Ihmeellinen Maailma

Olen ollut nelja paivaa toissa Helenalla.
On tassa vahan paassyt nakemaan millaista tama tyo on ja millainen Helena on.

Viime tiistai oli siis ensimmainen tyopaiva, ja siita jo kerroinkin.
Keskiviikko oli vapaata, kiitos Anzac Dayn.
Torstaina sitten takaisin toihin.

Yleensa siis rakennus-siivouksissa paikka siivotaan kolmeen kertaan.
Ihan ensimmaisella kerralla paikka on taynna kaikenlaista paskaa, ja heitetaan vaan turha kama ulos ja siistitaan paikkoja.
Seuraavalla kerralla tehdaan sitten vahan siistimpaa, imuroidaan, pyyhitaan paikkoja ja luututaan ja varmistetaan etta paikat nayttaa hyvilta ja siisteilta.
Kolmas- eli loppusiivous on tarkein, jolloin joka paikan taytyy todellakin kiiltaa ja paikka on valmis uusille asukkaille. Pikkutarkkaa nyherrysta siis.

Olen joutunut toistaiseksi tekemaan vain noita kakkos-siivouksia.
Torstaina olimme Medical Centerissa Oxleyssa Lotan kanssa. Siivoilimme siis yksityis-vastaanotto kompleksia. Oli todella siistin oloinen paikka eika siella loppujen lopuksi ollut paljon siivottavaa. Helena kuitenkin soitti ja kaski hengailemaan vahan pidempaan siella, koska paikasta sai hyvat rahat. Seleva!

Perjantaina menimme sitten tallaiselle omakotitalo-alueelle. Oikea sellainen ryhmittyma, jenkkityylinen lahio. Tai ehka viela pahempi. Talot olivat aivan vierivierissa, rakoa ehka sellaiset 6 metria talojen valilla. Jokaista taloa ymparoi aitaus. Kun menet talon takapihalle niin et nae mitaan muuta kuin omat aitasi.
Sanalla sanoen mulle tulis vankila olo. Eika siis mahdu kaaliin..
Kuka haluaa muuttaa asuinalueelle jossa naapuri seka nakee asuntoosi omastaan seka kuulee jokaisen riitasi siippasi kanssa?
Lapsille ei ole tilaa leikkia, jonkinnakoinen puisto on tien paassa.
Ja lisaksi kaikki talot ovat melkein samanlaisia laatikoita, ero on pienenpieni. Sinallaan talot ovat hienoja sisalta, joskin melko tylsia ja mielikuvituksettomia, mutta avaria isoilla ikkunoilla.

Noo, eipa ole minun ongelmani. Imuroin siis koko kampan paskalla selkareppu-imurilla jossa ei ollut mitaan tehoa. Kolme tuntia meni kampan imuroimiseen. Sen jalkeen kiillotiin altaat ja muut polyiset paikat seka luuttusin. Autotallin lattialle vahan harjaa ja se oli siina.
Kuusi tuntia meni ja saitti suljettiin joten lahdimme kahdelta kotiin perjantaina kunniaksi.
Taalla on vahan tapana lahtea perjantaisin aikaisemmin kotiin.

Toista taloa kuurannut Alan heitti minut bussi-asemalle lahella olevan ostoskeskuksen kupeeseen.
Menikin vaihtamaan jotain ihmismaisempaa vaatetta ostoskeskuksen vessaan ja eksyin ihmettelemaan kauppakeskittyman aarteita:).
Otin sitten bussin kuitenkin keskustaan ja kavin uimassa Valley Poolissa ennen kotiin menoa.

Valleyn uima-allas on hieno ja upea vaikka onkin niin lahella keskustaa. Allasta ymparoi palmut ja vesi pidetaan lammitettyna (kylla!).

Oli kylla sitten aika sippi olo viikon jalkeen. On ollut jotenkin niin sekava olo kaikesta etta sellainen time-out olisi paikallaan. Tarvitsisin edes viikon loman. En kesta rutiineja liiaksi asti.

