Ihmeellinen Maailma

Lauantai, lauantai, lauantai…
Mika ihana paiva! Kun viikko on lopuillaan niin ensimmainen asia mika on mielessa on 12 tunnin younet. Sitten voi alkaa miettimaan mita muuta sita tekisi.

Olen onneksi saanut asustella yksin viiden hengen huoneessa 1,5 viikkoa mika on tasapainottanut minua huomattavasti. Kun saan viettaa aikaa yksin tuntuu etta on paljon enemman annettavaa muillekin kun on saanut ladata akkunsa rauhassa.

Tanaan oli ylitoita tarjolla, mutta vain yhdessa vuorossa, mika tarkoitti siis sita etta vain puolet 700 ihmisesta tyoskentelivat, ja etusijalla olivat tietenkin aussit ja ne jotka ovat olleet pidempaan siella toissa. Olisin mennyt, olisi kuitenkin ollut 10 tunnin paiva ja melkein kaksinkertainen palkka. Mutta minua ei tarvittu joten se siita :).
Raha ei kuitenkaan merkitse kaikkea, rakastan myos vapaa-aikaani ja parhaita asioita elamassa ei edelleenkaan voi ostaa rahalla.

On ollut kuitenkin mukavaa tutustua uusiin ihmisiin toissa, varsinkin kun tietaa etta tulen tuntemaan heidat ainakin nama kaksi kuukautta :). Monista huomaa kylla, etta aikaa on jo vietetty liikaa siina puljussa… Useimmat ovat kuitenkin ihan mukavia ja supervisorit ovat ihan supermukavia melkein kaikki.
Parhaimmat keskustelut olen kaynyt Nevillen, 35, kanssa. Han on todella fiksu mies jolla on jarkea paassa enemman kuin monella tyontekijalla siella yhteensa.
Aikaa tappaaksemme kaymme usein mielenkiintoisia keskusteluja. Keksimme kysymyksia tyyliin: “Mika on suurin heikkoutesi”?, “mika on suurin vahvuutesi”? tai “jos voisit elaa yhden paivan menneisyydestasi ja tulevaisuudestasi, minka paivan valitsisit ja miksi”?.
Naista on avautunut taas ihan uudenlaisia keskusteluja ja Nevillesta huomaa etta han on nahnyt elamaa ja ajatellut.
Kysyin samat kysymykset eraalta 22-vuotiaalta enka saanut minkaanlaisia vastauksia.

Suurin osa ihmisista ei tunne itseaan. Monet tietavat paremmin mita heidan paras ystavansa haluaa kaikilta elaman osa-aluieilta mutta eivat tunne itseaan. Kun tiedat mita haluat elamalta, silloin myos hyvia asioita saapuu. Kun ajattelet ja unelmoit joistain asioista se on jo tilaus asioiden toteutumiselle. Elama on niin ihmeellinen asia etten lakkaa sita ihmettelemasta. Matkan varrella sinulle tulee mahdollisuudet unelmiesi toteuttamiseen, jos vain olet tarpeeksi valpas ja tietoinen tarttuaksesi tilaisuuteen.
Jos et tieda mita haluat, elama arpoo sinulle jotakin, nimenomaan ja vain JOTAKIN.

Kuulin Nevillelta, etta monet ihmiset toissa eivat tieda miten suhtautua muhun. Otin taman suurena kohteliaisuutena! Sanon ihmisille jos pidan heista. Sanon ihmisille jos he nayttavat hyvalta. Sen ei tarvitse tarkoittaa sen enempaa. Kun nakee ihmisen kuoren (vartalon ja ulkonaon) taakse niin oppii nakemaan miten hyvalta ja kauniilta kaikki nayttaa! Siksi mielestani kaikissa ihmisissa on jotain kaunista.
Eras sanoi minua oudoksi. Kiitin hanta, ja sanoin, etta en ikina halunnutkaan olla mitaan keskinkertaista :).
Vaikka sitten paastaankin kysymykseen, mika on normaalia? Mika on outoa? Niimpa niin. ;).

