Ihmeellinen Maailma

 Tasan viikko sitten, keskiviikkona oli aikainen heratys, 6.30. Bussi tuli hakemaan minua 07.15. Maaranpaana oli siis Cape Tribulation, kuulemani mukaan erittain upea ja vanha sademetsa, josta halusin nauttia kaksi paivaa viettaen yon hostellissa metsan siimeksessa.

 Matka metsaan oli todella upea. Tie kulki muutaman kymmenen kilometria aivan rannikkoa pitkin. Pysahdyimme myos minielaintarhaan, jossa naimme mm. krokoja, punaisia gekko-liskoja(!), kaarmeita ja vauva-wallabin! Saimme pitaa wallabia sylissa ja ottaa kuvia. Wallabi oli aivan ihana :).

 Taman jalkeen kavimme kavelylla sademetsassa ja oppaamme kertoi joitain faktoja metsan kasveista. Naimme myos “Sydney Harbour Bridge Tree:n”. Tama leikillinen nimi tulee tietenkin siita, etta puu muistuttaa kyseista siltaa ja omaa samanlaiset kaaret.

 Taman jalkeen meidat heitettiin hostelleihin. Onneksi sademetsa on kuitenkin sailyttanyt hiljaisuutensa muutamista rakennuksista huolimatta.  Itse olin valinnut Ferntree hostellin, joka oli kuulemani mukaan ihanan rauhallinen paikka metsan siimeksessa. Kavelymatkan paasta Ferntreesta sijaitsi PK’s, niille jotka eivat voi olla paivaakaan ilman viinaa.

 Ja Ferntree oli hyva valinta! Paikka ei muistuttanut kylla yhtaan hostellia… Huoneet olivat bungaloweissa, kussakin rakennuksessa kaksi huonetta joissa nelja henkea yhdessa huoneessa.

 Itse sain koko huoneen itselleni, toisin kuin viisikymppinen Erica, joka oli myos saman yrityksen retkella kuin mina. Ericalla oli kolme huonekaveria. Huone oli todella mukava, puhdas ja varustettu omalla vessalla ja suihkulla. Nautin tasta ylellisyydesta Asylum-hostellin jalkeen.

 Paastyani hostellille noin puolenpaivan aikaan lahdin tietenkin katselemaan mita metsasta loytyy. Ensin kavelin rannalle, jossa oli myos “look-out point” joka sijaitsi kauniilla paikalla keskella puita ja kasveja.

 Kavellessani takaisin hostellille piipahdin “lepakkotaloon”. Tassa talossa oli vain yksi lepakko, ja talossa tyoskenteleva nainen tiesi todella paljon lepakoista. Tama lepakko oli todella iso, ja yllatyksekseni nainen pyysi minua ottamaan valokuvia lepakosta, koska sita ei valo haitannut.

 Viiden aikaan menin laheiselle farmille maistelemaan eksoottisia hedelmia. En ollut ikina kuullut hedelmista kuten; Yellow Pomelo, Black Pomelo, Breadfruit, Dragonfruit….  Maistoimme yhteensa kymmenta hedelmaa ja ne kaikki olivat aivan alyttoman hyvia! Naita hedelmia ei myyda missaan, koska ne ovat joko vaikea kasvattaa, tuntemattomia (->ihmiset eivat osta) tai viljely ei kannata. Farmilla tyoskentelee vain kaksi ihmista, ja hedelmat myydaan yleensa joko raaka-aineina tai he valmistavat hilloa ym. niista.

 Illalla rentouduin….  Olin viettanyt jo melkein viikon Cairnsissa, ja se oli ollut itse asiassa aika hektista, joten nyt kaipasin vain rentoutumista. Ilta kuluikin mukavasti bungalovin terassilla istuen ja viereisen huoneen ihmisten kanssa jutellen.

