Ihmeellinen Maailma

Ei voi olla totta! Ensin menetin mahdollisuuden lisata kuvia blogiin ja nyt alkavat postitukset katoamaan! Yllapito lahetti postia etta postitukset 17.8 jalkeen ovat kadonneet ja ovat pahoillaan…. Oikeasti, v*tuttaa!! On muutenkin ollut hermot aika kirealla viime paivina…

Mutta joo… En tieda kuinka moni ehti lukemaan viime postaukseni kun lahdin Townsvillesta ja menin Boweniin ja paadyin Airlie Beachille. En viitsi enaa kerrata mita tuli tehtya, ja jos vaikka loytaisin kadonneet postit jollain tavalla Googlesta.

Airlie Beach oli siis turisteja taynna oleva kyla eika siella sinansa ollut mitaan nakemisen arvoista. Mutta Whitsundays onkin syy miksi sinne mennaan. Kaikki haluavat purjehtimaan saarien ymparille, ja etenkin Whitehaven Beachille, mika on yksi maailman kymmenesta parhaasta hiekkarannasta.

Varasin itselleni paivareissun (ei ollut varaa pidempiin reissuihin) Ocean Rafting nimisella paatilla. Ja nimenomaan sita se olikin. Paatti oli kuin jattilaiskokoinen kumivene ja silla paasi kovaa!! Oli todella mahtavaa ja vauhtikin oli miellyttava. Kavimme katsomassa aboriginaalien luolamaalauksia eraan maen paalla olevassa luolassa.
Seuraavaksi oli vuorossa snorklaus, paljon kehutuissa ja kirkkaissa Whitsundayn vesissa.
Oli kylla hieman kylma, ehka noin 22 astetta ja veden lampotila 21, mutta kyllahan sinne oli mentava katsomaan milta kalojen valtakunta naytti sina paivana.

Ja oli upeaa!! Paljon kaloja, koralleja ja kirkas vesi. Ja mika ihaninta, talla yhtiolla ei ollut onneksi mitaan “opastettuja” snorklauksia niin kuin monilla on, ja joissa siis mennaan ohjaajan perassa kuin passit lieassa. Nauti siina sitten…

Snorklauksen jalkeen oli vuorossa ruokailu Whitehaven Beachilla. Ranta on kaunis… aivan todella uskomattoman kaunis. Sita ei sanat riita kuvailemaan. Ja paljon puhuttu pehmea ja valkoinen hiekka oli juuri sita mita olen kuullutkin. Hiekka on todella hienoa ja hyvailee jalkapohjia kuin silkki. Lisaksi huhu kertoo etta omat korut kannattaa kiillottaa hiekalla ja niista tulee jalleen kirkkaita. Kokeilin kiillottaa varvaskoruani, ja en tieda onko omaa kuvitteluani vai ei, mutta todentotta siita tuli kirkkaampi!

Palasimme takaisin maihin maittavan paivallisen ja muutaman tunnin biitsilla lohoilyn jalkeen.

Hostelli missa olin, Beaches Backpackers ei ollut kylla mikaan maailman kutsuvin paikka. Kahdeksan hengen dormi takaa sen, etta mitaan omaa rauhaa ei ole ja lisaksi alakerran baari piti myos ihan kohtuullista metelia. Backpackerit on levotonta kansaa. Ei sen puolesta etta matkailu on useimmilla verissa vaan myos siina, etta koko ajan pitaa olla menossa ja tulossa ja vahintaan saataa jotain. Ja sosiaalinen paine on kova; jos et mene viihteelle vahintaan joka toinen ilta olet outo.

Katselin sitten eras paiva ilmoituksia ilmoitustaululla ja siella eras jannu etsi porukkaa kyytiin matkallensa etelaan, Sunshine Coastille. Soitin Lasselle, nimestaan huolimatta saksalainen kundi ja han oli lahdossa torstaina etelaa kohden.
Kavin tapaamassa hanta ja kuulosti ihan lupaavalta, joten sovimme etta torstaina aamuseitsemalta on startti. Sunshine Coastille on matkaa 1200 km, ja itse ajattelin jaada jonnekkin valimaastoon, viela en tiennyt mihin. Ajattelin antaa intuition vieda minne sitten se ikina minut viekaan…

Mukanamme piti tulla myos eras Espanjalainen tytto, Eva. Kavimme noutamaan Evan hanen hostelliltaan..paitsi etta hanta ei nakynyt mailla eika halmeilla…. Koputtelimme oveen noin kymmenisen minuuttia ja sitten han tulee aivan rajahtaneen nakoisena avaamaan. Oli kuulemma yrittanyt soittaa jnejne….. Pyysi etta jos voisimme lahtea kahdeksalta… No Lasse kilttina ihmisena myontyi. Pitihan se arvata… Olimme nahneet Evan edellisena iltana baarissa ja olihan han ollut aika vauhdissa. Kahdeksalta han sitten oli onneksi valmiina ja koko matkan han sitten makasikin takapenkilla krapulaisena ja puolikoomassa.
Lasse oli ihan mukavaa seuraa ja lisaksi meilla oli hyvat teknot mukana :). Auto oli myos todella hieno, Lassen pomo oli antanut autonsa lainaan, vain nelja vuotta vanha.