Niin Helenasta sana. On oikein hienoa etta han tarjoaa ilmaisen asunnon. Harvinaisen anteliasta ja avokatista. Hanella on vain todella vahvat energiat, enka tarkoita sita oikein positiivessa mielessa.
Han esimerkiksi ajattelee, etta hanen elamantapansa on vain ja ainoastaan se oikea. Lisaksi hanen sanavarastoonsa ei yleensa kuulu sanat “kiitos”, “ole hyva” tai “voisitko”.
Monesti han myos toksayttaa asiat erittain epakohteliaasti.
En oikein tieda miten olla hanen ymparillaan. En ole kovin hyva nayttelija, joten olen oma itseni. Han ei ole minulle vain niita ihmisia, joilla “avaudutaan”.
Eilen olin kotona ja Helena tuli juuri jalkeeni. Yleensa han tulee vasta myohaan illalla.
Soin sitten safkaa keittiossa ja Helena oli tietokoneen aaressa.
Toisaalta halusin menna juttelemaan hanelle, toisaalta en.
Menin sitten ylakertaan ja soitin Lotalle, etta en ma osaa olla ton Hellun kanssa samassa talossa samaan aikaan.
Lotta vaan, etta joo ala ota stressia, oo oma ittes. Kaikki kuulemma reagoi Helluun samalla tavalla, sanovat etta hanella on sellainen negatiivinen vaikutus kaikkiin.

En tieda, onko han hieman katkerakin jollain tavalla. Han avautui mulle mies-saadoistaan ja monet heista olivat tallaisia alkoholisti-ressukoita jotka Hellu yritti parantaa rakkaudellaan. Ei han kylla kovin kunnioittavaan savyyn miehista puhu.

Han harrastaan lentamista, ja kutsui mut ensi viikonloppuna sinne ja heidan jonnekkin camping-reissulle mika siis kestaa kolme paivaa aina vappuun asti.
Taalla kun vappu on 7.5 maanantaina.
Lentaminen kuulostaisi todella magealta, mutta en todellakaan halua olla kolmea paivaa jossakin josta en paase pakenemaan mikali tunnen oloni epamukavaksi. On nimittain huonoja kokemuksia sellaisista.

Joo. Perjantain ja lauantain valisen yon sitten nukuin kuin halolla paahan lyotyna. Sellaiset mukavat 13 h ja sitten viela menin jatkamaan unta kolmeksi tunniksi pian heraamisen jalkeen.
Lotan kanssa pohdittiin, etta kylla jonnekkin pitaa menna, onhan LAUANTAI.

Lahdettiin sitten Toombuliin. Helena heitti meidat, koska junia ei tana viikonloppuna mennyt. Nudgen asemalla oli sillan korjaustyot joten he sulkivat sen viime viikonlopuksi.
Alko sitten kyrsimaan Helena kun hanella oli jonkinasteen kuulustelu siita, mika meidan suunnitelma on ja ONKO MEILLA TARPEEKSI RAHAA TULLA TAKAISIN KAUPUNGISTA……
Siina vaiheessa teki mieli kysya etta luuleeko han meidan olevan niin typeria etta ilman rahaa lahdemme kaupunkiin ja etta osaamme kylla huolta itsestamme pitaa.
En voi sille mitaan, naen aina vain punaista kun tullaan kyselemaan ja paapomaan mita teen ja minne meen.

Suunnitelma oli etta Lotta meni tapaa Davidia ja mina menen leffaan.
Leffassa oli sitten tarjolla siihen aikaan vain “Number 23” joten menin sinne.
Halusin vaihtaa maailmaa ja unohtaa oman vasymyksen ja kyllastyneisyyden asioihin.
Mutta toisin kavi. Leffa oli jollain tavalla todella masentava eika se nyt kovin mielialaa nostanut.

Rainan jalkeen soitin Lotalle ja han kysyi josko halusin lahtea viihteelle. Sanoin etta ihan sama, joten lahdimme sitten kaupunkiin.
Istuimme ensin jossakin kuppilassa jutellen niita naita. Vaihdoimme rokki-baariin jossa musiikki soi niin kovaa etta korvani meinasivat haljeta. Pohdin, johtuiko asia siita etten pariin kuukauteen ollut baarissa kaynyt vai oliko musiikit oikeasti kovalla.
Vaihdoimme viela teknobaariin. Paasymaksu oli 12$ ja paikassa oli nelja tanssilattiaa. Baari taisi olla homojen suosima paikka. Hyva asia baarissa oli etta siella ei tullut sellainen lihatiski-fiilis. Siina sitten odottelin etta saisin tilaamani vesilasillisen ja jonkinlainen vitutus vain iski yhtakkia.
Vitutti vain katsella kannisia ihmisia, jotka tonivat ja tuuppivat ja yrittivat nayttaa etta heilla muka oli hauskaa.

