Ihmeellinen Maailma

Lauantai, lauantai, lauantai…
Mika ihana paiva! Kun viikko on lopuillaan niin ensimmainen asia mika on mielessa on 12 tunnin younet. Sitten voi alkaa miettimaan mita muuta sita tekisi.

Olen onneksi saanut asustella yksin viiden hengen huoneessa 1,5 viikkoa mika on tasapainottanut minua huomattavasti. Kun saan viettaa aikaa yksin tuntuu etta on paljon enemman annettavaa muillekin kun on saanut ladata akkunsa rauhassa.

Tanaan oli ylitoita tarjolla, mutta vain yhdessa vuorossa, mika tarkoitti siis sita etta vain puolet 700 ihmisesta tyoskentelivat, ja etusijalla olivat tietenkin aussit ja ne jotka ovat olleet pidempaan siella toissa. Olisin mennyt, olisi kuitenkin ollut 10 tunnin paiva ja melkein kaksinkertainen palkka. Mutta minua ei tarvittu joten se siita :).
Raha ei kuitenkaan merkitse kaikkea, rakastan myos vapaa-aikaani ja parhaita asioita elamassa ei edelleenkaan voi ostaa rahalla.

On ollut kuitenkin mukavaa tutustua uusiin ihmisiin toissa, varsinkin kun tietaa etta tulen tuntemaan heidat ainakin nama kaksi kuukautta :). Monista huomaa kylla, etta aikaa on jo vietetty liikaa siina puljussa… Useimmat ovat kuitenkin ihan mukavia ja supervisorit ovat ihan supermukavia melkein kaikki.
Parhaimmat keskustelut olen kaynyt Nevillen, 35, kanssa. Han on todella fiksu mies jolla on jarkea paassa enemman kuin monella tyontekijalla siella yhteensa.
Aikaa tappaaksemme kaymme usein mielenkiintoisia keskusteluja. Keksimme kysymyksia tyyliin: “Mika on suurin heikkoutesi”?, “mika on suurin vahvuutesi”? tai “jos voisit elaa yhden paivan menneisyydestasi ja tulevaisuudestasi, minka paivan valitsisit ja miksi”?.
Naista on avautunut taas ihan uudenlaisia keskusteluja ja Nevillesta huomaa etta han on nahnyt elamaa ja ajatellut.
Kysyin samat kysymykset eraalta 22-vuotiaalta enka saanut minkaanlaisia vastauksia.

Suurin osa ihmisista ei tunne itseaan. Monet tietavat paremmin mita heidan paras ystavansa haluaa kaikilta elaman osa-aluieilta mutta eivat tunne itseaan. Kun tiedat mita haluat elamalta, silloin myos hyvia asioita saapuu. Kun ajattelet ja unelmoit joistain asioista se on jo tilaus asioiden toteutumiselle. Elama on niin ihmeellinen asia etten lakkaa sita ihmettelemasta. Matkan varrella sinulle tulee mahdollisuudet unelmiesi toteuttamiseen, jos vain olet tarpeeksi valpas ja tietoinen tarttuaksesi tilaisuuteen.
Jos et tieda mita haluat, elama arpoo sinulle jotakin, nimenomaan ja vain JOTAKIN.

Kuulin Nevillelta, etta monet ihmiset toissa eivat tieda miten suhtautua muhun. Otin taman suurena kohteliaisuutena! Sanon ihmisille jos pidan heista. Sanon ihmisille jos he nayttavat hyvalta. Sen ei tarvitse tarkoittaa sen enempaa. Kun nakee ihmisen kuoren (vartalon ja ulkonaon) taakse niin oppii nakemaan miten hyvalta ja kauniilta kaikki nayttaa! Siksi mielestani kaikissa ihmisissa on jotain kaunista.
Eras sanoi minua oudoksi. Kiitin hanta, ja sanoin, etta en ikina halunnutkaan olla mitaan keskinkertaista :).
Vaikka sitten paastaankin kysymykseen, mika on normaalia? Mika on outoa? Niimpa niin. ;).

Muuten on ollut tasaista ja onnellista arkea. Olen kaynyt uimassa, lukenut kirjoja, kuunnellut musiikkia, kirjoittanut. Hostellissa ei ole montaa sellaista ihmista joiden kanssa vietan aikaani. Asukeista suurin osa on korealaisia, ja he ovat todella arkoja tekemaan tuttavuutta lansimaalaisten kanssa. Voi tietysti olla etta kyse on myos voimakkaasta persoonastani. Mielestani on aika epakohteliasta puhua koreaa, jos seurassa on joku joka ei osaa kielta.
Keskustelin aiheesta japanilaisen ystavani, Ruyn kanssa.
Han sanoi etta korealaiset hieman pelkaavat valkoihoisia jo pelkastaan heidan fyysisesti suuremman koon takia. Korealaiset ovatkin yleensa majoittuneet yhteen huoneeseen jossa he pelaavat playstationia viikonlopun.

Toista on muuten helppo saada potkut. Tahan mennessa 3 korealaista ja yksi japsi on saanut potkut, siis yhden kuukauden aikana!
Ensimmainen sai potkut kun pyysi jotain toista tyota loukattuaan sormensa.
Seuraava sai potkut kun han oli ohittanut autoja tullessaan toihin. (tiella on kylla kuollut ihmisia aina vahan valia, mutta kuuluuko se sitten tyonantajalle?).
Kolmannelta varastettiin puukko, ja han naki puukon eraalla aussilla ja meni pyytamaan sita takaisin. He siina sitten riitelivat aikansa kunnes supervisor tuli paikalle ja kysyi mika on homman nimi. Han sitten kysyi korealaiselta, haluatko tyoskennella taalla vai et. Han kaveli pois.
Viimeinen oli kuulemma “laiska” (vaikea uskoa). Han tyoskenteli vastaanotossa missa heidan pitaa kasata laatikoita lavoiksi. Ei varmaankaan nayttanyt tarpeeksi ahkeralta ja supervisor oli pahalla paalla.
Etta tallainen meininki Beef Cityssa….

Toita on jaljella 4 viikkoa ja 4 paivaa…… Onnellinen olen etta olen jo puolessavalissa urakkaa!! Palaan asiaan taas joku paiva.

Hello! Taalla kaivelen unihiekkaa silmistani, vaikka kello on melkein kaksitoista paivalla. Tyoviikko on jalleen kaynnissa, ja voin kertoa etta kylla tuo aikalailla imee mehut ihmisesta tuo paikka, niin iloinen kuin olenkin siita etta sain duunia.

Tyo ei sinallaan ole kovin rankkaa, mutta yhdeksan tunnin seisominen on melko puuduttavaa sisaltaen painavien laatikoiden raahaamista. Tulee hyvinkin mieleen kesa Saarioisella tasta duunista, tosin Saarioistenkin duuni oli helpompaa ja mukavampaa…
Mutta mika auttaa, on mukavat supervisorit (ainakin suurin osa) seka positiiviset tyokaverit. Ei ole sellaista yleismarinaa mita valitettavan usein kuuli kun oli suomessa toissa. Porukka tekee noyrasti tyonsa ja that’s it.
Onkohan valittaminen geeneissa meilla suomalaisilla?

Niin, eli joka toinen tunti pakkaan niita lehman koipiluita. Joka toinen tunti sitten laitan numerokoodeja laatikoihin jotka tulevat linjaa pitkin, jotta ne voivat jatkaa matkaa lahettamoon. Lisaksi laitan oikeat kannet ja koneen lapi josta tulee piuhat laatikon ymparille. Laatikot, mihin luut pakataan, pitaa raahata (tietenkin) mahdollisimman kaukaa ja setti laatikoita + kansia painaa sellaiset mukavat 16 kiloa.

Monilla on paljon rankempia duuneja. Isojen lihakimpaleiden leikkuu ja kasittely on rankkaa hommaa. Ja yleensa pakkausduunitkin on paljon nopeatempoisempia kuin omani. Monet naiset joutuvat pakkaamaan, yleensa munuisia, kielia ym. Ja se on todella kiireista hommaa. Itse ehdin katselemaan ymparille ja yleensa leijailenkin ajatuksineni ihan omissa sfaareissa aikaa tappaakseni.
On kiva katsella kun muut tekevat toita…
Kuinka miehet kayvat taistelua ruhojen kanssa saadakseen leikattua oikeasta kohdasta lihaa. Tai kundeja jotka sahaavat lehman selkarankaa pienempiin osiin.