Koska matka oli pitka pyysi Lasse minua ajamaan… Tottakai! Olikin mielenkiintoista kun en ollut ajanut 10,5 kuukauteen…. Aluksi oli TODELLA outoa. Siis jos joku ei tiennyt, taalla on vasemmanpuolinen liikenne. Oikea kasi siis hapuili automaattisesti vaihdekeppia ja vasen vilkkua…. ;D. Heh. Muuten meni ihan hyvin ja vahan ajan paasta pystyin jo rentoutumaan. Liikenne oli helppoa, koska matkan varrella oli lahinna vain peltoa.

Rockhampton…. noin 450 km alas Airlie Beachilta. Ensin olin ajatellut pysahtya sinne, mutta muutin mieleni. Siella oli kylla kourallinen ihmisia, mutta vaikutti muuten aika tylsalta mestalta. Krapulainen Evakin heraili ja kavimme ostoksilla ja jatkoimme matkaa.

Metsaa, peltoa, metsaa.. Paatin sitten etta menen Bundabergiin, 400 km lisaa Rockhamptonista alaspain.. Jo senkin takia, etta alue on kuuluisa fruit picking hommista ja niitahan olin ajatellutkin tehda. Sellainen ajatus on ollut, etta jos teen kaksi lisakuukautta niin on mahdollisuus toisen vuoden viisumiin taalla down underissa ja toisaalta, vuosi on lyhyt aika taman maan nakemiseen.

Olimme Bundabergissa siis 11 tunnin ajamisen jalkeen… Olin aivan poikki ja hostellit olivat tietenkin taynna, koska olin niin myohaan paikalla. Ei sen puoleen etta olisi kauheasti hostelliin kiinostanut menna. Menin sitten motelliin, jonka omistaja lupasi huoneen minulle 65 dollarin sijaan 55:lla. Halusin omaa rauhaa joten varasin huoneen pariksi yoksi.

Perjantaina alkoi siis kiivas tyonetsinta.., jo senkin takia etta rahaa ei juuri ole. Ja muutamista working hostelleista joista olen kysellyt, tomaattikausi alkaa vasta 3-4 viikon paasta mika on aivan liian pitka aika.

Eli siis dead end siella… ainoa mita kuulin oli nyt tuo Bowen, jossa jo vierailinkin ja jossa on toita mutta ei oikein huvittaisi sinne takaisin lahtea.

Viikonlopuksi tyonhaku seisahtui koska yleensa missaan numerossa ei kukaan vastaa jne. Joten maanantaita odotellessa. Vaihdoin nurkan takana olevaan, erittain kalliiseen hostelliin,Cell Block:iin. Hostelli on entinen kyttalaitos korkeine kattoineen.

YKsi yo maksaa neljan hengen dormissa 28 dollaria mika on mielestani torkean kallis. Ensin ajattelin etta hostelli on todella hieno ja moderni. Huoneet ovat 5-6 metria korkeita ja korkeilla ikkunoilla. Kaikki on niin modernia etta huh.. Mutta yksi asia pilaa taman kaiken hienouden; METELI. Hostelli on hyva silloin kun se ei tunnu hostellilta. Ja taman hostellin sisapihalla on baari jossa soitetaan musiikki paivasta riippuen joko iltakymmeneen tai puoleenyohon… Ja ironista on, etta tama on myos working hostel, missa on paljon ihmisia jotka menevat toihin joka paiva.

Niin ja tyonhaku siis jatkui tanaan. Soitin Childersiin, joka on noin 50 km sisamaahan paasta taalta, ja yllatyksekseni kuulin etta siella on toita tarjolla ensi viikosta lahtien. Nailla nakymin siis matkusta sinne lauantaina. Ja hyva on jos on jotain sen verran siedettavaa etta kestan siella ne seuraavat kaksi kuukautta…

Huomenna pitaa sitten varmaan taas muuttaa, jonnekkin halvempaan. Hiljaisuus on ensimmainen asia jota arvostan hostellissa kuin hostellissa. Varmaan jo rivien valista pystyy lukemaan etta olen kurkkuani myoten taynna australian “backpacker-kulttuuria” (ryypataan aina kun mahdollista) ja hostelli asumista (ota rojusi mukaan mihin ikina menetkin).
Jos ja kun, toivottavasti kestan kaksi kuukautta Childersissa (ei viitsi viela puhua mitaan kun ei tieda olosuhteita…) niin sen jalkeen haluan oikeasti jonnekkin ihmisten ilmoille ja jonnekkin mista saan vuokrattua oman kampan. Luulen etta meikalaisen paivat hostellissa asuen alkaa olla aika luetut….