutta erittain tylsaa ja 10 tuntia seisomista. Henkisesti siis aika kypsyttavaa. Mutta paa-asia etta rahaa tulee ja sisulla selvitaan.

Puhelinnumero taloon (lankaluuri) jossa asun +61 7 40602139.

Soittakaa viikolla 17.30-21.00 aussiaikaa (taalla siis 7h edella) ja viikonloppuna 14.00-23.00. Kaipaan piristysta tanne joten pliis laittakaa linjat kuumiksi!

Kun totesin maanantaina, etta alkaa vapauden paivat olemaan lopussa ennen toiden aloittamista, paatin katsella viela vahan ymparilleni, kun on tullut viime aikoina vain hengailtua. Vaikka siinakaan ei ole pahemmin ollut valittamista.
Halusin menna Daintree-sademetsaan, joka on ties kuinka monta miljoonaa vuotta vanha. Ajatus taas perinteisista ryhmamatkoista sai minut voimaan pahoin.

Mutta ei hataa. Tama info-pisteen nainen esitteli minulle “vaihtoehto”-reissun, jossa kuulemma kaikilla on aivan huippuhauskaa aikaa. Tama firma on nimeltaan Uncle Brian’s.

Tiistai -aamuna seison tien toisella puolella olevan Oasis-hotellin edessa 7.45 (kylla, liian aikaisin!)odottamassa, etta minut otetaan kyytiin.
Meita oli kymmenen hengen porukka, mina, itavaltalainen, viisi englantilaista ja kolme jenkkia. Ja meilla oli alusta asti aivan huippuhauskaa!

Kuljettajamme oli noin 50-vuotias John, ihanan hullu mies, jolla on pitka tukka. Han oli soittanut hostelliini kun he tulivat hakemaan minua, koska olin seisonut hotellin portin edessa enka hotellin edessa. Hostellistani oli sanottu, etta mina nukun viela tahan aikaan. Siitahan John sai hyvan kiusoittelun aiheen, olen kuulemma Pikku Torkkuja :D. Minkas sille voi jos nukkuminen on mukavaa?

Esittelimme kaikki itsemme matkatessamme kohti ensimmaista kohdetta. Ensiksi menimme siis katsomaan viikunapuuta. Se ei ole mika tahansa puu, vaan Puu isolla P:lla, todella vanha ja todella iso! Noin 70 metria korkea ja leveytta alhaalta noin 10 metria. Puu on todella hassu, koska koko varsi on ikaan kuin yhta juurten sekamelskaa.

Taman jalkeen menimme pienelle sademetsa-kavelylle. John tiesi paljon eri kasveista, ja miten niita voi kayttaa hyodyksi jos joutuu esimerkiksi pulaan sademetsassa. Ja kertoipa han myos kuinka suurin osa kasveista on todella myrkyllisia, joten ei kannata kokeilla tuuriaan…

Nautimme aamukaakaot ja muffinsit ja matkasimme Millaa Millaa vesiputouksille. Vesiputoukset olivat todella kauniit! Ja me menimme uimaan sinne. En ole koskaan uinut vesiputouksilla, joten kokemus oli minulle uusi ja todella upea sellainen. En unohda koskaan nakymaa, mika minua kohtasi kun kiipesin kivia pitkin putouksen taakse ja nain vesiputouksen “toiselta puolelta”. Niin kaunis.

Sen jalkeen oli valokuvien aika. John oli paparazzimme ja hanella oli meidan kaikkien kamerat. Meita oli uimassa vain 7, ja kuvaukset olivat todella hauskoja. John oli aikaisemmin esitellyt meille kuvan kauniista naismallista, joka on kuvattu sivusuunnasta vedessa, niin etta han on kumartunut tyontaakseen paansa veden alle, ja kun han nostaa paansa nopeasti vedesta suoraan taaksepain, ilmassa on nahtavissa kaunis, kaaren muotoinen vesivana. Tata on todella vaikeaa selittaa, mutta tarkoituksenamme oli tehda sama asia ensin ryhmakuvauksena ja sitten yksittain.
Ryhmakuvauksesta ei tullut mitaan, koska ajoitus oli todella surkea, vaikka John yritti laskea yhdesta kolmeen, niin etta kaikki olisivat ajoissa. Se oli liian hauskaa, joten koko juttu meni taysin pelleilyksi.
Sitten otimme yksittaiskuvia, jotka onnistuivatkin paljon paremmin.
Paikalla kavi myos muita turisteja, ja he katsoivat hieman holmistyinena ja (myota)hapeissaan epatoivoisia valokuvaus-sessioitamme.
Valitettavasti nayttaa silta, etta en voi sittenkaan lisata kuvia tanne, vaikka hetken tilanne naytti silta etta se olisi mahdollista, mutta tama blogi ei nyt halua tehda kanssani kovinkaan paljoa yhteistyota.