No kai tuollainen pitaa vetreana. En tieda sitten mista tama vasymys tulee, kun tulee viikonloppu olen rattipoikkikuollutvasynyt ja nukun 12 tuntia putkeen kumpanakin vapaapaivana ja sitten viela paivalla.

Kai tuo asumismuoto stressaa omalla tavallaan. Viikoksi sain oman huoneen, sitten jouduin muuttamaan dormiin, koska huone missa olin ei kuulemma ole tarjolla kellekkaan (!). Niimpa sitten iloisesti muutin huoneeseen, jossa on korealainen pariskunta.
He aloittavat tyot vasta torstaina, ja viettavat kaiken aikansa huoneessa.
Minulla taitaa ikuisesti olla suuri oman tilan tarve, en vain millaan totu siihen etta joudun jakamaan huoneen jonkun kanssa.
Ja yhden asian totesin japanilaisista ja korealaisista : he ovat todella laiskoja liikkumaan.
He raahaavat tanne tullessaan kaiken mahdollisen elektroniikan, playstationit, kannettavat tietokoneet ja dvd:soittimet, elektroniset sanakirjat ymym. Ja viettavat koko paivan huoneessa istuen elektroniikan parissa!
Harva heista edes poistuu ulos hostellista haukkaamaan happea.
No, meita on joka lahtoon. Itse tulen hulluksi jos en postu rakennuksesta.

Taidan yrittaa katsella jotakin vaihtoehtoista asumismuotoa. En todellakaan halua jaada hostelliin missa ei ole mitaan rauhaa ja missa mikaan ei toimi.
Nostavat kuulemma vuokran 140$/viikko tammikuun alusta lahtien.. Hehheh! En todellakaan ole siella enaa silloin.

Kavin ottamassa pakollisen Q-fever rokoitteen. Siella piti kayda kaksi kertaa seka ottamassa veritesti. Tama ilo maksaa yhteensa siis 170$ minka saa kuulemma veronpalautusta hakiessa takaisin.
Eilen sain siis toisen piikin, ja toivon etta kaikki on hyvin, koska vielakin piikityskohdan ymparilla on punainen lantti jota aristaa hieman koskettaessa.

Jees… Mitas muuta…. Tanaan on muuten tasan vuosi siita, kun lahdin reissuun! Yksivuotis paiva siis! Tuntuu todella epatodelliselta… Tasan vuosi sitten odotin koneen lahtoa Helsinki-Vantaan lentokentalla. Aika menee kylla nopeasti, en voi muuta todeta.

Niin ja jos joku haluaa lahettaa postia, niin annan tassa osoitteen. Kun tulen kuitenkin taalla Toowoombassa olemaan ainakin 21.12 asti, niin laitan postitoimiston osoitteen minne voi lahettaa postia:

Marke Hongisto
Post office
64 Annand Street
Toowoomba QL 4350
AUSTRALIA

Niin ja ihan vinkiksi, jos tulee halua lahettaa joululahjaa niin salmiakki ja (juoru)lehdet ovat tervetulleita ;).
Ja muistutus viela etta taalla kusti polkee erittain hitaasti, joten jos lahetat paketin, niin sen tanne tuloon saa varata sellaiset kolme viikkoa.

No niin…. Kylaa on jalleen vaihdettu.
Brisbanessa kavin siis ahkeraan viihteella (piti ottaa missattuja aikoja vahan takaisin:) ja nautin kaupungin letkeasta ilmapiiriista ja kauniista ihmisista.
Tyonhaku kavi samaan aikaan kiihkeana, koska aikaa ei sopinut hukata yhtaan viisumini takia. Pommitin neljaa-viitta mahdollista tyopaikkaa soittamalla niihin tyyliin joka paiva, ja vihdoin, viikko sitten tiistaina, haku tuotti tulosta.
Paasin lihatehtaalle toihin. Kerrankin oli paikallisesta tyokkarista, Grunt Labourista apua. Tosin kamppikseni hostellista antoi minulle vinkin duunista joten pistin soittaen ja sain toita!

Taytyi kuitenkin hoitaa muutamia asioita ennen tyon aloittamista. Otin junan Darra-nimiselle esikaupunkialueelle josta Gruntin tyontekija kavi noutamassa minut autolla toimistolle. Toimistolla taytin kaavaketta toisen peraan ja katsoin videon tyoturvallisuudesta. Tama siis luetaan myoskin kategoriaan “seasonal work”, joten viisumin pidentamiseen tarvitsemani kaksi kuukautta voin tehda myos tehtaalla. Toita oli sopivasti tarjolla 21.12 asti, eli tasan kahdeksi kuukaudeksi. Taman jalkeen tehdas on tauolla 10 paivaa, ja senkin jalkeen siella saisi jatkaa.
Olisittepa nahneet hymyni, olin kuin hangonkeksi koko paivan. Tama tiesi sita etta seikkailu koalaparatiisissa jatkuu ensi vuonnakin!!!!!!!!!

Keskiviikkona matkasin sitten Toowoombaan, joka on reilu 100 km Brissusta lanteen. Sain kyydin eraalta Johnilta, joten saastin myos 30$ matkakuluissa :). Oli pahat aavistukset majoituksen suhteen, vaikka paikan nimi olikin National HOTEL. Ja niinhan se olikin, etta olin oikeassa. Perinteinen alakerrassa baari, ylakerrassa majoitus ja nelja henkea samassa huoneessa. Huone mihin jouduin on kylla pieni, ja asiaa ei auttanut Teresa, japanilaistyttonen, jonka tavarat oli ympari huonetta.
Huokaisin. Kamala murju.
Keittio on aina likainen, siella ei kukaan normaali ihminen halua kokata. Ihmiset polttavat rookia sisalla, ja ilmeisesti paikan omistajaa ei voisi vahempaa kiinnostaa vaikka polttaminen on kielletty kaikissa sisatiloissa Queenslandin osavaltiossa (myos baareissa).
Eipa siina kuitenkaan ollut valinnanvaraa. Luukku maksaa 120$ viikko johon sisaltyy kuljetukset toihin.

John kaasutti takaisin Brissuun ja mina jain ihmettelemaan mihin tavarani tungen kaaokseksi paisuneessa huoneessa.
Hostellissa on melkein kaikki aasialaisia.
Onneksi sielta loytyy edes ne kolme saksalaiskundia ja kaksi uusi-seelantilaista ettei tarvitse seinille puhua. Aasialaiset on oikein mukavia, mutta useimpien englanti on niin auttavaa, etta joskus vie vaan liikaa energiaa yrittaa kommunikoida heidan kanssaan.

Torstaina sitten oli aamulla mukavasti heratys 04.00. Bussi nouti hotellin edesta 4.45.
Lisakseni tehtaalla aloitti 7 kundia, mina siis ainoana naispuolisena.
Matka tehtaalle kestaa puolisen tuntia ja olin aiman kakena kun bussinkuljettaja antoi minulle kayntikorttinsa ja pyysi soittamaan jotta voimme tutustua paremmin(!).
Tama bussikuski oli about 40+ ja mina olin vain ystavallinen. Pohdin millaista meininki tehtaalla mahtaa olla koska kuulopuheiden mukaan siella on miehia noin 80-90%….

Ensimmaisena paivana emme tehneet toita. Torstai kului tyoturvallisudesta ja hygieniasta jauhaen. Kavimme myos kierroksella katsomassa milta sisatiloissa nayttaa. Itsellani oli ollut kauhuskenaariot siita, miten suhtaudun nakymiin…
..ja itse asiassa yllatyin ettei se, mita nain, aiheuttanut minussa niin suuria (inhon) fiilareita kuin ensin ajattelin.
Menimme Kill Floor:iin ensin.
Nimensa mukaisesti huoneen alkupaassa lehmat roikkuvat paa alaspain koukuista, joku katkaisee paan, seuraava irroittaa ihon, yksi avaa mahan ja ottaa sisalmykset ulos, lehma sahataan kahtia jne….