Sanoin Lotalle etta ma lahden meneen. Kello oli yks mutta olin saanut tarpeeksi. Ihan sama mikaa baari olisi ollut, ei vain napannut sitten yhtaan.
Otin taksin ulkoa ja minulle sitten osui Intialainen taksikuski silla ihanalla aksentilla hoystettyna ;D.
Jos ilta oli mennyt vituralleen, niin ainakin kotiintulo-matka oli hauska.

Tama taksikuski, Lucky nimeltaan hoki puolet matkasta kuinka seksikas olen. Mua lahinna huvitti. Player mika player.
Kerran han ajoi punaisia pain (onneksi) tyhjassa risteyksessa. Muutaman kerran han oli myos vastaantulevien kaistalla…..
Olihan se vahan arveluttava kyyti. Han onneksi laittoi taksamittarin pois paalta $40 kohdalla, koska olen mukava ja han ei mukavilta ihmisilta rahasta.

Olin kuitenkin melko kiitollinen kun oltiin paasty pihaan. Han viela kysyi, etta haluanko maksaa matkani vai en. No kylla sen halusin maksaa,silla tallaisia juttuja varten yleensa odotellaan “vastapalvelusta”.
Siina sitten viela kysyi kun olin paassyt autosta ulos, etta haluaisinko pitaa “kivaa sen kanssa”. Sanoin vaan etta joo no EN :D. Nauratti. Han viela yritti etta joo kukaan ei saa tietaa. Sanoin etta riittais kun ma tietaisin 😀 :D.

Etta sellainen lauantai.
Sunnuntaina sitten halusin lahtea keskustaan uimaan. Koska junia ei mennyt, piti keksia toinen vaihtoehto; bussit.
Ei ollut mitaan hajua miten bussit meni, joten lampsin pysakille pain vain nahdakseni etta sielta menee taas bussi juuri minun nenan edesta. Ja se oli viimeinen bussi se. Aikaan 3.37pm. F*ck!

Selvitin siina sitten taksin numeroa. Ajattelin ottaa taksin seuraavalle asemalle, Banyoon josta paattelin junien kulkevan.
Banyossa sitten totesin saman, eihan sieltakaan junat kulje. Ei tietenkaan, missa ne kavisi kaantymassa. Jarki hoi..!

Siina vaiheessa oli vitutuskayra noussut sen verran paljon ja kello ties mita etta paatin kayda ostaa safkaa kaupasta ja ottaa toisen taksin himaan.
Halleluja, olipas hieno sunnuntai!

Paatin kuitenkin yrittaa pelastaa paivan lahtemalla kavelylle kun oli kaunis iltapaiva.
Hyva asia tassa paikassa on etta taalla on ihanan rauhallista. Tien paassa on iso pelto missa on heppoja ja voit nahda ihmisia ratsastamassa.
Kavelin ympari ampari ja jostain syysta paadyin hautausmaalle. Ei oo muuten koskaan ennen tullut niin hyva, rauhallinen ja tyyni olo hautausmaalla kaynnista.

Taalla hautausmailla ei ole yleensa puskan puskaa. Ehka se on hyvakin asia, siina jo nakee jos on epamieluisia vieraita siella (enka tarkoita nyt hautausmaan asukkeja :)). Kun saantona on etta siella tulee vierailla aamu seitseman ja iltakuuden valissa. Jos muina aikoina olet siella, niin ei hyvaa tieda.
Ehka suomessakin pitaisi kokeilla vastaavaa, voisi hautakivien kaatelutkin vahentya? Taalla en vastaavaan ongelmaan ole tormannyt.

Juuh. Maanantaina takaisin toihin samaan paikkaan kuin missa olin perjantaina. Siivosin toisen talon.
Hyva asia on etta saa tosiaan tehda tyot omaan tahtiin kun ei ole ketaan kyttailemassa. Ja voi pitaa joskus jopa parin minuutin tauonkin jos silta tuntuu.
Mutta ei tama ole mikaan pitkan tahtaimen vaihtoehto. Jotain muuta on loydyttava.

Tallaista…. Ja nyt olen saanut paljon palautetta ja kannustusta siita, etta minun tulisi kirjoittaa se valituskirje Beef Citysta, niin nyt sen sitten tein. Kyllahan se tuolla mielen taka-alalla on koko ajan kummitellut, joten hyva etta saa sen tuolta mielen sopukoista pois hairitsemasta. Tama menee siis jollekkin taholle toimistoon, joka ei sijaitse missaan AMH:n teurastamoista. Ja tama taho on siis pelkastaan valituksia varten.