Vesiputousten jalkeen olimme menossa jo seuraavaan paikkaan, kun eraan kylan lapi ajaessamme John sai paahansa, etta pysahtyisimme ilmaisissa viini-maistajaisissa. No, mikas siina. Maistoin yhden, mutta ei edelleenkaan tee viini mitaan vaikutusta meikalaiseen. Meilla kun ei ollut mitaan aikatauluja, niin pysahdyimme aina vahan mihin sattui :).

Jatkoimme matkaa noin puoli kilometria, ja auto alkoi kayttaytymaan kummallisesti. Johnin bussissa on Elmo-niminen pehmolelu, joka on jokaisella reissulla mukana, ja niimpa Elmo “ajoi” autoa, ja John kummasteli, etta miksi me pysahdytaan?
Me muut ihmettelimme samaa, olimmhan melkein keskella ei mitaan.
Sitten John kaski kaikkien menna niin matalaksi kuin mahdollista. Olimme tottuneet jo Johnin kummallisiin pyyntoihin, joten teimme tyota kaskettya.
John laski viiteen ja kaski meidan nousta ja katsoa oikealla omakotitalon pihassa olevaa naista. Ja kylla, siella oli nainen jonka edessa oli iso kori. Nainen avasi taman korin, veti sielta todella pitkan pehmolelu-tuhatjalkaisen.Ja toisen. Ja kolmannen. Viimeiseksi tuli polyhuiska, jolla han heilutti meille. Ei hajuakaan mika taman jutun idea oli, mutta eipa kai siina pitanytkaan olla :D.

Seuraavaksi kavimme syomassa eraassa Bed&Breakfast paikassa. Saimme syoda niin paljon kuin halusimme kanaa, cus cusia ja salaattia. Jalkiruokana oli aivan erinomaista piirakkaa ja jaateloa.
Mahat taynna jatkoimme bongaamaan vesinokka-elaimia. Nama elaimet ovat todella hassun nakoisia enka malttanut odottaa etta nakisin vihdoinkin sellaisen luonnossa.
Menime siis bongauspaikalle, joka oli sellainen suhteellisen pieni lampi ja meilla oli istuimet lammen edessa. Tiirailimme sitten noin puoli tuntia puhuen kuiskaten, ettemme karkoittaisi naita otuksia aanekkyydellamme.
Ja odotus palkittiin! Olin yllattynyt etta tama suloinen elain on niin pieni! En tieda mista olin saanut paahani, etta se olisi iso, mutta se oli vain noin 40cm pitka. Suloinen kuin mika, mutta mahdoton saalistaa kuvaan, koska se nayttaytyy pinnan ylapuolella vain puoliksi.

Illan viimeinen etappi oli kilpikonnien bongaus kraaterijarvesta. Taas tuijotimme laiturilta alas veteen, ja naimme muutaman kilpikonnan uiskentelemassa! John osasi sanoa “kilpikonna” noin 17 eri kiellella, myos suomeksi!

Taman kaiken ihanuuden jalkeen alkoi matka takaisin. Olin viihtynyt niin hyvin nama 12 tuntia taman porukan kanssa. Porukka oli todella mukava. Takaisintulomatkalla lauloimme, tanssimme ja kerroimme juttuja. Tunnelma oli todella vapautunut ja saimme koko ajan nauraa Johnille, hanen huumorintajunsa oli aivan uskomatonta luokkaa.

Keskiviikkona sitten paatin ottaa hieman chillaillen, ja paasimme huonetoverini Denisen kanssa juttuun enemmankin, kun kummatkin oli paikalla, kerrankin. Denise ohimennen sitten mainitsi, etta han haluaa menna tekemaan laskuvarjohypyn. Johon mina sitten, etta niin minakin.
Joten ei muuta kuin tuumasta toimeksi ja varasimme taksi paivaksi laskuvarjohypyn. Se siis tehdaan tandemina, joten ei hataa….