 Seuraavana paivana herasin aikaisin ja lahdin saksalaisen Katyan kanssa uimaan laheiselle joelle. Joki oli todella ihastuttava ja siella oli eras paikka kuin luotu uimiseen! Kunpa joka aamu voisi herata silla tavalla. Vain luonnon rauha ymparilla.

 Kavimme kavelylla eraalla merkitylla reitilla ja lopuksi menimme rannalle. Oli ihanaa olla taas kunnon hiekkarannalla monen kuukauden jalkeen!

 Valitettavasti aika loppui taysin kesken ja minun piti palata hostellille, koska bussi tuli noutamaan hieman puolenpaivan jalkeen.

 Matkalla takaisin pysahdyimme Daintree-joelle, jossa menimme jokiristeilylle. Oppaallamme oli aivan uskomaton kyky bongata elaimia. Naimme monta kaarmetta jotka lymyilivat puunlatvoissa. Lisaksi naimme kaksi pikku krokotiilia ja yhden isomman. Risteily oli siis taydellinen menestys!

 Lisaksi kavimme viela katsomassa kunnon koskia Mossman Gorgessa ja halukkaat paasivat uimaan.

 Lauantaina piti paasta sitten sukeltamaan. Talla kertaa ajattelin menna vain paivaretkella, koska en halunnut maksaa itseani kipeaksi talla kertaa… Parhaat paikat piti silti paasta nakemaan :). Niimpa minulle suositeltiin lahtoa Port Douglasista, joka on noin tunnin ajomatkan paassa Cairnsista pohjoiseen. Eipa siina sitten mitaan, varasin matkan Poseidon-aluksella ja retki sisalsi kolme sukellusta.

 Port Douglas on yksi hienoimmista alueista asua Australiassa. Todella luksus paikka, missa kaikki luonnollisesti myos maksaa paljon. Cape Tribulation-oppaan mukaan paikan vaestosta 80% on turisteja, 15% tyontekijoita(kuten raksamiehia) ja loput 5% paikallisia…

 Valitettavasti ilma ei ollut mikaan paras mahdollinen, vaan oli melko pilvista ja tuulikin ihan kohtuullisesti. Sukellusryhmaani kuului lisakseni viisi muuta. Osa snorklasi, osa sukelsi ja osa kokeili sukellusta ensimmaista kertaa elamansa aikana, mika onkin sitten eri tarina.

 Ryhmaamme kuului myos Caroline, joka oli tehnyt sukelluskurssinsa vain muutama viikko sitten. Ennen sukellusta han jannitti niin paljon, etta han joutui hengittamaan paperipussiin ja oli itkuinen. Han onneksi rentoutui huomattavasti muutaman sukelluksen jalkeen.

 Ja olihan se taas todella upeaa…. Eihan tuosta hommasta saa millaan tarpeeksi… Nakyvyys oli taas ihan kiitettavasti 20-30 metria, saasta huolimatta. Vaikka olihan reissuni kaksi kuukautta sitten jotain todella aivan luksusta, ei tassakaan ollut valittamista. Ruoka oli myos aivan todella mahtavaa, ei tullut ainakaan nalka.

 Saavuin takaisin Cairnsiin illalla kuuden aikaan aivan rattipoikki ja illalla olin viela luvannut lahtea viihteelle. Tapasin kymmenen aikaan vanhoja tuttuja Lakelandista ja ilta oli todella mukava rupattelun ja tanssimisen merkeissa :).

 Tosiaan, tarkoituksenani on ollut lahtea Townsvilleen jo monta kertaa, mutta yha olen Cairnsissa… Hostelli jossa olen, sisaltaa niin ihania ihmisia etta se tekee lahtemisen vaikeaksi. Joten en puhu suunnitelmistani enaa mitaan kun olen tallainen saataja :D.

 

Ihanaa olla takaisin ihmisten ilmoilla! Mutta aloitetaanpa alusta. Viiden viikon aikana ehtii tapahtumaan, jopa paikassa missa ei elamaa juuri ole :).

