Seisovaa vetta
No niin, tarina siis jatkuu. Yksi TAIVAALLINEN viikko taas toita takana. Tai..sanoisinko kolme paivaa? Viime viikonloppuna oli paansarkya. Ja maanantai ja tiistaina heratessa paa tuntui melkein rajahtavan. Joten jain kotiin.
On ollut hirvea niska-hartiaseudun lihasjumitus. Ja mistas se tulee? Ei ole vaikea laskea 1+1. Tyopaikka. Ihmisen keho on siita ihmeellinen, etta se kertoo ainakin jos joku asia ei ole balanssissa, jos muuten et sita tajua.
Ystavani Joe ei sitten kirjoittanut sita kaksisivuista esseeta, joten hanet on erotettu kahdeksi viikoksi. Saa nahda palaako takaisin. Luultavasti kylla, rahan takia. Han on personal trainer mutta han aikoo aloittaa oman bisneksen vasta puolen vuoden paasta, kun on saanut itsensa hyvaan kuntoon. Han kuitenkin saa ihan kohtuullista palkkaa, 3200$ kateen kuussa mika on siis 2000e. Tai no, mika on sitten tarpeeksi tuosta karsimyksesta, kysyn vaan….
Torstai oli Toowoomba Holiday, jolloin kaikilla on vapaata ja joka pulju kiinni. Me tyoskentelimme sen paivan mutta saimme sitten perjantain vapaaksi. Hyva vaihtokauppa, pitaisi lisaksi tulla pyhakorvaus torstai-paivalta. Saa nahda tuleeko, olenhan “vain” backpacker ja hyvia syita keksitaan aina oikein ammatilla.
Luiden pakkaaminen on siis loppunut hetkeksi ja pakkaan brisket fingerseja, yksin tietenkin. Jos korealais-tyttelit tyoskentelee, niin silloin on aina kaksi. Tama on yksi Huuhkajan tavoista vittuilla minulle. Ihan sama. Kai sita itsekin olisi katkera jos olisi sen 28 vuotta siella.
Kiire tulee mutta aikakin kuluu nopeammin. Mita nyt valilla on tullut normaalia vinkumista kun oon jattanyt jonkun astian mukamas vaaralle poydalle missa se on ollut kiellettya. Jokaisella tavaralla on tarkea oma paikkansa. Jaaaaah. Antakaa jo ne potkut niin ei tartte taalla roikkua.
Tama paiva sujui SALMIAKKIA syodessa ja seiskoja lukiessa. Ihan huippua. Silloin harvoin kuin tuota mustaa herkkua tulee niin se on kuin uusi joulu meikalaiselle. Vois tulla joka kuukausi vaikka :D. Terhin paketti saapui ajoissa.
Juuh. Mutta aurinko paistaa, se on tarkeinta, eikos vaan :).
Tags: Travel
Leave a Reply