Tanaan, torstai-aamuna meita tuli sitten hakemaan pikkubussi, ja matkasimme Mission Beachille. En ollut tullut ajatelleeksi, etta sinne on kahden tunnin ajomatka. Sehan ei ole matka eika mikaan, mutta toivoin etta tama ei olisi vienyt niin paljoa aikaa, koska tama on viimeinen paiva Cairnsissa ennen lahtoani sinne middle-of-nowhere….
Matkasimme Mission Beachille siis lapi pyorremyrsky Larryn runteleman Innisfailin. Rakennukset eivat nayttaneet pahoilta, mutta puita lojui siella sun taalla.

Mission Beachilla keli ei ollut mikaan paras mahdollinen. Oli melko pilvista, mutta ei satanut vetta.
Jouduimme siis odottelemaan, jos saa selkenisi. Odottelimme muutaman tunnin, ja sitten puimmekin jo releita paalle. Meille esiteltiin myos jump masterit, joiden kanssa hyppaisimme ja he antoivat meille muutaman minuutin briiffauksen siita, mita meidan tulee tehda hypyn aikana. Tai paremminkin millaisissa asennoissa meidan tulee olla.
Me olimme Denisen kanssa paattaneen hypata 10 kilometrista. Mita korkeammalta, sen parempi :). Ja sitten matkasimme taas 30 kilometria kohti “lentokenttaa”, eli siis paikkaa jossa oli vain kaksi lentokonetta laskuvarjohyppaajia varten.
Ankesimme itsemme koneeseen, minun, Denisen ja jump mastereiden lisaksi hyppaamassa oli myos hollantilainen kundi.
Alkoi jannittamaan mukavalla tavalla. Olimme noin 7 kilometrissa, kun kone alkoikin laskeutumaan.
Valitettavasti emme voineet toteuttaa hyppya. Pilvikerroksia oli liikaa, joten hyppaaminen ei olisi ollut tarpeeksi turvallista. Toisekseen ikkunoihin tuli hieman vesipisaroita, mika ei ole myoskaan hyva asia. Sateella ei voi myoskaan hypata, koska se sattuisi todella paljon.

Niin sitten laskeuduimme takaisin maan pinnalle. En ollut pettynyt pelkastaan sen takia, ettemme voineet hypata tanaan, vaan tiesin etten voisi yrittaa uudestaan kuin vasta kuukauden paasta. Toisekseen koko paiva turhauttavaa odottelua ja tuloksena ei mitaan! Olimme takaisin Cairnsissa viiden aikaan illalla.
Mutta tottavie, hypyn toteutan kuukauden paasta! Denise aikoo tehda sen huomenna, jos saa sallii. Voin vain kuvitella kuinka upeaa se tulee olemaan! Liitaa kuin lintu (noh, eihan se ole ihan yhta hallittua lentoa;)taivaalla!

Hieman arkisimpiin aiheisiin… Huomenna siis lahden sinne Lakelandiin duuniin, josta puhuin. Talla hetkella on kylla sellainen olo ,etta ei oikein nappaisi tyonteko. Mutta onkos se ihme, puoleen vuoteen en ole ollut toissa, joten kyllahan siihen “tekemattomyyteen” tottuu jo siina ajassa. Kavin ostamassa ruokaa jo etukateen, koska farmilta on aika pitka matka ruokakauppaan. Bussi tulee noutamaan minut 6.45 aamulla. Tyot aloitan joko lauantaina tai maanantaina. Ihan sama, tuskin siella kovin paljoa muuta tekemista on.
Ensimmainen viikko tulee olemaan luultavasti aika shokeeraava. En ole niinkaan peloissani tyon fyysisyydesta kuin siita, etta aamulla pitaa herata aikaisin!
Hyva puoli on, etta rahaa saastyy kun siella ei ole mitaan rahareikia. Ja plussaa on myos se, etta ihmisiin tutustuu eri tavalla tuollaisissa ympyroissa. Se on jotain mita odotan! Mutta enpa tassa nyt viitsi paljoa muuta puhua, tottapuhuen en oikein viela tieda mita odottaa tismalleen, joten palaan asiaan paljon viisaampaana kun olen ollut siella tovin….

Hello taas. Alkaa kummasti venymaan nama valit kirjoittamisen kanssa. Nautin kirjoittamisesta kylla, mutta jotenkin tietokoneet tekevat passiiviseksi.Yritan sailyttaa tuon kerran viikossa ihan vaikka itseni iloksi :). Enpa ole tassa paljoa itsea asiassa tehnyt viimeisen kahden viikon aikana. Eika tarvitsekaan. Olen vain ... [Continue reading this entry]