Lahdin siis Lakelandiin, piskuiseen paikkaan 12.5 tavoitteena kuukauden ura banaani-farmilla. Busseja kulkee kolme kertaa viikossa Lakelandiin, ja matkaa on siis Cairnsista noin 260 kilometria luoteeseen.
Hyva asia oli, etta bussi nouti minut hostellin ulkopuolelta, ettei tarvinnut lahtea tavaroideni kanssa kovin kauas. Kummasti sita painoa aina rinkkaan kertyy…?!

Bussi oli myohassa, ja puoli tuntia odoteltuani soitin peraan…Oli kuulemma hajalla, mutta jo tunnin odottelun jalkeen minua tultiin noutamaan. Heti bussiin astuessa pystyi aistimaan, etta en astunut mihinkaan citybussiin….
Matka Lakelandiin kesti 4 tuntia, maisemia en juurikaan katsellut, koska olin vasynyt ja nukahdin melkein heti istumaan paastyani.

Lakelandin paatepysakkini oli Coffee House, josta minun tuli soittaa Ericalle, aasialaisen kuuloista aksenttia vaantavalle naiselle, joka oli vastuussa tyohonotto-asioista. Coffee House on kylan ainoa kauppa, josta saa tilattua suhteellisen hyvaa ruokaa, ostaa matkamuistoja tai kallista (ja usein vanhentunutta) ruokaa.

Katselin ymparilleni ja ymmarsin pian tulleeni todellakin pieneen paikkaan.. Lahella Coffee Housea on karavaaniparkki, muutama talo, motellin tapainen rakennus ja luontoa seka tiet kolmeen suuntaan….
Pian tapasinkin Erican, ja yllatyksekseni han ei ollutkaan aasialainen, vaan Itavallasta (!). Hanen aksenttinsa on todella hassu, ja se toi ennemminkin aasialaisen mieleeni kuin Itavaltalaisen.

Talo, johon muutin asumaan, oli noin 50metrin paassa Coffee Housesta. Normaalin omakotitalon nakoinen, jossa nelja huonetta, kaksi kylyphuonetta seka yhdistetty keittio ja olohuone. Mutta miten likaista…! Olin aavistuksen jarkyttynyt, keittion poudalla makasi jos minkalaista ruoantahdetta, tiskit tiskaamatta ja lattia aivan jarkyttavan likainen. Tosin lattia oli laattalattia, jossa ei ollut edes mattoa, joten sellainen on aika helppo liatakin.

Minut majoitettiin kolmen hengen huoneeseen. Yhdessa huoneessa oli hollantilaiset Sharmila ja Femke, toisessa Roman (ukrainasta) ja John (Uzbekistanista). Kolmas huone oli yhden hengen huone, jossa asui Uzbekistanilainen Dilsod. Dilsod asui omassa huoneessaan varmaan sen takia, koska han on ollut tilalla toissa ja kaksi vuotta…

Omassa huoneessani oli hollantilainen Isaac ja englantilainen Tom.
Taytyy myontaa, etta ensimmainen viikonloppu meni ihmetellessa ja tunsin oloni hieman rajoittuneeksi paikassa, josta lahtee tiet kolmeen suuntaan mutta karkuun ei paase….. Kuin kolmesti viikossa ylihinnoitellulla bussilla.

Ensimmainen tyopaivani oli siis maanantai ja bussi nouti meidat Coffee Housen edesta 6.30. Tilalle oli matkaa noin 10 kilometria, joista puolet olivat aivan jarkyttavaa karrypolkua. Aamuisen tyomatkan kohokohta oli aina ehdottomasti matkalla oleva jarvi, jonka takaa aurinko oli nousemassa. Se oli niin kaunis!