Toinen huone on Boning Room jossa lehmasta on poistettu jo kaikki “turha” (mikaan ei mene hukkaan tehtaalla kuitenkaan) ja on valmiina leikeltavaksi ja pakattavaksi.
Itse tyoskentelen tassa huoneessa ja pakkaa lehman koipiluita. Tylsaa, mutta helppoa hommaa ja eritoten helppoa rahaa. Tahti ei ole mikaan kovin rankka ja palkka on 18$/tunti. Mika parasta, aamuneljan heratykset pystyin unohtamaan koska minut laitettiin yovuoroon, jolloin tyoskennellaan 2.45-11.30.

Hygienian kanssa ollaan todella tarkkoja, ja niin pitaakin. Beef Cityssa (tehtaan nimi) on kuulemma Australian parasta lihaa ja sita viedaan mm. Japaniin. kaikilla on erittain hienot valkoiset housut ja takit, kumisaappaat, “kokinhattu” ja sellainen pipo mita nakee lapsilla suomessa kun on kylma pakkaspaiva josta nakyy silmat ja nena. Lisaksi viela vihrea essu. UuH!
Kasia pestaan ahkeraan ja saappaat kastellaan joka kerta kun mennaan tai tullaan. Missaan ei saa istua. Jos pudotat vaikka kynan, se pitaa huuhdella sterilisaatio-astiassa.

Ensi maanantaina taytyy menna lekurille ottamaan pakollinen Q-fever rokote. Ja seuraavana maanantaina toisen kerran. Rokote on lain saatama ja pakollinen, ja hintaa kahdelle pistokselle tulee 170$, mutta onneksi summan saa veronpalautusta hakiessa takaisin.

Tyonohjaajat ovat melkein kaikki todella mukavia. Ei tule onneksi sellaista kyttaysfiilista niin kuin banaanifarmilla. Eras tyonohjaajista taitaa olla jonkinlainen suomifani, kun han tietaa kaikki mahdolliset asiat suomesta ja pysahtyy juttelemaan joka kerta ohimennessaan :D.
Ja kylla, tehtaalla saa nainen kylla huomiota enemman kuin tarpeeksi.

Mita tulee aussien elavaisyyteen on taas ihan toinen juttu :D. Jos tama tehdas olisi suomessa niin todennakoisesti ihmiset vain murjottaisivat hiljaa toita tehdessaan mutta taalla on vahan eri meininki…
Olen ehdottomasti sita mielta etta tama on hyva kokemus, vaikka luulen etta olen aika kypsaa kauraa siella joulukuun viimeisilla viikoilla! mutta motivaatio on kova kun tietaa etta taalla kirmaillaan viela pitkaan :).

Toowoomba on muuten isompi kyla kuin ensin ajattelin. Taalla on noin 100 000 ihmista joten en ole onneksi missaan keskella ei mitaan. Taalla ei ole edes mikaan kova helle, koska tama sijaitsee 700m merenpinnan ylapuolella joten valilla tulee jopa kylma!
Jeps… taidan tasta rientaa kauppaan ja lataamaan akkujani jotta jaksaa taas puurtaa.

Hervey Bayssa odottelin sitten lahinna luottokorttini saapumista..
Veljeni Markku laittoi sen heti matkaan pikapostilla samaisena keskiviikkona (4.10) kun saavuin Hervey Bay:n, mika tarkoittaa etta posti olisi viimeistaan viikon paasta lahettamisesta perilla. Rahat olivat kaymassa erittain vahiin, paivabudjetti oli 20$.

Paikka on tunnetaan nimella “retirement capital of Australia”, eli siis kaupunkina jossa on eniten elakelaisia suhteutettuna vakilukuun….
Sinansa ei ollut mikaan paha kaupunki, vahan tylsa vain, varsinkaan kun ei ollut edes rahaa tehda mitaan.
Hostellini sijaitsi mukavasti esplanaadilla ja paivat kuluivat rannalla kavellen seka uima-altaalla urheillen. Kortti ei kuitenkaan ollut saapunut viela seuraavanakaan keskiviikkona ja rahaa oli noin 30 centtia.
Mutta ei hataa, Markku pystyi lahettamaan minulle rahaa paikalliseen Newsagencyyn, ja raha tulee talla systeemilla perille tunnissa. Joten en joutunut menemaan puun alle nukkumaan seuraavana yona :D.

Syntymapaivanikin tuli ja meni, en sita sen kummemmin oikein jaksanut juhlia. Talo tarjosi minulle punaviinia josta en oikein jaksanut innostua…. Olin hieman allapain joten juhlafiiliksia ei oikein ollut. Mutta kiitos onnittelijoille!

Torstaina alkoi sitten jo v*tuttamaan pahemman kerran, kun tajusin ettei kortti ollut vielakaan saapunut. Se nimittain tarkoittaisi etta joutuisin jaada madantymaan paikkaan viela viikonlopun yli.
Mutta perjantaina olinkin sitten super-iloinen, silla se saapui vihdoin ja viimein!!

Varasin samantien bussilipun Brisbaneen. Halusin todellakin ihmisten ilmoille. Olin ollut allapain jo ihan liian monta viikkoa ja ajattelin etta se ei ainakaan pahemmaksi voi menna paikkaa vaihtamalla, vaikka Brissu ei olekaan ollut mikaan lempparipaikkani.
Lisaksi biittiijalkaa kutkutti pahemman kerran, joten ei kun menoksi….

Ja kylla, oli oikea ratkaisu tulla Brisbaneen. Tuntui aivan ihanalta nahda ihmisia, elamaa ymparilla. Naen taman paikan jotenkin niin eri silmin nyt kuin silloin maaliskuussa milloin olin taalla viimeksi. Tuntui kuin olisi todellakin taas pystynyt hengittamaan vapaasti. Tuntui todella hyvalta tulla tanne!

Hostellissani minulla oli hauska yllatys; kaksi tyttoa samassa huoneessa ovat suomalaisia, ja todella mukavia viela. Illalla laksimme sitten alakerran Down Under baariin. Ja kivaa oli! Tuli jammattua melkein aamuneljaan asti. Juuri kun tulimme takaisin hostellihuoneeseen, palohalytin alkoi soimaan. Tassa hostellissa on sama outo palohalytin kuin YHA:n hostellissa Cairnsissa. Normaalistihan kuuluu hilliton pirina, mutta taalla se on outo eika kovinkaan aanekas, joten muut eivat edes tajunneet etta se oli palohalytin.
Siina sitten arvoimme etta pitaisikohan menna ulos vai ei noin viisi minuuttia, koska valehalytyksia sattuu usein, mutta halytin jatkoi soimista joten menimme ulos. Ulkona oli sitten noin puoli hostellia (arviolta 300-400 vuodepaikkaa hostellissa) ja niinhan se oli, etta se oli valehalytys.
Eihan sita koskaan tieda, vaikka olisi oikeakin…

Tanaan sunnuntaina sitten nukuttiin pitkaan ja lahdin kavelylle. Menin Brisbane Riverille ja en voinut kuin ihailla kaupungin kauneutta. Pienia, idylleja kahviloita, puistoja….
Kavelin ja istuskelin joen rannassa, ja tuli todella ihmeellinen tunne, kuin oivallus sisaltapain, joka sanoi: “KOTI”. Monessa paikassa olen taalla tuntenut viihtyvani ja oloni kotoisaksi, mutta nyt jotenkin jokainen osa minusta toisti tata sanaa.

Tama tuntuu oikeasti paikalta, mihin haluan jaada. Taalla on niin kaunista, tassa paikassa on jotain, en oikein ymmarra mika tama tunne on, mutta kai se niin on etta sydan tietaa…

Talla viikolla rukoilen, etta tyokuvioni ratkeaa positiivisella tavalla. Kolme viikkoa aikaa aloittaa tyot, mikali haluan viisumia jatkaa. Olen soitellut muutamalle farmille ja asiat ovat vahan vaiheessa, maanantaina tiedan lisaa.
Sen vain sanon, etta vaikka nyt joudunkin taas varmaan jonnekkin keskelle ei mitaan; tunne vahvasti etta on liian aikaista lahtea taalta; on viela paljon nahtavaa ja koettavaa. Vastahan mina tanne tulin. Ja vaikka en tieda, mita tulee tapahtumaan ja mihin kaupunkiin matka jatkuu sen farmin jalkeen, Brisbane jatti jalkensa joka tapauksessa, ja ainakin jonain paivana mina palaan.
Toivottavasti ennemmin kuin myohemmin.