Tassa kirje minka lahetan tanaan:

Brisbane, May 1st, 2007

To Complaint Officer

My name is Marke Hongisto and I am from Finland. I worked at Beef City in Toowoomba during the periods of 19/10 – 21/12/2006 and 15/02 – 18/04/2007. I did a night shift at the boning room department.

At first I want to say that I am not writing this mail just behalf of myself.
I am doing this because I am not alone with my feelings what comes about the workplace of Beef City in Toowoomba.
And take this mail just as a feedback, as I do not want to remember that place exists to me anymore and I want to go on with my life.

The reason why I quit was because I felt drained and overwhelmed by the athmosphere. The work itself was ok.
I was very disappointed to see how the employees are treated by the supervisors. I got my part as well.

I will give you a few examples how I was treated.
Instead of being treated politely there was tubs thrown onto the floor and said some nasty comments as an expression of the anger.

I also was commented about my work on the end of the day with the following words “my grandma would to that faster than her”. I often felt that this supervisor was overall watching me like I was piece of rubbish in his eyes.
Also, as the backpacker I felt I was the “2nd class” with the other foreigner people whose native language is not english.

Our working time on the night shift is from 2.45pm – 11.30pm.
There is some rubbish to be cleaned out after the work and to be brought to the compactor.
I was always amongst those people who stayed to clean up after our actual working time.

Once I and one Korean backpacker stayed “only” till 11.50, we actually got complaints because we did not stay longer for clean up.
We were amazed that it is must thing to do as it is an overtime and should be optional.
I assume that my working time is only till 11.30 if that is what I have been told on the “introduction day”, twice.
I actually did two times the Introduction, as you can see I finished in Beef City by the christmas and applied back in February.

Korean backpacker went to the office next day and asked what is the case.
They told that she was right, you do not have to stay there to clean after 11.30 if you do not want.
Anyhow we were told that we must stay to clean up and after a few days rules changed that we are NOT allowed to stay for clean up.
That was very comfusing…

This probably does not sound too bad for you, but if you have to stand this and that quite an often it really starts to drain you.

And I said I did not write just because I felt bad by working there.
I feel for the other people and I want to see that all the people get polite and equal treatment in their workplace.

Everybody should feel good by going to work and coming from work.
I do not really think that is the case in Beef City.
Someone would maybe consider I am just too sensitive but it is not just my thinking.
Everyday I saw how someone got yelled and I felt as bad if it was me how got yelled at.

Good supervisor is not the same thing than the supervisor who knows everything about meat industry and how the work should be done.

You also need good communcating skills.
By good skills I mean treating other employees nicely and if there is something supervisors have to note about the work they should always walk by the employee and advice them with respect and a normal tone of voice. Not shout from the distance of ten metres.

I am amazed how supervisors used to note employees.
Usually at least ten other people could hear the message as well.
I found that very humiliating if added that supervisor was not really in good mood.

I really do not know if this is normal in the meat industry workplaces of Australia.
Everywhere else where I have been working Australia I never had such a treatment.
Nor in Finland, where supervisors has always been treating me respectfully.

You may have succesful business with AMH but how long?
I guess the skilled workers are hard to find and they do not want to stay in such a place either.

You already have “refer a friend” program in test and you are also looking workers by advertising the place in TV.

I think it is not that there is not unemployed people, maybe the problem is to be found from the place itself.
Do you educate supervisors that the good communication skills are playing very important part of what we call a comfortable working environment?
Who wants to stay in a such place where you have to be on your toes all the time?

The reason why I am not giving any names of the supervisors is that it does not really matter.
Because I saw almost each one of them treating other people badly.

I know they have stressful job and lots of responsibility. They do get paid for that as well and is not a reason why you could treat others less nicely.

I would not recommend this place to any of my friends. I left the workplace in tears about four times in two months.
I think it is too many.

If you read this mail, I am happy. You do not have to believe what I wrote but I would say there is absolutely somekind of problem in Beef City.

I never felt so bad by working at any place and honestly I am very happy that I am not working there anymore and I will not set my foot on that place ever again.