Niin… Kello 07.00 pirisi aivan jarkyttavan kuuloinen kello, mika oli merkkina siita, etta tyoaika alkaa. Ei tule kenellekkaan epaselvyyksia…. Ensimmainen paiva meni sitten banaania pakatessa… Periaatteessa aika lailla liukuhihnatyoskentelya. Paan ylapuolella kulkee tyhjia laatikoita. Napataan laatikko, linjalta tulee banaania. Laatikkoon laitetaan ensin sininen muovi ja paperi pohjalle. Sininen muovi on merkkina siita, etta banaani on ykkosluokan banaania. Sitten matetaan banaania ensin toisella puolelle laatikkoa 7 kiloa ja sitten toiselle puolelle 7kiloa, nainollen siis yhteen laatikkoon menee 14 kg banaania. Jos banaanissa on naarmuja, laikkuja ym., se on kakkosluokan banaani ja pakataan samalla tavalla kuin ykkosluokan, mutta laatikossa on keltainen muovi.

Ja tuota kun teet seitsemasta viiteen…. Ehdit miettimaan aika paljon! Ei silla, etta vaheksyisin ajatustyota, painvastoin, mutta kylla se aika tylsaa oli….. Taukoja oli kolme paivassa. Ensimmainen 10.00-10.20, seuraava 1pm-1.30pm ja kolmas 3.00p.m-3.10pm. Eli yhteensa tunti taukoja, ja saimme siis palkkaa vain yhdeksalta tunnilta, mika oli hurjat 15$, eli 10e tunti. Veroja meni 29%, joten verojen jalkeen tuntipalkka oli 6e.
Taukojen alkussa ja lopussa soi aina tuo ihana kello josta kerroin. Ristin kellon Orjakelloksi.

Naiset eivat onneksi joutuneet muuten tyoskentelemaan ulkona banaaneja keraamassa. Yksi banaaniterttu painaa noin 40-80 kg tertusta riippuen, joten se on liian rankkaa hommaa naisille. Kundit siis hoitivat homman. Naiset tyoskentelivat vajassa, jossa kylla oli myos muutamia miespuolisiakin, jos ei paikat kestaneet banaanin roudausta.

Seuraavana paivana vaihdoin tyota… tylsempaan.. Lajittelin linjan alkupaassa banaaneja ykkos- ja kakkosluokan banaaneihin, jotta pakkaajilla olisi helpompaa pakata, kun he tietavat heti kumpaan kastiin banaanit kuuluvat. Mielestani aivan turha tyovaihe, mutta aivan sama minulle, kunhan maksavat palkkani :D.

Kun olin tehnyt kaksi viikkoa samaa hommaa, pyysin vaihtoa…. Taman jalkeen sainkin onneksi hieman vaihtelevampia hommia. Pakkasin mm. yksittaisbanaaneja, leikkasin kartonkeja seka pakkasin pienempia banaaneja.
Pyrin olemaan mahdollisimman vahan tekemisissa “pikkupomommme”, Jennyn kanssa. Jenny on aboriginaali, ja jostain syysta en ole aboriginaaleja loytanyt kovin iloisiksi ihmisiksi.
Jennyn tyopersoona ei ainakaan ollut sita… Jos laatikko painoa 100 g alle 14 kilon, tuli sanomista. Jos et ollut tarpeeksi nopea (hanen mielestaan), tuli sanomista. Jos laitoit yhden banaanin kakkosluokan banaaneista ykkosluokan laatikkoon, niin sekin oli suuri rikos. Jopa vessassa (joita oli vain yksi kappale) tuli kayda tauoilla jottei tyoaika menisi hukkaan….

Muutaman paivan jalkeen ei voinut enaa kuin nauraa Jennylle, ei niita kommentteja enaa jaksanut edes ottaa tosissaan, vaikka han olikin vakavissaan. Hanen puheensa oppi paastamaan toisesta korvasta sisaan ja toisesta ulos.

