BootsnAll Travel Network



Now the fun is just about to begin :)

December 23rd, 2007

Helou! Taas on menny pari viikkoo postauksesta. Aika lipuu kasista ihan kasittamattomalla vauhdilla, ja fakta etta kohta joudun lahtemaan Australiasta on alkanut iskemaan tajuntaan moukarin lailla. Sita katselee paikkoja taas ihan eri tavalla, koska ne kerrat jolloin naen nama kaikki upeat biitsit, maisemat ja ihmiset alkaa loppumaan.
Olen niin juurtunut tanne, etenkin Freoon. Tama on niin uskomattoman ihana kyla etta ei taalta halua lahtea.

No jatetaanpa tuo pohdinta toisaalle. Istun tassa jonkun Raajahin vieressa nettikahvilassa kirjoittamassa, ja halla on Intia-musa ihan taysilla mika hairitsee keskittymista. Mutta en toisen iloa viitsii pilata pyytamalla hiljentamaan musaa. Joten yritan parhaani mukaan koota ajatuksiani, mutta jos teksti kuulostaa hassulta niin antakaa anteeksi…

Vuokrasin auton kayttooni 10 paivaksi, hintaan 200euroa. Eli ei paha, valkoinen Toyota Echo Sedan. Sopivan pieni, hyvakuntoinen ja automaatti-vaihteinen niin ei minunkaan tarvitse liikaa pohdiskella vaihteiden vaihtamista vasemmalla kadella, riittaa etta muistaa vilkutuksen menevan eri suuntiin vivusta suuntamerkkia nayttaessa.
Oon kruisannu nyt vahan ympari ampari ja hyvinhan se ajelu sujuu vasemmalla puolen tieta :).

Vuokrasin auton kun kaverini on tulossa kaymaan Queenslandista joten tarkoitus ois kirmailla jonkun verran tassa perthin ymparistossa. Valitettavasti tuo minun tyo hieman rajoittaa kauemmaksi lahtemista, silla toita taytyy painaa melkein hamaan loppuun asti jotta rahaa tulee… silla sita myos meneekin..

Niin, kaarme palas takas kala-huoneeseen ja kylla on pinna ollut vahan kirealla. Sen lisaksi etta se on laiska niin sen paskanpuhuminen jatkuu samaan malliin. Siis seka minusta etta yleisesti. Pari kundia on varaston puolelta tullu mulle juttelee ja kertonu etta tuo mamma on nakojaan aika vihanen mutta he eivat usko sen juttuja. Totesin vain, etta jokaisella tarinalla on kaksi puolta ja jatin aiheen siihen.

Me oltiin toissa kaikki lauantainakin, koska jouluna on kiire ja kaikki naemma haluavat kalaa. Ma olin ihan rattipoikki kun paastiin perjantaihin, joka yo oli unet jaanyt mukavaan 2-3 tuntiin plus jotain paikkareita joinain paivina. Menin sitten perjantaina torkuille puolilta paivin, ja heraan siihen kun Linda avaa mun huoneen oven ja sanoo etta pitaa lahtee toihin.
Ma olin ihan kuutamolla, ja katoin kelloo, 1.30am, olin siis nukkunut jo 13,5 tuntia…. Meilla oli aloitus yhdelta joten oltiin melkein tunti myohassa. Mulla ei ollut ollut heratyskello soimassa kun en ois ikina uskonut etta nukun aamuun asti. Yleensa kuumuus ja paivanvalo pitaa hereilla.

No, lauantai ei ollut onneksi pitka. Mulla paloi hermot kaarmeeseen, Gino (supervisor) pyysi mua leikkaamaan kalan Qantasille, ne haluaa valmiit siivut kalaa joiden pitaa painaa mita tahansa ne haluaa 90-145 gramman valilta. Kaarme tais sen kuulla ja se meni tekee mun hommat.
Ja se on niin onneton siina! Enka sano tata siksi kun en pida hanesta, vaan ihan oikeasti..
Han vaansi niita siivuja 3,5 tuntia, mulla meni samaan maaraan 2 tuntia!
Oli viela mun edessa koko ajan eika tajunnut vaikka kuinka kaskin sita menemaan poydan toiselle puolelle.. Sanoin vaan sille, etta etko tajua ettei kaikki vain pyori sun navan ymparilla. Hiljenihan sekin sitten.