Bundabergissa ollessani soitin eraaseen working hostelliin joka on Childersissa, 50 km sisamaahan pain. Sanoivat, etta toita on tasta viikosta lahtien.

Vietin varmasti tylsimman viikon, mita olen koskaan Australiassa viettanyt. Bundabergissa ei ole YHTAAN MITAANl. Siis se on suht iso kaupunki, mutta enimmakseen teollisuutta ja sen sellaista mika ei kauheasti kiinnosta. Bundaberg ei ole edes meren rannalla, ja alkaa useimmiten ahdistaa jos ei ole jotain lampea edes lahella. Tama kai tulee suomalaisista juurista, siella kun on aina joku latakko parin kilsan sateella.

Onneksi tapasin Elisan. Elisa on asunut viisi vuotta Espanjassa jossa tapasi myos poikaystavansa, Timon. Elisa on savosta kotoisin. Meita oli itse asiassa hostellissa oikea suomalaiskommuuni, yhteensa seitseman tai kahdeksan suomalaista.
Cellblock hostel, jossa olimme oli working hostel, ja Elisa teki toita. Tosin niita oli todella huonosti, valilla vain 1-3 tuntia, joten eipa sellaisella tahdilla rikastumaan paase, varsinkaan kun hostelli maksaa jo noin 170$ viikko. En tieda mika hostellista tekee niin kalliin!

En siis vaivautunut edes yrittamaan paasta hostellin kautta toihin, kun katsoin sivusta, millaista saatamista se tuntui olevan. Koko ajan katosi tarkeita papereita ja palkanmaksussa oli ongelmia.
Lisaksi hostellin sisapihalla oli baari jossa soitettiin musiikkia todella kovaa puoleenyohon asti. Ironista mielestani, hostellissa jossa suurin osa ihmisista on toissa ja joutuvat heraamaan todella aikaisin….

Vaihdoin hostellia kun alkoi ahdistamaan. Bus Stop Hostel oli myos working hostel. Ei todellakaan mikaan mairittelevan upea hostelli ikkunattomine huoneineen mutta ihan riittava. Hostelli sijaiti bussiaseman vieressa, joten ainakaan ei tarvinnut raahata rinkkaa kauas kun lahdon hetki Childersiin lauantaina tuli…..

..mutta bussi oli myohassa kaksi tuntia! En tieda miksi, mutta paa-asia etta tuli. Pysahdyimme puolessa valissa matkaa huoltoasemalle 45 minuutin tauolle. Jos autolla olisi tuon matkan ajanut, siihen olisi mennyt puoli tuntia, bussin kanssa siihen meni 1,5 tuntia+kahden tunnin odotus…..

Childers yllatti positiivisesti. Ajattelin etta se on todellinen keppikyla missa ei ole yhtaan mitaan. Nain uima-altaan ja se piristi heti! Paasisi ainakin uimaan.
Childers on natti pieni kyla.

Hostelli oli myos ihan mukavan oloinen ja sain oman huoneenkin, koska paikalla ei ollut kuin 4 ihmista koko hostellissa… Eika niita toita loytynyt. Soitin kaikkii numeroihin joita ilmoitustaululla nain ja missaan ei tarpannyt.
Maanantaina hostellin omistaja sanoi, etta tiistaina minulla on toita.

Tiistai-aamuna 6.30 sitten menimme pienelle farmille; mina ja kolme muuta. Farmi oli kuin jostain postikortista ja homma mita teimme oli kuin oma mielikuva idyllista australialais maisemasta: kukkuloita, peltoja, vihreytta ja auringonpaistetta kirkkaan siniselta taivaalta. Poimimme nektariineja. Nektariinipuu on juuri sopivan korkuinen pituiselleni ihmiselle, oksat eivat ylety kahta metria korkeammaksi juurikaan. Joten tyo oli helppoa, joskaan ei niin mielenkiintoista. Viiden tunnin jalkeen lopetimme ja farmari kertoi etta toita oli vain joka toiseksi paivaksi suurinpiirtein..
Mutta nektariinit olivat todella maukkaita, niita tuli syotya kylla useampi :).

Tanaan, keskiviikkona herasin aikaisin. Piti paasta vihdoinkin johonkin lopputulokseen missa aion olla viikon paasta. Luottokorttini nimittain vanheni syyskuun lopussa, jolloin tein 600$ kateisnoston. Aussitililla on komeat 17$ rahaa, joten joudun elamaan tuon kateiseni turvin kunnes Markku lahettaa uuden, suomen osoitteeseeni saapuneen luottokortin…

Joten syntymapaivani tulee tuskin olemaan mikaan kovin ihmeellinen. Safari Fraser Islandin hiekkadyyneilla olisi upeaa mutta tuskin tulee tapahtumaan. Harmi sinansa, ehka joskus toiste.

Soittelin sitten eri farmeille taas, ja tuntui etta ei missaan sitten yhtaan mitaan. Tuntui todella toivottomalta ja toisaalta olin vasynyt vollottamaan pikkukylan hostellissa yksikseni. Joten parempi tehda se jossain missa on edes vahan mukavampaa.
Mieleeni nousi Hervey Bay.
Hervey Bay on portti Fraser Islandille, mika on kai maailman suurin hiekkasaari.

Katsoin viela mihin aikaan lahtee bussi, ja onnekkaasti sellainen olisi ihan muutaman tunnin paassa. Ei muuta kuin varaamaan lippu ja kamat kassiin. Hyvasti Childers.

Helpotti huomattavasti saapua ihmisten ilmoille. Bundaberg oli kuollut kyla rumalla maisemalla ja Childers pelkastaan kuollut kyla kauniilla maisemalla.

Nyt sitten odotten 20$ paivabudjetilla luottokorttia saapuvaksi. Suomen tililla on jonkun verran rahaa vaikka ei sillakaan paasta proystailemaan, mutta kuitenkin jonnekkin.
Viikon paasta pitaisi olla taalla.
Toiden hakua en aio edes ajatella muutamaan paivaan, siina stressitilassa missa olen ollut viimeiset kaksi viikkoa ei varmaan edes voi toivoa saavansa mitaan. On ollut rehellisesti sanottuna suunnaton vitutus ja masennus.

Tallaista tama matkustus on, yhtakkia ilo voi muuttua vitutukseksi ja toisinpain. Todellista vahvuutta on osata kasitella ja ymmartaa tunteitaan. Tottakai olisi ihanaa jos taalla olisi joku hyva ystava jonka kanssa jakaa murheet. Onneksi on edes Elisa taalla, jolle voi soittaa :).

Kolme kuukautta viisumia jaljella… kaksi kuukautta siis pitaa tehda viela farmihommia viisumin pidennysta varten. Ja olen todellakin valmis matkustamaan vaikka toiselle puolelle maata, jos vain varmuus tyopaikasta on. Aika paljon olen valmis uhraamaan, jotta voin jaada tanne toiseksi vuodeksi. Tuntuu etta on niin paljon kesken.

Asiat menevat niin kuin on tarkoitettu, ja toivon etta minulle se mahdollisuus suodaan. Toivottavasti tekin, vaikka tama tarkoittaisikin etta en suomeen olisi ihan heti tulossa.

Ei voi olla totta! Ensin menetin mahdollisuuden lisata kuvia blogiin ja nyt alkavat postitukset katoamaan! Yllapito lahetti postia etta postitukset 17.8 jalkeen ovat kadonneet ja ovat pahoillaan…. Oikeasti, v*tuttaa!! On muutenkin ollut hermot aika kirealla viime paivina…

Mutta joo… En tieda kuinka moni ehti lukemaan viime postaukseni kun lahdin Townsvillesta ja menin Boweniin ja paadyin Airlie Beachille. En viitsi enaa kerrata mita tuli tehtya, ja jos vaikka loytaisin kadonneet postit jollain tavalla Googlesta.

Airlie Beach oli siis turisteja taynna oleva kyla eika siella sinansa ollut mitaan nakemisen arvoista. Mutta Whitsundays onkin syy miksi sinne mennaan. Kaikki haluavat purjehtimaan saarien ymparille, ja etenkin Whitehaven Beachille, mika on yksi maailman kymmenesta parhaasta hiekkarannasta.