Isompi pomo, Martin oli paljon mukavampi ja lisaksi viela aivan todella hyvannakoinen mies*huh*

Banaaneja pakattiin yleensa nelja paivaa viikossa. Perjantait olivat ulkotoita, jotka olivat ihan mukavia. Joku onnekas tosin joutui aina jaada kuuramaan paikkoja Jennyn kanssa sisatiloihin. Loput lahtivat yleensa leikkaamaan viikatteen nakoisilla “aseilla” kuolleita lehtia banaanejapuista.
Monena perjantaina paasin myos istuttamaan banaanipuita Tonyn johdolla. Tony vastasi istutushommista ja hanen kanssaan tyoskenteleminen oli rentoa. Taukoja oli melko usein ja pitkia sellaisia. Jotain hyotya kerrankin rookinpolttajista :D. Tyoskentelimme myos kahtena lauantaina, joka oli tosin vapaaehtoista. Aina ei edes ole toita launtaisin.

Farmi tienaa mielettomat rahat banaaneilla. Banaanit maksavat taalla 6 euroa kilo. Pyorremyrsky Larryn jalkeen hinta on vain noussut. Enpa silti usko etta banaani tasta maasta loppuu. Banaanipuu tuottaa hedelmaa jo yhden vuoden paasta sen istuttamisesta! Aika nopeasti siis kasvaa. Ja itse asiassa se ei ole virallisesti hedelma, vaan rikkaruoho! Aika taivaallisenmakuinen rikkaruoho, taytyy sanoa. Maistuu nimittain todella hyvalta tuoreeltaan.
Puita farmilla on 300 hehtaaria. Farmi ei ole edes kuulemma iso…. Heilla on 7 rekkaa karraamassa banaaneja pellolta vajalle. Innisfailissa oli paljon isompi farmi, siis juuri se samainen joko tuhoutui pyorremyrskyn seurauksena. Heilla oli 20 rekkaa ja banaaneja pakattiin 7 paivaa viikossa yotapaivaa.

Tyoturvallisuudesa farmi ei ole kuullutkaan…. Esimerkiksi kaikki portaat ja kulmat olivat teravia. Paikon todella liukasta. Altaita siivottaessa kaytettiin todellisia myrkkyja, mutta ei minkaanlaisia hengityssuojia. Trukilla kaahailtiin vajassa aika holtittomasti. On vain ajan kysymys, milloin siella tapahtuu todella vakava onnettomuus.

Farmi valittaa banaaneja vain australiaan. Jotain kemikaaleja hekin laittavat banaaneihin. Kuulin sisapiirin tietoa, etta joku oli yrittanyt myrkyttaa banaaneja. Tilan yli lentaa joskus lentokone, joka kastelee puita ja joku oli laittanut myrkkya tankkiin. Siksi kuulemma talla hetkella keltaisia lehtia on enemman kuin normaalisti… Tieda sitten onko tarina muokkaantunut matkalla, mutta ainahan menestyville ihmisille ollaan oltu kateellisia, joten en yhtaan ihmettele jos joku on yrittanyt sabotoida puita.

Farmilla oli muutaman suomalainenkin. Jiri ja Ville olivat toissa viela muutaman viikon saavuttuani tilalle ja heidan jalkeensa tuli suomalaispariskunta Kaisa ja Kosti. Todella mukavia, ja varsinkin Kaisan kanssa tulin hyvin juttuun, aivan ihana ihminen!

Viikonloppuisin ei paljon tekemista ollut. Muutamana viikonloppuna kavin ostamassa ruokaa Cooktownista, jossa on isompi ruokakauppa, mutta jonne on matkaa 90kilometria…
Lahin bensa-asemakin Lakelandin jalkeen oli “vain” 62 kilometrin paassa…

Juoksin ja kavelin lahinna. Seutu on todella kaunista, joten suunnistin aina heti toiden jalkeen lenkille, jotta en missaa kaunista auringonlaskua. Valilla tiella naki wallabeja pomppimassa ja muutaman kerran kohtasin kaarmeenkin :).