Marke Hongisto

Tyoviikko alkoi sellaisen kutinan vallatessa mielen, etta se on myos viimeinen viikko.
Tiistaina olin ihmeissani, kun sain uuden treenattavan. Mitaaah? Saisinko jotain muuta tekemista jo nain pian? Daniel on 20-vuotias aussi-kundi. Hiljainen, mutta mukava.
Han oli ollut jo kolme vuotta toissa toisella teurastamolla mutta he sulkivat joten han paatti tulla Beef Cityyn. Haaveena kuulemma luoda uraa siella ja olla myos supervisor jonain paivana. Joooo… en nyt ihan ymmartanyt miksi joku haluaa siella uraa luoda mutta eihan minun tarvitsekaan.
Taallahan naita teurastamoita riittaa, mietin vain etta miksikohan se edellinen sulki. Kun ei tullut mieleen kysya.

Paiva oli menny ihan ok. En tehnyt oikeastaan paljon mitaan koska Danielin piti oppia homma ja tehda melkein kaikki yksin.
Mita nyt Karl kavi valittamassa etta “vietit eilen kuulemma ihan liikaa aikaa load outissa?” (siis lahettamo sali minne menee kaikki roju pakkaamisen jalkeen). Sanoin etta mina vietin siella yhden tauon joka kesti 5 minuuttia. Vaikeni onneksi sen jalkeen.

Daniel valitettavasti joutui haipymaan juuri viimeisella tunnilla johonkin uusien aloittajien kokoukseen. Niimpa sitten sain ihanat kiireet itselleni, koska viimeinen tunti on aina todella kiireinen. Muut lopettivat varttia varsinaista lopetusaikaa aikaisemmin, eli 11.15 pm. Korealainen Vicky tuli auttamaan, mutta Huuhkaja sanoi etta et saa auttaa, tule pois.
Kai Huuhkajaa sitten vitutti kun olin koko paivan paassyt niin “helpolla”. Siina sitten tungin rojua pussiin ihan tahallani todella hitaasti etteivat supervisorit paasisi lahtemaan.
Taakse oli tullut tuijottamaan minulle tuntematon SV, mutta jonka katseesta olin aina saanut lukea etta kuulun kakkosluokkaan.
Nyt han tuli tuijottamaan metrin paahan. Huokaili siina ja sanoi toiselle SV:lle “mun mummokin tekis ton homman nopeemmin kuin han”. Lause ehti hadin tuskin vajota paahani kun tama nutipaa oli haipynyt.

Ulkona sitten odottelin Stuartia ja hanan kaveriaan Danielia (toinen Daniel siis). Stuart sitten tapansa mukaan kysy etta miten paiva meni. Olin vasynyt ja sanoin etta samaa paskaa kuin ennenkin.
Huomasi sitten etta en ollut kovin virkeella tuulella. Menihan se sitten taas poraamiseksi. Tuollainen paikka kylla vie ihmisen mielialaa alaspain pikkuhiljaa koko ajan, paiva paivalta. Kun kuulee edes “vahan” vittuilua niin eihan siihen paljoa tarvita enaa loppupeleissa etta tunteet saa vallan.
No siina olin sitten sopivasti juuri supervisoreitten oven vieressa ja paikan helmi supervisor, Neville tuli paikalle. Neville oli huolestunut mut nahdessaan ja kysy mika mulla on hatana. Pyysin hanta jattamaan mut rauhaan mutta Stuart anto vinkkia sanomalla sen verran etta tassa paikassa ei kaikki ihmiset ole kovin mukavia.
Jattihan han sitten minut rauhaan kun niin pyysin.

Lahdimme kohti himaa ja jatimme Danielin matkalla pois. Siina sitten sain taas maistaa palasen Stuartin empatiasta, kun han sanoi etta yrita nyt oppia olemaan noteeraamatta heidan sanomisiaan, olet liian herkkanahkainen.
Siina vaiheessa oltiin juuri saavuttu meidan pihaan ja mulla kilahti. Nain punaista. Paiskasin auton oven kiinni. Sen jalkeen ulko-oven ja sitten huoneen oven.
Vedin kaikki vaatteet kaapista lattialle ja myllasin sangyn. Revin kaikki tyohon liittyvat paperit seka aikakaus-lehdet jotka vain pystyin loytamaan. Yhtaan ehjaa paperinpalaa ei huoneesta loytynyt sen jalkeen.
Jos olisi ollut oma koti niin ei olisi myoskaan yhtaan ehjaa astiaa jaljella. Raivo oli silmitonta, en muista koska olisin tuntenut niin voimakkaita vihantunteita. Olisin voinut hakata jonkun.
Kai siina kiteytyi viha montaa asiaa kohtaan, mutta paa-asiassa tyopaikka.