Varasin itselleni paivareissun (ei ollut varaa pidempiin reissuihin) Ocean Rafting nimisella paatilla. Ja nimenomaan sita se olikin. Paatti oli kuin jattilaiskokoinen kumivene ja silla paasi kovaa!! Oli todella mahtavaa ja vauhtikin oli miellyttava. Kavimme katsomassa aboriginaalien luolamaalauksia eraan maen paalla olevassa luolassa.
Seuraavaksi oli vuorossa snorklaus, paljon kehutuissa ja kirkkaissa Whitsundayn vesissa.
Oli kylla hieman kylma, ehka noin 22 astetta ja veden lampotila 21, mutta kyllahan sinne oli mentava katsomaan milta kalojen valtakunta naytti sina paivana.

Ja oli upeaa!! Paljon kaloja, koralleja ja kirkas vesi. Ja mika ihaninta, talla yhtiolla ei ollut onneksi mitaan “opastettuja” snorklauksia niin kuin monilla on, ja joissa siis mennaan ohjaajan perassa kuin passit lieassa. Nauti siina sitten…

Snorklauksen jalkeen oli vuorossa ruokailu Whitehaven Beachilla. Ranta on kaunis… aivan todella uskomattoman kaunis. Sita ei sanat riita kuvailemaan. Ja paljon puhuttu pehmea ja valkoinen hiekka oli juuri sita mita olen kuullutkin. Hiekka on todella hienoa ja hyvailee jalkapohjia kuin silkki. Lisaksi huhu kertoo etta omat korut kannattaa kiillottaa hiekalla ja niista tulee jalleen kirkkaita. Kokeilin kiillottaa varvaskoruani, ja en tieda onko omaa kuvitteluani vai ei, mutta todentotta siita tuli kirkkaampi!

Palasimme takaisin maihin maittavan paivallisen ja muutaman tunnin biitsilla lohoilyn jalkeen.

Hostelli missa olin, Beaches Backpackers ei ollut kylla mikaan maailman kutsuvin paikka. Kahdeksan hengen dormi takaa sen, etta mitaan omaa rauhaa ei ole ja lisaksi alakerran baari piti myos ihan kohtuullista metelia. Backpackerit on levotonta kansaa. Ei sen puolesta etta matkailu on useimmilla verissa vaan myos siina, etta koko ajan pitaa olla menossa ja tulossa ja vahintaan saataa jotain. Ja sosiaalinen paine on kova; jos et mene viihteelle vahintaan joka toinen ilta olet outo.

Katselin sitten eras paiva ilmoituksia ilmoitustaululla ja siella eras jannu etsi porukkaa kyytiin matkallensa etelaan, Sunshine Coastille. Soitin Lasselle, nimestaan huolimatta saksalainen kundi ja han oli lahdossa torstaina etelaa kohden.
Kavin tapaamassa hanta ja kuulosti ihan lupaavalta, joten sovimme etta torstaina aamuseitsemalta on startti. Sunshine Coastille on matkaa 1200 km, ja itse ajattelin jaada jonnekkin valimaastoon, viela en tiennyt mihin. Ajattelin antaa intuition vieda minne sitten se ikina minut viekaan…

Mukanamme piti tulla myos eras Espanjalainen tytto, Eva. Kavimme noutamaan Evan hanen hostelliltaan..paitsi etta hanta ei nakynyt mailla eika halmeilla…. Koputtelimme oveen noin kymmenisen minuuttia ja sitten han tulee aivan rajahtaneen nakoisena avaamaan. Oli kuulemma yrittanyt soittaa jnejne….. Pyysi etta jos voisimme lahtea kahdeksalta… No Lasse kilttina ihmisena myontyi. Pitihan se arvata… Olimme nahneet Evan edellisena iltana baarissa ja olihan han ollut aika vauhdissa. Kahdeksalta han sitten oli onneksi valmiina ja koko matkan han sitten makasikin takapenkilla krapulaisena ja puolikoomassa.
Lasse oli ihan mukavaa seuraa ja lisaksi meilla oli hyvat teknot mukana :). Auto oli myos todella hieno, Lassen pomo oli antanut autonsa lainaan, vain nelja vuotta vanha.

Koska matka oli pitka pyysi Lasse minua ajamaan… Tottakai! Olikin mielenkiintoista kun en ollut ajanut 10,5 kuukauteen…. Aluksi oli TODELLA outoa. Siis jos joku ei tiennyt, taalla on vasemmanpuolinen liikenne. Oikea kasi siis hapuili automaattisesti vaihdekeppia ja vasen vilkkua…. ;D. Heh. Muuten meni ihan hyvin ja vahan ajan paasta pystyin jo rentoutumaan. Liikenne oli helppoa, koska matkan varrella oli lahinna vain peltoa.

Rockhampton…. noin 450 km alas Airlie Beachilta. Ensin olin ajatellut pysahtya sinne, mutta muutin mieleni. Siella oli kylla kourallinen ihmisia, mutta vaikutti muuten aika tylsalta mestalta. Krapulainen Evakin heraili ja kavimme ostoksilla ja jatkoimme matkaa.

Metsaa, peltoa, metsaa.. Paatin sitten etta menen Bundabergiin, 400 km lisaa Rockhamptonista alaspain.. Jo senkin takia, etta alue on kuuluisa fruit picking hommista ja niitahan olin ajatellutkin tehda. Sellainen ajatus on ollut, etta jos teen kaksi lisakuukautta niin on mahdollisuus toisen vuoden viisumiin taalla down underissa ja toisaalta, vuosi on lyhyt aika taman maan nakemiseen.

Olimme Bundabergissa siis 11 tunnin ajamisen jalkeen… Olin aivan poikki ja hostellit olivat tietenkin taynna, koska olin niin myohaan paikalla. Ei sen puoleen etta olisi kauheasti hostelliin kiinostanut menna. Menin sitten motelliin, jonka omistaja lupasi huoneen minulle 65 dollarin sijaan 55:lla. Halusin omaa rauhaa joten varasin huoneen pariksi yoksi.

Perjantaina alkoi siis kiivas tyonetsinta.., jo senkin takia etta rahaa ei juuri ole. Ja muutamista working hostelleista joista olen kysellyt, tomaattikausi alkaa vasta 3-4 viikon paasta mika on aivan liian pitka aika.

Eli siis dead end siella… ainoa mita kuulin oli nyt tuo Bowen, jossa jo vierailinkin ja jossa on toita mutta ei oikein huvittaisi sinne takaisin lahtea.

Viikonlopuksi tyonhaku seisahtui koska yleensa missaan numerossa ei kukaan vastaa jne. Joten maanantaita odotellessa. Vaihdoin nurkan takana olevaan, erittain kalliiseen hostelliin,Cell Block:iin. Hostelli on entinen kyttalaitos korkeine kattoineen.

YKsi yo maksaa neljan hengen dormissa 28 dollaria mika on mielestani torkean kallis. Ensin ajattelin etta hostelli on todella hieno ja moderni. Huoneet ovat 5-6 metria korkeita ja korkeilla ikkunoilla. Kaikki on niin modernia etta huh.. Mutta yksi asia pilaa taman kaiken hienouden; METELI. Hostelli on hyva silloin kun se ei tunnu hostellilta. Ja taman hostellin sisapihalla on baari jossa soitetaan musiikki paivasta riippuen joko iltakymmeneen tai puoleenyohon… Ja ironista on, etta tama on myos working hostel, missa on paljon ihmisia jotka menevat toihin joka paiva.

Niin ja tyonhaku siis jatkui tanaan. Soitin Childersiin, joka on noin 50 km sisamaahan paasta taalta, ja yllatyksekseni kuulin etta siella on toita tarjolla ensi viikosta lahtien. Nailla nakymin siis matkusta sinne lauantaina. Ja hyva on jos on jotain sen verran siedettavaa etta kestan siella ne seuraavat kaksi kuukautta…

Huomenna pitaa sitten varmaan taas muuttaa, jonnekkin halvempaan. Hiljaisuus on ensimmainen asia jota arvostan hostellissa kuin hostellissa. Varmaan jo rivien valista pystyy lukemaan etta olen kurkkuani myoten taynna australian “backpacker-kulttuuria” (ryypataan aina kun mahdollista) ja hostelli asumista (ota rojusi mukaan mihin ikina menetkin).
Jos ja kun, toivottavasti kestan kaksi kuukautta Childersissa (ei viitsi viela puhua mitaan kun ei tieda olosuhteita…) niin sen jalkeen haluan oikeasti jonnekkin ihmisten ilmoille ja jonnekkin mista saan vuokrattua oman kampan. Luulen etta meikalaisen paivat hostellissa asuen alkaa olla aika luetut….