Muuten on ollut tasaista ja onnellista arkea. Olen kaynyt uimassa, lukenut kirjoja, kuunnellut musiikkia, kirjoittanut. Hostellissa ei ole montaa sellaista ihmista joiden kanssa vietan aikaani. Asukeista suurin osa on korealaisia, ja he ovat todella arkoja tekemaan tuttavuutta lansimaalaisten kanssa. Voi tietysti olla etta kyse on myos voimakkaasta persoonastani. Mielestani on aika epakohteliasta puhua koreaa, jos seurassa on joku joka ei osaa kielta.
Keskustelin aiheesta japanilaisen ystavani, Ruyn kanssa.
Han sanoi etta korealaiset hieman pelkaavat valkoihoisia jo pelkastaan heidan fyysisesti suuremman koon takia. Korealaiset ovatkin yleensa majoittuneet yhteen huoneeseen jossa he pelaavat playstationia viikonlopun.

Toista on muuten helppo saada potkut. Tahan mennessa 3 korealaista ja yksi japsi on saanut potkut, siis yhden kuukauden aikana!
Ensimmainen sai potkut kun pyysi jotain toista tyota loukattuaan sormensa.
Seuraava sai potkut kun han oli ohittanut autoja tullessaan toihin. (tiella on kylla kuollut ihmisia aina vahan valia, mutta kuuluuko se sitten tyonantajalle?).
Kolmannelta varastettiin puukko, ja han naki puukon eraalla aussilla ja meni pyytamaan sita takaisin. He siina sitten riitelivat aikansa kunnes supervisor tuli paikalle ja kysyi mika on homman nimi. Han sitten kysyi korealaiselta, haluatko tyoskennella taalla vai et. Han kaveli pois.
Viimeinen oli kuulemma “laiska” (vaikea uskoa). Han tyoskenteli vastaanotossa missa heidan pitaa kasata laatikoita lavoiksi. Ei varmaankaan nayttanyt tarpeeksi ahkeralta ja supervisor oli pahalla paalla.
Etta tallainen meininki Beef Cityssa….

Toita on jaljella 4 viikkoa ja 4 paivaa…… Onnellinen olen etta olen jo puolessavalissa urakkaa!! Palaan asiaan taas joku paiva.

Hello! Taalla kaivelen unihiekkaa silmistani, vaikka kello on melkein kaksitoista paivalla. Tyoviikko on jalleen kaynnissa, ja voin kertoa etta kylla tuo aikalailla imee mehut ihmisesta tuo paikka, niin iloinen kuin olenkin siita etta sain duunia.

Tyo ei sinallaan ole kovin rankkaa, mutta yhdeksan tunnin seisominen on melko puuduttavaa sisaltaen painavien laatikoiden raahaamista. Tulee hyvinkin mieleen kesa Saarioisella tasta duunista, tosin Saarioistenkin duuni oli helpompaa ja mukavampaa…
Mutta mika auttaa, on mukavat supervisorit (ainakin suurin osa) seka positiiviset tyokaverit. Ei ole sellaista yleismarinaa mita valitettavan usein kuuli kun oli suomessa toissa. Porukka tekee noyrasti tyonsa ja that’s it.
Onkohan valittaminen geeneissa meilla suomalaisilla?

Niin, eli joka toinen tunti pakkaan niita lehman koipiluita. Joka toinen tunti sitten laitan numerokoodeja laatikoihin jotka tulevat linjaa pitkin, jotta ne voivat jatkaa matkaa lahettamoon. Lisaksi laitan oikeat kannet ja koneen lapi josta tulee piuhat laatikon ymparille. Laatikot, mihin luut pakataan, pitaa raahata (tietenkin) mahdollisimman kaukaa ja setti laatikoita + kansia painaa sellaiset mukavat 16 kiloa.