Sina yona en nukkunut, koska olin ihan adrenaliineissa. Jonkinlaiseen horrokseen onnistuin kuitenkin vaipumaan. Siina sitten vollasin koko aamun. Kun itkettaa niin sitten itketaan. Lahdin toihin vain ja ainoastaan sen takia etta halusin tavata muutaman ihmisen.

Stuart kiersi minut varovaisesti ja kohteliaasti kaukaa ja sanoi etta juu sitten kun oot valmis niin ilmoita… Oli kaynyt ilmeisesti aika selvaksi kuinka vihaan paikkaa.

Kaksi ensimmaista tuntia meni toissa ihan ok. Olo oli edelleenkin ihan paska tosin. Sitten tuli Neville jalleen kyselemaan mika minulla on ja kuka minulle on sanonut ja mita on sanonut. Kieltaydyin kertomasta mitaan, koska ajattelin ettei han varmaan kuitenkaan ymmartaisi, onhan han itsekin SV.
Sai minut kuitenkin taas itkemaan. Paikallle sitten tulee Karl, SV, ja kyselee samoja asioita. Huomattuaan tilani kaskee minun menna ulos rauhoittumaan. Menen naisten vessaan istumaan, silla se on itse asiassa ainoa paikka missa saa olla ihan yksin.

Yritin rauhoittaa itseani ja menin seuraavan yhteisen tauon jalkeen sisaan. No, eipa hetkeakaan kun paikalle tulee head supervisor Jamie kyselemaan. Ajattelin kokeilla sitten hanen inttamisensa jalkeen kepilla jaata ja kokeilla mita han sanoo.
Kerroin kohtelusta mita olen saanut, ja vastaus oli lahinna luokkaa “Omaa syytas. En muutenkaan usko etta ketaan tulee auttaa toissaan vaan tyot tulee tehda itse”. Ja muuta vastaavaa paskaa. Lisasi viela vaivalloisesti, etta kylla han voi asian vieda eteenpain jos haluan. Sanoin etta ala vaivaudu.
Mita oikein ajattelin? Etta han ymmartais? Vitut. Samanlainen aalio kuin 99% muuta SV:ta. Neville on ainut jarkeva.

Siina sitten vollotin sen tunnin ihmisten kyylatessa kysyvina, etta mika minua vaivaa. Viimein kello soi ruokatunnille ja jain viela tekemaan extra-pakkailuja etta voisin poistua paikasta viimeisena. Ei oikein kiinnostanut selitella itseaan kenellekkaan.
Mutta ei. Neville tuli taas juttelemaan. Han on kylla niin sympaattinen ja empaattinen ihminen. Sanoin vain, etta mikahan siina on, kun yrittaa olla mukava ihminen niin tulee kaikki paska niskaan? Siihen han vain, etta joo, tervetuloa clubiin, han on huomannut tasmalleen saman.
Stuartkin oli sitten siihen tullut kun huomasi tilani ja ainut mita siina vaiheessa enaa sanoin etta haluan vaan lahtea himaan, en kesta enaa tata paikkaa.

Stuart vei mut sitten tyopaikka-laakarin luokse istumaan ja rauhoittumaan. Soitti kamppiksellemme Chrisille ja luojan kiitos tama hihhuli kerrankin oli jossain oikeassa paikassa oikeaan aikaan: puhelimen aaressa.
Chris lupasi tulla hakemaan minut. Matkaahan on tosin 35 kilometria, joten olin extra-kiitollinen.

Laakari-tati oli todella mukava ja kysyi etta mita laitetaan sairasloma-lappuun syyksi poissaoloon. Laittoi siihen sitten etta “emotional distress”. Soitti Jamielle etta ma lahden himaan ja niin sitten oli asia hoidettu. Ulosmennessa siella oli sitten ne 98% paikan tupakoitsijoista tupakalla ja sain taas muutaman katseen osakseni kavellessani kohti parakki-pukukoppia vaihtamaan vaatteita.
Siella oli myoskin SV:n kopin takana mellkein kaikki SV:t hengittamassa samaa paskaa sisaan mita ne muutkin.