Tuntuu hieman oudolta nyt. Vietin Maijan kanssa ihmeelliset, upeat viisi viikkoa ja nyt han on lahtenyt takaisin Suomeen. Hoh! Maijalla oli kaksi lentolippua Suomeen, toinen talle paivalle kirjattuna ja toinen syyskuun 15.
Ensin han ajatteli lahtea syyskuussa, mutta muutti mielensa, koska yliopiston viimeinen vuosi kutsui palaamaan ja sen mukana tuomat velvollisuudet.

Kavimme kuitenkin viela perjantaina yokerhossa. Menimme muutamien hostellien tyyppien kanssa Mad Cow:n. Tosin valinta osottautui aika surkeaksi. Hullussa Lehmassa soitettiin hullun huonoa musiikkia nimittain. Suurin osa oli varmaankin aussiyleison mieleen, vanhoja hitteja kuten AC/DC:lta seka monia joista en ollut edes koskaan kuullut mutta aussit menivat ihan sekaisin musiikista.
Vaihdoimme sittern Bullysiin jossa soi kunnon teknot! Sita ei voita mikaan :D. Siella sitten humppasimme aamuneljaan asti.
Kylla jai younet vahaisiksi kun piti herata seitsemalta toihin lahtoa varten….

Lauantaina oli sitten perinteinen viimeinen ateria. Menimme thaimaalaiseen syomaan, montaa ruokaravintolaa ei ollut auki enaa siihen aikaan, koska tapamme mukaan saadamme niin kovasti ettemme koskaan paase minnekkaan ajoissa.

Sunnuntai-aamuna sitten jouduin hyvastelemaan Maijan, koska olin lahdossa toihin ja hanella oli lento Brisbaneen puolenpaivan aikoihin. Kylla oli haikeat tunnelmat, kuukausi oli matkani yksi ikimuistoisimmista ja vietin aivan uskomatonta aikaa hanen kanssaan.
Olemme kylla niin samanlaisia monen asian suhteen. En todellakaan tajua miten me muka olemme tunteneet vasta kuukauden, tama on niita harvinaisia tuttavuuksia jotka tavatessa tuntui etta olemme tunteneet aina. Okei. Lopetan hanesta jauhamisen ennen kuin siella ollaan ihan kyllastyneita. Mutta haluan kiittaa sinua viela aivan uskomattomasta kuukaudesta taalla Townsvillessa. Tata kaupunkia muistellessa minut valtaa lammin olo aina kun ajattelen sita, ja se on pitkalle sen takia etta sina olit taalla kanssani! Ja ihaninta on se, etta me tapaamme viela!

No niin..aiheesta toiseen..
Kampan loytaminen taitaa olla aika vaikea missio. Olen laittanut ilmoituksia muutamille ilmoitustauluille, mutta ei ole tuottanut tulosta. Lehdissakin ilmoituksia on vahan, ja monet haluavat minimissaan sen kolmen kuukauden vuokrasopimuksen.
Eilen soitti eras kundi, joka sanoi etsivansa kamppista suunnilleen samaksi ajaksi kuin mina, mutta hanellakaan ei ollut tiedossa kamppaa. Tapasin taman tanskalaisen Jasperin kuitenkin, ja han oli ihan mukava. Olen kuitenkin menettanyt hieman uskoni siihen loydanko kamppaa, ja olen jo tottunut ajatukseen etta elelen hostellissa, vaikka valilla vahan tokkiikin.

Kesa alkaa pikkuhiljaa saapumaan tanne…. Vaikka eihan taalla sita talvea periaatteessa ollutkaan. Ilma alkaa olemaan kosteampi ja lampotilat vielakin korkeammalla. Paikalliset sanovat etta taalla voi lampotilat hipoa kesalla joap 40 astetta! Taytyy myontaa etta olen kylla hyvin pilalle hemmoteltu nailla ilmoilla. 20 astetta tuntuu kylmalle!

Toista muutama sana. Teen siis nyt viiden paivan viikkoa, ja viikonloput ovat kiireisia, koska ihmisia tulee ja lahtee enemman viikonlopun aikana. Ja sunnuntailiksa on ihan kohtuullinen, 12e/tunti. Muuten ei mitaan niin ihmeellista. Onneksi en joudu tekemaan 8 tunnin tyopaivia, tama vapaus on niin mukavaa. Voin helposti kuluttaa aikaani “tekematta mitaan”. Biitsi itsessaan on jo niin kaunis ja kaikki ne auringonlaskut..*voi etta!*.

Ranta on muuttunut vuosien saatossa kuulemma todella paljon. Vuoden 1998 sykloni Justinin jalkeen ranta naytti todella pahalta, ja sinne tehtiin paljon muutoksia. Uusia kasveja ja puita istutettiin, box jellyfishille laitettu uudet verkot, nurmikoita istutettu, seka rantojen valisten luotojen ymparille on rakennettu suuret kivikyhaelmat. 1999 ranta avattiin ja ollut sen jalkeen Townsville suurimpia nahtavyyksia niin turistien kuin paikallistenkin keskuudessa.

Viikonloppuisin suurin osa tapahtumista sijoittuukin yleensa rantakadun tienoille. Tana viikonloppuna oli juoksufestarit, 10 km, puolimaraton ja maraton.
Sunnuntaisin on yleensa live jazz-musiikkia, joka on kylla yllattavan hyvaa. Mina, joka en ole ennen pitanyt jazzista.

Tallaista tanaan :). Niin, ja taas lahti yksi pakettia suomea kohden, pitaisi olla siella marraskuun alussa…

Hupsis, valilla hieman tuppaa venahtamaan blogiin kirjoittelut. Toisaalta eipa tassa ole paljoa tapahtunutkaan.

Arjesta olen nauttinut. Kaynyt toissa, syonyt kilokaupalla mandariineja, vahan juhlimistakin, auringonpaistetta, uintia… Maija on aivan ihana ihminen, taytyy tassa taas kerran todeta. Vaikka tyotunteja ei ole kovin montaa ja rahaa ei ole tule miljoonia, ei haittaa. Jotenkin sita nauttii taman kaupungin rauhallisesta sykkeesta ja upeista rannoista.

Ideaali-aamu Maijan kanssa on etta nukutaan yhdeksaan tai kymmeneen jonka jalkeen lahdetaan rannalle pariksi tunniksi. Kaupan kautta, tietenkin. Maija syo omenoita yhta paljon kuin mina mandariineja :). Sitten mennaan rannalle makailemaan. Mandariinit on halpoja tahan aikaan vuodesta, n.1,5e/kilo, joten tuleehan niita syotya :). Emme todellakaan tee mitaan ihmeellista. Shoppailu on kylla yksi SUURI paheemme. Vaatteita on tullut osteltua enemman kuin budjetti sallii….

Uiminen on onneksi halpaa. Varmaan mainitsinkin siita jo, 1,5 e kerta. Olisi kylla suomella kirimista hinnoissa aika lailla…. Lisaksi ulkoallas on jotain niin ihanaa, kun saa olla keskella luontoa palmujen ymparilla.

Vaihdoimme muuten hostellia, Reeflodgeen kilometrin paahan vanhasta hostellista. Maija tyoskenteli vanhassa hostellissa siivoten keittion aamuin illoin majoitusta vastaan. Paikan manageri tosin kaytti virka-asemaansa hieman vaarin. Han otti Maijan asumaan ylakertaan, missa ei siis ole hostellihuoneita. Han sai oman huoneen sielta ihan sen takia (mukamas) kun kuitenkin teki toita siella. Tosin olihan tassakin taka-ajatus, tama manageri-Darren oli kiinnostunut muutenkin Maijasta.
Ja huom. Darren ei kuitenkaan ole ihan viehattivammasta paasta millaan tasolla mitattuna.