Viimeisena viikonloppunani oli bileet. Dilsodilla oli 27-vuotis syntymapaivat, ja ne ovat kuulemma yleensa aina melkein vuoden suurin tapahtuma. Tai siis yksi syy siis ryypata toisinsanoen. Pippalot olivat kylla todella mukavat, vietimme paljon aikaa talomme terassilla, jonne, ihme kylla kukaan ei tullut valittamaan metelista niin kuin yleensa kylalla.
Taisin olla viimeisten joukossa ylhaalla, harvinaista kylla. Aamuviidelta kommimme petiin, mina, Femke ja Tom oltuamme valveilla melkein 24 tuntia.

Viimeisena paivana toissa, joka oli siis viime torstai, oli pieni epailys siita, miten paivani tulee paattymaan. Traditio on, etta aina kun jollakulla on viimeinen tyopaiva, henkilo kastellaan tavalla tai toisella. Yleisin tapa on viskata uhri banaanialtaaseen, siihen samaiseen missa banaanit uivat ennen kuin ne pakataan…. Tai sitten vaihtoehtona on myos tyomatkalla oleva jarvi. Siella on kylla krokotiileja, mutta ei se ole tahankaan asti ketaan hidastanut..
Mutta koska, onneksi, viime torstaina olimme lopettaneet pakkaamisen jo aamupaivasta, altaissa ei ollut enaa vetta.
Olimme paivan leikkaamassa lehtia pellolla, ja kun tulimme bussilla takaisin pellolta, epailys valtasi mielen…
Dilsod oli pesemassa autoa ison letkun kanssa vajan vieressa.. Ajattelin kavella mitaantietamattomana muiden kanssa kohti ulosleimauslaitetta, mutta ei…
Yhtakkia han kaansikin letkun paineet taysille ja kastuin tietenkin taysin, vaikka yritin juosta karkuun.

Eli se siita. Olin erittain tyytyvainen etta 5 viikkoa oli ohi! Vastineeksi kuukausi lomaa siita. Sain saastettya kuukauden aikana noin 1000e, mika on ihan kohtuullisesti surkean palkan huomioonottaen. Ostin pelkastaan ruokaa ja maksoin 50 e viikossa asumisesta.

Seuraavana paivana pakkasin tavarani ja siivoilin paikkoja. Myos Isaac oli lahdossa pois samana paivana. 3.40pm tuli bussi, kerrankin ajallaan, hakemaan Coffee Housen edesta. Olin niin iloinen! Enka koskaan ole hymyillyt niin leveasti kuin viime perjantaina nahdessani liikennevalot. Ja kun tulimme alas Cairnsia reunustavilta vuorilta serpentiinitieta pitkin ja nain kaupungin valot, en voinut lakata hymyilemasta! Hassua, vain 5 viikkoa jossain mutta sita jotenkin kaipasi jotakin elamaa ymparilleen.

 Mutta tapasin monia hyvia tyyppeja! Hollantilaiset tytot naen ensi viikonloppuna kun he tulevat Cairnsiin. Ehka myos Tomin. Isaac punkkaa samassa hostellissa kanssani. Lisaksi Kaisa tulee myos viikonloppuna kaymaan joidenkin tyyppien kanssa Cairnsissa.

Olin varannut etukateen itselleni pedin samasta hostellista missa yovyin aikaisemminkin taalla ollessani. Olin siis Girl’s Hostel’ssa viimeksi, jossa yovyin kahden hengen huoneessa mukavaan 22 dollarin hintaan. Paikalla oli talla kertaa omistajan mies, ja sanottuaan hinnan neljan yon varaukselle aloin ihmettelemaan. 240 dollaria?! Kysyin etta miten peti voi maksaa niin paljon muka yolta, johon han vastasi, etta olin varannut HUONEEN itselleni, joten minun tulisi siis maksaa myos kahdesta pedista hinta. Eli kaksinkertaisesti.
Kerroin mika tilanne oli aikaisemmin ollut, ja etta sanoin puhelimessa etta haluan pedin. Han oli kuitenkin erittain tyly, teki oikein selvaksi, etta mina olen tehnyt virheen, eivat he. Mielestani virhe oli 50/50, typera vaarinymmarrys, mutta mies ei sita ymmartanyt, joten sanoin hanelle etta en todellakaan jaa hostelliin ja en pida hanen tavastaan puhua minulle.