Etta se siita. Nyt on tuo paskapaikka historiaa, sinne en astu enaa KOSKAAN jalallanikaan. Sen voin luvata. Ajattelin ystavallisesti kirjoittaa kunnon kirjeen taynna faktaa kyseessa olevasta mestasta.
Kirjoittelinkin tekstia ja aloin katselemaan eraasta opuksesta etta mihin se nyt sitten tulisi lahettaa. Kirje menisi Complaint Officer:lle, joka luettuaan kirjeen kutsuu kaikki osapuolet sitten haastatteluun.
Huokailin tata informaatiota lueskellessa ja pohdin etta haluanko todella alkaa tahan ruljanssiin? Vai onko asiasta tehty tarkoituksella vaikea? Toisaalta mina olen usein ollut se, joka tekee jotain, jos kukaan muu ei asioille tee mitaan. Haluanko silti puida tuota paskaa enaa yhtaan vaan vain unohtaa etta siella koskaan edes olin toissa?
Pitaisiko laittaa aanestys pystyyn, mita teen?

Toowoombassa tapahtuu. Olin menossa eras ilta hakemaan take-away kiinalaista Ruthven Plazalta joka on siis noin 300 metrin paasta meilta. En ehtinyt viela kavelemaan edes sisaan kun kuului hirvea rysahdys ja sarkyvan lasin kilinaa. Liikennevaloissa tapahtui kolmen auton onnettomuus.
Yhdesta autosta meni nokka ihan ryttyyn ja paikalle alkoi saapumaan kaikki mahdolliset pii-paa autot. Savua tuli myos yhdesta autosta ja hetkeksi jain itsekin siihen ihmettelemaan ennen kuin jolkottelin kotiin.

Mulla on muuten mennyt unirytmit ihan sekaisin tuon tyon lopetuksen jalkeen. Vai miten sanoisin, en ole oikeastaan nukkumista kauheasti harrastellut. Tuntui etta vapautui mieleton maara energiaa sen myota, olen jopa hymyillyt pitkasta aikaa ja olo tuntunut kevyelta. Enka ole vain vasynyt. Eraskin yo sain nukutuksi vain kaksi tuntia.

Kavin sitten eras yo juoksulenkilla yhden aikaan aamuyosta. Olin paattamassa lenkkia, kun huomasin kundin makaavan maassa. Puhuttelin hanta, ja oli kylla niin heikossa hapesta juomisesta (tai jostain muusta) etta hadin tuskin pystyi sanomaan mitaan.
Ei ollut ketaan jolle han olisi voinut soittaa eika oikein tiennyt missa han edes on. No enhan ma sita siihen voinut jattaa. Aivan sekaisin.
Soitin sitten hatanumero 000:n ja kerroin etta taalla on poitsu sen verran sekaisin etta taitaa tarvita valkotakit paikalle.
Sielta tuli sitten kaksi erittain sopoa ambulanssi-miesta hakemaan kundin parempaan talteen.

Tuli siis paivan hyva tyo tehtya. Kyllahan se vahan saaliksi kay kun pitaa tuohon kuntaan itsensa hankkia, mutta ei sita voi oman onnensakaan nojaan jattaa.

Viikonloppuna sain sitten tietaa Lotalta, etta paasisin samoihin hommiin hanen kanssaan. Eli siivoamaan rakennuksille. Raksamiesten lahdettya kun pitaa tehda se loppusiivous.
No, sinne.
Kerasin kamojani Toowoombassa ja lahdin maanantaina bussilla Brissuun. Olo oli hieman haikea mutta pidin itseni kiireisena sina aamuna etten liikaa ehtisi marehtimaan asioita.
Olenhan monta kertaa halunnut pois niista ympyroista missa olen asunut, ja kun tilaisuutta nyt tarjottiin oikein kulta-lautasella niin sitten pitaa menna.

Tulin siis asumaan tanne Lotan tyonantajalle, Helenalle, jonka talossa kavinkin pari viikkoa sitten paasiaisena.
Tottakai oli hieman outo oli etta muutan jonkun taloon jota en ole koskaan nahnyt, mutta eipa tama ollut ensimmainen outo asia talla matkalla :).
Vein vahan hilloa ja mutusteltavaa Helenalle. Onhan se aika anteliasta etta sallii jonkun ventovieraan tulla asumaan taloonsa ILMAISEKSI.

Siina sitten kiroilin pahoja tapojani, kuten shoppailuviettiani, raahatessani painavaa reppua joka oli melkein taynna kirjoja ja rinkkaa joka painoi viela enemman.
Lotta tuli vastaan asemalle joten sain kantoapua.