Monilla on paljon rankempia duuneja. Isojen lihakimpaleiden leikkuu ja kasittely on rankkaa hommaa. Ja yleensa pakkausduunitkin on paljon nopeatempoisempia kuin omani. Monet naiset joutuvat pakkaamaan, yleensa munuisia, kielia ym. Ja se on todella kiireista hommaa. Itse ehdin katselemaan ymparille ja yleensa leijailenkin ajatuksineni ihan omissa sfaareissa aikaa tappaakseni.
On kiva katsella kun muut tekevat toita…
Kuinka miehet kayvat taistelua ruhojen kanssa saadakseen leikattua oikeasta kohdasta lihaa. Tai kundeja jotka sahaavat lehman selkarankaa pienempiin osiin.

No kai tuollainen pitaa vetreana. En tieda sitten mista tama vasymys tulee, kun tulee viikonloppu olen rattipoikkikuollutvasynyt ja nukun 12 tuntia putkeen kumpanakin vapaapaivana ja sitten viela paivalla.

Kai tuo asumismuoto stressaa omalla tavallaan. Viikoksi sain oman huoneen, sitten jouduin muuttamaan dormiin, koska huone missa olin ei kuulemma ole tarjolla kellekkaan (!). Niimpa sitten iloisesti muutin huoneeseen, jossa on korealainen pariskunta.
He aloittavat tyot vasta torstaina, ja viettavat kaiken aikansa huoneessa.
Minulla taitaa ikuisesti olla suuri oman tilan tarve, en vain millaan totu siihen etta joudun jakamaan huoneen jonkun kanssa.
Ja yhden asian totesin japanilaisista ja korealaisista : he ovat todella laiskoja liikkumaan.
He raahaavat tanne tullessaan kaiken mahdollisen elektroniikan, playstationit, kannettavat tietokoneet ja dvd:soittimet, elektroniset sanakirjat ymym. Ja viettavat koko paivan huoneessa istuen elektroniikan parissa!
Harva heista edes poistuu ulos hostellista haukkaamaan happea.
No, meita on joka lahtoon. Itse tulen hulluksi jos en postu rakennuksesta.

Taidan yrittaa katsella jotakin vaihtoehtoista asumismuotoa. En todellakaan halua jaada hostelliin missa ei ole mitaan rauhaa ja missa mikaan ei toimi.
Nostavat kuulemma vuokran 140$/viikko tammikuun alusta lahtien.. Hehheh! En todellakaan ole siella enaa silloin.

Kavin ottamassa pakollisen Q-fever rokoitteen. Siella piti kayda kaksi kertaa seka ottamassa veritesti. Tama ilo maksaa yhteensa siis 170$ minka saa kuulemma veronpalautusta hakiessa takaisin.
Eilen sain siis toisen piikin, ja toivon etta kaikki on hyvin, koska vielakin piikityskohdan ymparilla on punainen lantti jota aristaa hieman koskettaessa.

Jees… Mitas muuta…. Tanaan on muuten tasan vuosi siita, kun lahdin reissuun! Yksivuotis paiva siis! Tuntuu todella epatodelliselta… Tasan vuosi sitten odotin koneen lahtoa Helsinki-Vantaan lentokentalla. Aika menee kylla nopeasti, en voi muuta todeta.

Niin ja jos joku haluaa lahettaa postia, niin annan tassa osoitteen. Kun tulen kuitenkin taalla Toowoombassa olemaan ainakin 21.12 asti, niin laitan postitoimiston osoitteen minne voi lahettaa postia:

Marke Hongisto
Post office
64 Annand Street
Toowoomba QL 4350
AUSTRALIA

Niin ja ihan vinkiksi, jos tulee halua lahettaa joululahjaa niin salmiakki ja (juoru)lehdet ovat tervetulleita ;).
Ja muistutus viela etta taalla kusti polkee erittain hitaasti, joten jos lahetat paketin, niin sen tanne tuloon saa varata sellaiset kolme viikkoa.