Mutta joo. Maanantaina taas toihin, eli siis aattona. Aloitus puoleltaoin ja meidan pitas lopettaa aamukuuteen mennessa…. sitten on huikea kahden paivan vapaa, christmas day ja boxing day. Sitten taas toihin lopuviikoks normaalisti. Pyysin uudenvuoden aaton vapaaksi jotta voin tehda jotain kivaa, menna jonnekkin. Yhteensa siis 11 tyopaivaa jaljella!! Jes!

Tanne on kesa tullut vihdoista viimein 🙂 Tanaan on noin 33 raatia, maanantaina ja tiistaina 37 ja keskiviikko ja torstai 41 🙂 🙂 . Marke happy! Ei tunnu yhtaan joululta tanakaan vuonna, mika on oikeastaan hyva asia. Aion syoda paljon suklaata ja rentoutua. Kayda ehka rannalla. Siina meikalaisen ohjelma. No stress siis.

Kaytiin eilen Intialaisessa buffee-ravintolassa syomassa; mina, Linda ja Lindan kaveri Vicky. Ja etta oliko hyvaa?! Ma olin ihan taivaassa, sapuska oli niin erinomaista :p. Soin ihan liikaa, voin pahoin sielta lahtiessa, mutta soin ainakin rahan edesta :P. Nyt muistan miksi en ole kaynyt buffee-ravintoloissa syomassa moneen vuoteen.. 😀

Ja kohta alkaakin pian kiire taas… pitaa miettia kaikki asiat mita pitaa hoitaa ennen taalta lahtoa ja lahettaa taas tavaraa suomeen silla aasiaan haluan lahtea mahdollisimman tyhjalla rinkalla. Palaan siis asiaan viela ennen lahtoani! Toivottavasti muuten valokuvat on saapuneet suoramalle.

Hyvaa joulua sinne kaikille! Nauttikaa ja syokaa itsenne kyllaisiksi! Ja syokaa joulutorttua munkin puolesta, toivottavasti Terhi pitaa lupauksensa ja tuoreet joulutortut on odottamassa mua kun saavun suomeen :).

Tags:

Tyota on painettu sata lasissa

December 6th, 2007

Zzzzz.. tama on olotila nykyaan hyvin usein! Viimeiset kolme viikkoa olen tehnyt kuuden paivan tuoviikkoa ja viela kaksi sellaista edessa ennen kuin helpottaa. Rahaahan se tietaa ja sita tarvitaan nyt.
Joulua kohden kun siella alkaa oleen kiireisempaa ja tilauksia sataa enemman kuin tarpeeksi. Ja hullut tyoajat tuppaa vahan vasyttaa, viimeistaan perjantaina puoliltaoin toihin porskuttaessa on ihan hajalla jos ei ollut sita ennen. Lauantaisin mina ja Craig ollaan toissa ja alotetaan aamulla kahdelta tai kolmelta valinnan mukaan.
Lauantait on hauskoja, siella on vain me joten voi ottaa vahan relammin ja lisaksi tilauksia ei ole niin paljoa.

Tyopaivat alkaa vahenemaan! Jaljella on laskujen mukaan noin 20 tyopaivaa, taytynee harkita teenko toita viimeisella viikollakin, lentopaiva honkkariin osuu perjantaille. Rahantulon kannalta olisi kylla hyva :).

Muutin muuten lentopaivia:

11.1 Perth-Hong Kong
20.2 Hong Kong-Lontoo
23.2 Lontoo-Helsinki

Jos ei taivaalta sada rahaa niin helmikuun lopussa ollaan suomessa. Mutta katsotaan miten kay ;).

Mitas muuta tanne….. Olen hengaillut Ninan kanssa viikonloppuisin, aina kun vain olen jaksanut, yleensa se on sisaltanyt vaaka-asennon rannalla kun olen ollut niin poikki. Meressa uinti ja aaltojen mukana lilluminen rauhoittaa kummasti.
Viime viikonloppuna kavin cityssa ja istuttiin puistossa. Kaytiin syomassa pari jaateloa liikaa macissa. Nina on aivan tosi ihana tyttonen, on ollut aivan huippu-aikaa hanen kanssaan ja sellaisia keskusteluja mita olen kaivannut kauan.