Maija kylla teki selvaksi, etta han ei ole kiinnostunut hanesta, mutta Iso D (keksimamme lempinimi, jotta pystyimme puhumaan hanesta kaikkialla suomeksi) sanoi ettei han lakkaa yrittamasta. Joinain paivina Darren ei valttamatta puhunut ollenkaan Maijalle, joskus han pyysi Maijalta palvelusta, etta han voisi jaada “paivystamaan” hostellille yoksi, jotta han voisi lahtea ryyppaamaan. Managerina hanen piti olla paikalla 24/7.
Paljon oli muutakin enka itsekaan ollut oikein tyytyvainen hanen kaytokseensa joten paatin vaihtaa parempaan hostelliin ja se kannatti…

Isolla D:lla oli myos tapana kannireissuiltaan raahata joitain hostellin asukkaita ylakertaan tai harrastaa seksia joidenkin asukeiden kanssa huoneessaan. En kylla vain tajua miten joku backpackeri voi vajota niin alas….

No niin, nyt ollaan siis eri hostellissa ja henkilokunta on asiallista. Huoneet ovat viihtyisia omalla sisaankaynnilla ja jaakaapilla. Asuntoa olen ajatellut kovasti katsella mutta laiskuus on iskenyt, on ollut todellakin aivan no-worries meininki.

Tyot on mennyt ihan ok. Tyo ei ole onneksi todella rankkaa, koska hotellihuoneiden siivous on neljan tahden hotellissa usein yhta kuin nakymattoman lian pyyhkimista. Ensi viikosta lahtien tyoskentelen viisi paivaa, niin etta maanantai ja tiistai ovat vapaa-paivat. Ihan hyva asia, koska viikonlopuilta saa enemman liksaa.

Maija on kylla niin huipputyyppi. Vahan kuin sisko, ja sen seurassa on niin helppo olla. Ollaan varmaan oltu yhessa edellisessa elamassamme, kaikki sujuu niin luontevasti eika olla edes riidelty kertaakaan vaikka vietamme aikaa yhdessa todella paljon!

Hmm… Onkohan tassa muuta tapahtunut… Aika rennoin rantein tassa on oltu, joten paatan talta kertaa tahan…

Auringonpaistetta sinnekkin viela enemman jos mahdollista!!

Olen karistellyt ihoani taalla Townsvillessa pitkin viikkoa. En tosin tarkoituksella ole hankkimassa ihosyopaa, mutta aurinko on vain paistanut koko ajan. Tosin viime paivat ovat olleet pilvisia.

 Townsvillen kaksi ihaninta paikkaa on Anzac Park ja Castle Hill. Anzac Park sijaitsee rannan varrella. Ja ranta taalla on aivan ihaaaana!! Koko biitsikatu on 1-2 kilometria pitka, ranta ei ole yhtenainen vaan sen katkaisee aina jokin pieni lahdelma, missa on joku jaatelokoju (aussit rakastaa jaateloa!!!). Ja olenkin loytanyt jo omat voimapaikkani. Tapanani on menna makoilemaan ihanalle ruohoplantille, joka on rauhaisa ja jonne kukaan muu ei ole keksinyt menna. Siella sitten katselen pilvia (jos sellaisia on) ja mietin mita kuvioita pilvet muodostaa.

 Niimpa niin, nautin arjesta. Tassa kaupungissa ei ole loppujen lopuksi paljoa tekemista ja turisteja viela vahemman, mika on ihanaa. Jotenkin tulee rauhoittava olo kun ei ole edes kovin montaa hyvaa syyta ryntailla paikasta toiseen. Ja Townsvillen biitsit on luotu paivaunelmointiin :). Ja minulle on ollut hirmuhauskaa Maijan kanssa. Kiipesimme Castle Hill:lle eras paiva.

 Castle Hillin huippu nakyy erittain kauas, koska se sijaitsee Townsvillen sydamessa ja on non 300 metria korkea. Ja koska oli aurinkoinen paiva, paatimme kiiveta ylos katsomaan auringonlaskua. Ja se kannatti! Olimme juuri ennen h-hetkea huipulla, ja auringonlasku oli yksi kauneimpia joita olen elamani aikana nahnyt. *huokaus*. Kun aurinko oli laskenut horisonttiin, paatimme kavella tieta pitkin alas. Tie kiemursi ympyraa huipulta alas, ja alas kavellessa menikin tovi. Siina ehdittiin taas parantaa maailmaa.

 Viime viikolla sitten totesin, etta oli tullut lomailtua jo kolme viikkoa ja pitaisi alkaa tyonhakuun. Niimpa printtasin sitten resumen kopiota jotta voisin jaella niita ympariinsa. Vein luultavasti Townsvillen jokaiseen hotelliin, guest houseen ja motelliin resumen. Valilla arsyttaakin kaiken maailman utelut hakemuksia taytettaessa. Kuten ‘miksi lopetit edellisen tyosi’ (ja kolme sita edellista) ja onko ketaan suosittelijaa tahan tyohon jolle voisi soittaa jne. Valilla tulee mieleen etta tehdaanko niita toita taalla tosiaan jollain paperilappusella? Ja siis jotain niinkin yksinkertaista kuin siivoushommia. Ymmarran kylla utelut esim. henkilon taustasta, pitaahan siivojankin olla luotettava.

Varsinkin kun olen ulkomaalainen, niin resumeen voi vaantaa melkein mita tarinaa haluaa. Ja niin pitaakin tehda. Niin monessa paikassa pyydetaan tayttamaan hakemus ja jattamaan resume, vaikka pystyn jo suoraan lukemaan heista, etta he eivat tosissaan ole etsimassa ketaan talla hetkella ja se hakemus menee sinne mappi oohon missa on jo 300 muuta hakemusta.

 No, empa silti enempia stressannut, oli fiilinkin etta kylla se tasta. Ja eraana aamuna sitten puhelin soi 8.30 kesken parhaiden unien, ja se oli eraasta hotellista. Olin todella yllattynyt, ja minua pyydettiin tapaamiseen torstaiksi.

 Eilen aamulla olin siis varautunut tyohaastatteluun, ja kun menin paikan paalle paasinkin suoraan siivoamaan…. Strand Park Hotel on onneksi hieno hotelli, ja halvin huone maksaa 100e yolta, mika takaa sen etta ihan mika tahansa teinilauma ei hotelliin tule sotkemaan. Tein 1,5 tuntia hommia saadakseni tuntuman duuniin. Seuraavat kaksi viikkoa teen kolmena paivana 5-6 tuntia, ja sen jalkeen viisi paivaa viikossa. Kanssani siivoamassa on eras noin 25-vuotias aussitytto ja vanhempi nainen, joka vaikuttaa lopen kyllastyneelta hommaan. Hotellissa on 30 huonetta, jotka kaikki kaydaan lapi paivittain. Silti epailen, kuluuko hommaan 5-6 tuntia paivassa. Tuo tuntimaara on ihan minimi, koska jos tunteja on viela vahemman, ei hommassa ole mitaan jarkea. Jopa viiden paivan viikkoina verojen jalkeen kateen jaa sen verran etta voin elattaa itseni rahalla mutta en pysty saastamaan mitaan. Joten olisi hyva loytaa jotain ekstrahommaa.

 Mutta toisaalta… Talla hetkella tarvitsisin juurikin breikin hostelliasumisesta. Nyt on sellainen olo, etta tarvitsen omaa tilaa hengittaa. En jaksa edes tehda tuttavuutta kenenkaan kanssa, kun se on aina sita samaa small talkia, mika ei loppupeleissa jaksa kiinnostaa ja toisekseen kaikki ovat hostellissa vain muutaman paivan. Olisi ihanaa muuttaa esim share houseen.

 Billabong Sanctuary on elainpuisto lahella Townsvillea. Ajattelin menna kaymaan katsomassa elaimia viikonloppuna siella. Siella saa huhun mukaan syottaa kenguruita ja ottaa kuvia koalan kanssa (sisaltyen paasymaksun hintaan!) ja pidella kaarmetta ja krokoa ja kaikkea tuollaista. Ihanaa :). Ja toinen paikka mihin haluaisin menna on Wallaman-vesiputoukset. Vesiputoukset on parin tunnin paassa Townsvillesta ja kuulemma Australian suurin tai ainakin suurimpia, 300m korkea!

 Jep. Eli tallaista tanne talla viikolla! Voikaa hyvin ja toivottasti saatte nauttia helteista pitkaan!