Helenakin saapui johonkin aikaan illasta ja viimein tapasin taman naisen, josta Lotta on niin paljon puhunut. Helena on noin 55-vuotias ja kavelee erittain vaivalloisen nakoisesti. Han ei ole naimisissa, vanhemmat kuolleet ja yksi sisko jonka kanssa ei ole puhunut 13 vuoteen.
Ensivaikutelmani Helenasta on, etta han on erittain reilu ja antelias, mutta myos hyvin vahva mielipiteissaan.

Tosin Lotta tuntee hanta hieman enemman, joten han sanoi etta Helenan kanssa ei kannata alkaa vaittelemaan. Hitto, rakastan kunnon vaittelyita.
No, jos han on bossini niin ei kai sita viitsii ainakaan ensimmaisena iltana alkaa juttelemaan siihen malliin etta olemme kadet toistemme kurkuilla.
Kauheasti han kyseli minulta kaikkea ja suunnitelmia. En oikein osannut vastata. Mitka suunnitelmat?

Tanaan, tiistai-aamuna siis soi sitten alarmi 05.10. Ei muuten tehnyt tiukkaa, kun en oikeastaan edes nukkunut. Ei vain tule uni silmaan. Tama energia pitaisi laittaa hyvaan kayttoon!
Lahdimme sitten ajelemaan kohti tyomaata, joka sijaitsi lahella keskustaa, Fortitude Valleyssa. Ja siella siis missiona oli todelliset luksuskampat kuudessa kerroksessa. Todella upeita kamppia, ei isoja, mutta jain huokailemaan kuinka siistia olisi asua itse sellaisessa. Kaikki hanat ja metalli muutenkin olivat viimeista huutoa ja niin modernia, etta. “Olkkarin” (huom, yksioita kaikki) ja parvekkeen valiset seinat olivat tehty lasista ja kaikki oli niin upea… Kylla minakin viela, jonain paivana ;).

Siina sitten homma selkeni paivan mittaan. Kiilotettiin kaikki; peilit, seinat, posliini, kaikki vain mita pystyi nakemaan yleensakkin. Lotan kanssa oli kiva tyoskennella koska pystyimme juoruamaan samaan aikaan, joten aika kului myos nopeasti.
Helena itse ei usein tyomaalla kay, joten se on vahan sellaista omatoimista hommaa.
Meita oli noin 10 ihmista toissa, ja tyo tehdaan pareittain. Jonkinlaisen johtohahmon kylla siihen tarvitsisi, kaikki vahan teki omiaan ja moni homma meni saatamiseksi.

Lopetimme vahan kolmen jalkeen joten teimme siis yhdeksan tunnin paivan. Hiki virtasi, paalla oli kuitenkin farkut ja t-paita, plus lenkkarit.
Tunsin itseni tom-boyksi kavellessamme kadulla kun vastaan tuli hehkeat mimmit viimeisen paalle laitettuna. Tama on muuten ison kaupungin kirous…..

Mulla oli uima-kamppeet repussa ja Lotalla salivaatteet, joten mina menin uima-altaalle ja Lotta salille.

Tulimme tanne kampille muutama tunti sitten. Aloin kokkailemaan tuliruokaa itselleni ja Lotta lahti Davidin luo yo-kylaan. Keskiviikkona kun ei ole toita, koska on Anzac Day.
Siina sitten kokkaillessa ja paikkoja suoriessa tuli aikalailla sellainen, eh, au-pair deja vu…. Etta pitaiskohan tassa taas olla sillain varpaillaan kun asun pomon kampassa ja onks kaikki ookoo..?
No, kattotaan miten menee. Hyva kuitenkin etta kaksi asiaa jarjestyi nain hienosti ja pienella vaivalla. Tyopaikka ja kamppa. Hostelleita en olisi kestanytkaan.

Olo on sekava kuin pellella sirkuksessa ja matala-painetta ilmassa. Tuntuu etta taas kaikki alkaa alusta. Toivottavasti tasta nyt kehittyisi jotain pysyvampaa hyvaa.
Etta tallaista tanne koaloiden paratiisiin.

Paivitetaanpa taas vahasta aikaa. Arki on rullannut normaaliin tahtiin, mika on ollut jopa ihan mukavaakin, ainakin valilla. Paasiaisena menin Brisbaneen koska olin ihan varma etta mulla rajahtaa paa jos vietan kaikki nelja vapaa-paivaa Toowoombassa. Ilo oli lehmatehtaassa ... [Continue reading this entry]