Niimpa sitten otin rojuni ja takaisin kadulle. Onneksi tunnen Cairnsin hyvin, joten tiesin kylla missa on mikakin hostelli. Toinen asia oli vain, etta en halunnut maksaa liikaa hostellista. Asylum. Hostelli, jossa yovyin pari yota silloin kun ystavani Zara oli Cairnissa. Ei mikaan ihanin hostelli maan paalla, mutta halpa 10 euron paivataksalla.
Niimpa sitten pidin sormet ristissa asylumiin raahautuessani, etta heilla olisi tilaa. Ja onneksi oli! En olisi jaksanut raahata tavaroitani enaa niin vasyneena yhtaan minnekkaan.
Jaan siis huoneeni talla hetkella kolmen kundin kanssa. Alan tottumaan siihen, etta huonetoverini ovat aina miespuolisia..

Asylum on party hostel, valitettavasti. Porukka ei tee mitaan muuta kuin ryyppaa melkein joka ilta. Taytyy sanoa, etta valilla ottaa niin paljon aivoon katsella backpackereiden ryyppaamista. Elamaan ei niinkuin tunnu mahtuvat mitaan muuta? Ja he ovat sita mielta etta se on elamaa parhaimmillaan? On joskus TODELLA ulkopuolinen olo. Olen tottunut siihen. Se iskee yleensa silloin, kun porukka on lahdossa jollekin erikoistarjouskierrokselle tyyliin kymmenella dollarilla 4 drinkkia tms. Kun minua kysytaan mukaan, yleensa sanon, kiitos mutta ei kiitos. En todellakaan ole kiinnostunut kuuntelemaan juopuneiden ihmisten tissi-perse juttuja jossakin kuppilassa. Yokerhoon voisin mennakkin, koska siella kuulen musiikkia ja tykkaan tanssia.

Ajattelin kayda sukeltamassa viela kun olen Cairnsissa. Eilen kavin matkatoimistolla, jossa eras Darrell tyoskentelee. Han varasi minulle myos sen upean sukellusreissun muutama kuukausi sitten, ja tiesin etta han tietaa asioista, joten menin hanen juttusilleen.
Valitettavasti saaennustus ei luvannut mitaan kovin helmea saata, joten sanoin etta voin odottaa viikonloppuun.
Lahden luultavasti Townsvilleen ensi viikon alkupuolella.

Mutta varasin itselleni reissun Cape Tribulation-sademetsaan. Todella hieno paikka kuulemma, yksi must-kohteista Cairnsin seudulla. Joten lahden sinne huomen aamulla, yovyn jossain metsan siimeksessa olevassa hostellissa ja palaan torstai-iltana takaisin Cairnsiin. Elaimia pitaisi nahda!

 Jipii!!!! 3 tyopaivaa jaljella! Voin jo haistaa vapauden tuulet!!

 Banaanieja on syoty enemman kuin mahaan mahtuu. On ainakin vitamiinit saatu! Palaan siis asiaan seuraavaksi Cairnista!!!

Jees. Pikapaivitys jalleen. Lahden siis takaisin Cairnsiin perjantaina 16.6, eli reilu viikko viela taalla ja 6-7 tyopaivaa. Sitten ei tarvitse enaa kuunnella aboriginaaliakan (pikkupomo) natinoita vaan voi hymyilla iloisesti kun olen viimeista paivaa duunissa Paratiisissa.

Jes!!!

Naita on nahty viimeiset kolme viikkoa enemman kuin tarpeellista. Banaanin nimi jota taalla viljellaan! Viikot menevat todella nopeasti, koska ehdin kaymaan vain toissa ja tulemaan takaisin, syomaan ja nukkumaan. Viikonloput taas tuntuvat todella pitkilta, taalla kun ei ole ... [Continue reading this entry]