 P.S Koska blogini kommentti-osioon on alkanut tulla roskapostia, kommentteja ei voi enaa kirjoittaa. Kun ne kerran alkavat tulemaan, niin ne eivat lopu, valitettavasti…

P.P.S Loysin join 20 kommenttia, joita ei ollut koskaan julkaistu blogissani! En tieda olivatko kyseiset ihmiset unohtaneet napytella kirjain-numerokoodin ja siksi kommentit olivat bulk-osiossa. Yllatyin iloisesti huomatessani etta olin saanut kommenttia ihmisilta joista en ole kuullut aikoihin ja jopa serkultani Anitalta :). Kiitos vain, nyt vasta ne luin vaikka jotkut kommentit olivat noin 6kk vanhoja. 

 Viime perjantaina sain sitten vihdoista viimein aikaiseksi lahtea Cairnsista. Aikomus on ollut kova jo pitkan aikaa, mutta vihdoista viimein sain itseni hilattua jonnekkin muualle. Teida sitten johtuneeko juuri siita etta vasyin party-hostellin krapulaiseen ilmapiiriin.

 Katselin ilmoitustauluja, jos loytaisin joltakulta kyyti-tarjouksen Townsvilleen. Darwiniin pain suuntaus on kova, koska siella on vielakin lampimampi kuin Cairnsissa. Yhden ilmoituksen loysin, ja otin yhteytta tahan Saksalaiseen Maikeen.

 Noh, Maike oli sitten lahdossa juurikin perjantaina, ja kertoi etta hanen tapaamansa Italialainen kundi ei ollut varma viela olisiko han lahdossa myoskin perjantaina. Joten myos Maiken lahteminen riippui siita… Taisi olla tyttonen ihastunut italiaanoon. Maike sitten soitti minulle illalla, ja sanoi etta han lahtee kuitenkin perjantaina vaikka kundi jaa Cairnsiin. Olin kuitenkin hyvin epailevainen(luottamus saksalaisiin mimmeihin ei ole jarin suuri), ja varmistin monta kertaa. Sanoi tulevansa noutamaan minua puolenpaivan aikaan.

 Aamulla sitten heratessani oli kannykassani viesti: “autossani on jotain vikaa. Joudun viemaan sen korjaamolle. Olen todella pahoillani, mutta en voi lahtea tanaan. Toivon etta loydat toisen kyydin tai paaset bussilla.”.

 Niimpa niin. Kas kummaa, mitenkahan se auto hajosikin sopivasti juuri sina aamuna? Taisi olla tytto pahemman kerran retkussa italiaanoon :).

 Ei siina sitten mitaan, bussillakin paasee. Suomalainen ystavani Riikka oli saattamassa minua bussille. Hostellin henkilokunnan nainen heitti minut ystavallisesti bussiasemalle. Samalla ihmettelin talle naiselle, etta miksikohan henkilokuntaan kuuluva Joe yhtakkia lopetti tyot ja lahti Brisbaneen. Joe nautti mukavaa palkkaa ilman veroja ja asui ilmaiseksi.

Joe oli varastanut eraan hostellin asukkaan kannykan, joten tama nainen joutui pyytamaan hanta lahtemaan. Etta nainkin voi kayda.. Kehen taalla voi luottaa kun hostellin henkilokuntakin voi olla noin eparehellista?

 Anyway. Hyvastelin Riikan, ja toivoin hanelle hyvaa onnea tyon metsastykseen Cairnsissa. Bussimatka Townsvilleen, 350 kilometria, kesti kuusi tuntia. Meilla oli 45 minuutin breikki tosin Cardwell-nimisessa kylassa. Townsvillessa olin viidelta. Bussiasemalta kavelin terminaaliin, josta kysyin mahdollisista hostelli-vaihtoehdoista. Minulle suositeltiin menoa Magnetic Islandille, mika oli 8km Townsvillesta. Ja koska olimme siis satamassa valmiiksi, niin lahdin sitten sinne.

 Perilla hostellissa olin seitseman aikaan illalla, ja olin aivan poikki uuvuttuvasta matkustuspaivasta. Itse lauttamatkassa saarelle ei mennyt kuin 20-30 minuuttia, mutta kaikenlainen sahlays vei ihan turhaa aikaa.

 Magnetic Island on saanut nimensa kun kapteeni Cookin kompassi sekosi saaren ohi mennessa. Ja saari on todella kaunis! Saarella on monia ihania kavelyreitteja metsassa, pienia salaisia rantoja ja elaimia :). Kavelin saaren toiselle puolelle, minne on matkaa vain noin 7 kilometria, joten saari ei todellakaan ole kauhea iso. Tosin myos taysin koskematonta aluetta loytyy, minne ei ainakaan autolla paase.

 Kavin myos elaintarhassa, jossa maksua vastaan sai kahden tunnin opastetun kierroksen. Opas kertoi hyvin yksityiskohtaisesti mm. liskoista, krokotiileista ja koaloista. Saimme pidella myos kaikkia elaimia jos halusimme. Jopa pikkukroko lepasi minun kasivarsillani. Krokotiilin leuat oli tietenkin teipattu ettei paase ikavia yllatyksia tapahtumaan. Sita ei myoskaan saanut pitaa liian lahella, koska sillion se saattaa reagoida esimerkiksi mottaamalla minua hantapaallaan, ja se kuulemma sattuu todella paljon. Monet ihmiset luulevat, etta krokotiilit on hitaita ja saattavat lahestya krokotiileja, koska ne ovat usein jahmettyneita paikoilleen eivatka liiku. Tama virhe voi kostautua todella pahasti, silla tama elain on halutessaan paljon nopeampi kuin ihminen.

 Koalaa sai pitaa vain 14$ lisamaksusta, ja opas otti kaksi kuvaa. Mielestani rahastusta, joten ajattelin etta saan viela mahdollisuuden jossain muualla. Koala on kylla todella suloinen, ja turkki tuntui pehmealta. Ja koalakin, vaikka elain nayttaa todella suloiselta, luonnossa vapaana liikkuvaan koalaan ei kannata koskea. Elaintarhassa olevat koalat ovat asia aivan erikseen, mutta jos luonnossa haluat silittaa tata “suloista nallekarhua”, varoituksen sana. Koalalla on todella teravat kynnet, ja se repii ihosi todella pahannakoiseksi.

 Magneettisaarilla aurinko paistaa aina, silta vahan ainakin raportinkin mukaan vaikuttaa. Siella on kuulemma 320 poutapaivaa ja Townsvillessakin 300. Ei ole valittamista:).

 Lahdin saarelta maanantai-aamuna. Olin varannut hostellin etukateen ja ikavakseni jouduin satamassa huomaamaan, etta olin missannut kerran tunnissa kulkevan City Loop bussin. Eipa siina sitten muuta kuin kavelemaan koko rojukuorman kanssa… Matka ei ollut kuin reilun kilometrin, mutta jokainen metri on liikaa kun pitaa kavella rinkan kanssa. Pitaisi kylla keventaa kuormaa, mutta kun mistaan ei halua luopua :).

 Hostelli on ihan mukava, vanha talo jossa on tunnelmaa. Magnetic Islandilla olin tuntenut oloni hieman yksinaiseksi ja pohdin josko olo paranisi hostellin myota, jossa nakee muitakin reissaajia. Ja mukavaksi yllatyksekseni tutustuin mukavaan suomalaistyttoon, Maijaan. Maija oli tullut hostelliin muutamaa paivaa aikaisemmin ja meilla synkkasi heti todella mahtavasti.

 Maija on aivan ihana tyyppi. Meilla on niin hauskaa yhdessa. Ollaan kayty yhdessa rannalla, kiipesimme Castle Hill:lle, kukkulalle joka on keskella Townsvillea 300 metrin korkeudessa. Menimme juuri ennen auringonlaskua ja tama auringonlasku oli yksi kauneimpia mita olen elamani aikana nahnyt. Olemme kayneet shoppailemassa ja puhuneet ummet ja lammet. Ensimmaista kertaa koko reissun aikana tuli tunne, etta han olisi ihminen jonka kanssa voisin lahtea reissuun ihan mihin tahansa.

 Mutta valitettavasti nayttaa silta, etta saan “pitaa” Maijan vain kuukauden :). Han joutuu lahtemaan takaisin suomeen kuukauden paasta viimeistelemaan yliopisto-opinnot.

 Muuten Townsville vaikuttaa ihan mukavalta kaupungilta, jossa ei ole turisteja kauheasti nae, mika on ihan mukava asia. Ja taalla on mukavat rannat seka paljon puistoja. Tanne voisi taas jaadakin vahaksi aikaa!