Lahdin takaisin Freoon sunnuntai-iltana yhdeksan jalkeen lahtevalla junalla ja otin itselleni alennuksen menemalla opiskelijahinnalla mika saasti minulta huikeat kaksi dollaria. Eli puolen tunnin matka opiskelijalle maksaa huikeat 1,4$. Eli euron! HALOO suomen joukkoliikenne miten ois hintojen lasku??
No sitten heti portilla kysy vartija opiskelija korttia ja kaivoin Student Flights:n kyhaaman opiskelijakortin. Lapi meni.

Seuraavaks kysyttiinkin junassa. Manasin huonoa sakaani talla kertaa.
Talla kertaa mamma ei oikein niellyt korttiani. Sanoin etta olen turisti ja ollut taalla kuukauden :p. Ja etta lahden tammikuussa mika olikin jo totta.
Mamma sitten sanoi etta kortti ei kelpaa, se pitaa olla jonkun australian systeemin hyvaksyma mutta han jattaa minut sakottamatta talla kertaa. Seuraavaksi pitaa maksaa taysi hinta. Olin vaan etta juujuu :).

Mitas muuta. Elama ollut aika tyontayteista nyt joten en ole kauheasti mitaan tehnyt tai saati sitten etta oisin jaksanut. Viime viikonloppuna oli Sea Lanesin pikkujoulut Yacht Clubilla, mutta olin niin hajalla etten mennyt. Ruoka ei kuulemma ollut mitaan ihmeellista joten en siis missannut mitaan :). Toiseksi tietaa miten se ohjelma menee: illan lopussa kaikki on kannissa ja sitten kuunnellaan kun joku tulee sammaltamaan toinen silma tuijottaen itaan ja toinen lanteen etta “heeei kun oot niin sairaan ihana ihminen”.. Joo? Ei oikein kiinnosta kuunnella tollasta kenenkaan suusta joka on jutellut mun kanssa noin minuutin ikina.. Sori avautuminen. Taalla se vaan on viela enemman ihannoitua toi juominen ja muu sala.

Jes. Nyt ma lahden kirmailemaan salille etta tunnistatte mut viela kun tuun takas suomeen….

Tags:

Kaarme on poistettu paratiisista

November 27th, 2007

Kyllapas ratkes tuo riita sen akan kanssa mukavasti. En olisi kylla uskonut, mutta hanet laitettiin muihin tehtaviin. Varaston puolelle. Mutta kuulemma lopettanut tyon, kun laakari sanoi etta han ei voi nostaa mitaan jonkun kadessa olevan jutun takia…
Ihan sama, mutta tuntuu etta toissa ilmapiiri parantui huomattavasti Fionan sielta poistuttua:). Eipa kukaan kovin surulliselta vaikuttanut ja supervisor oli varmaan myos aika helpottunut…
Sen ukko Karl kans vaansi jonkin tarinan mutta tanaan nain sen sattumalta ajamassa trukkia ja katsoi mua vain tuimasti eika sanonut mitaan. Olin vaan etta aha.
Oikeestaan en tuntenut mitaan. Mulla ei ole enaa mielipidetta naista ihmisista. Ei oo mitaan jarkea kantaa katkeruutta tai vihaa koska et hyody siita mitaan. Just let it go and don’t hold onto it. Vapauttava tunne.

Joten nyt on taas mukava olla toissa. Mulle tarjottiin ekstra-tunteja, teen nyt kaikki lauantait, mika siis tarkoittaa kuusi paivaisia viikkoja. Lauantait on onneksi lyhyempia, noin 5-6 tuntia. Lisaksi voin jaada auttamaan varsinaisen tyopaivan jalkeen muita ihmisia jos haluan tai siivoilla tms.
Sikavasynyt olen ollut, mutta hei, ei taa ikuisesti jatku ja toisaalta palkinto koittaa kun lennan honkkariin :). LOMA!

Viime viikonloppuna oli taas rouheet kelit ja menin Cottesloe beachille Ninan ja Elisan kanssa. Oli kivaa taas 🙂 Cottesloe on makea biitsi ja tuntui hyvalta lillua meressa aaltojen vietavina. Ja saihan siina vahan lisavaria ihoonkin samalla.

Mitas muuta? ma aina unohdan kirjottaa suurinpiirtein puolet tapahtumista mutta onneks ees puolet muistuu mieleen :D. Alle 6vk toita jaljella!

Tags:

Taistelua tyopaikalla….

November 19th, 2007

On ollut ihan mukavia ilmoja tosiaan. Viime viikolla oli kolmena paivana 36-39 astetta. Oli mukavan lamminta. Kaytiin Lindan kanssa Swanbourne biitsilla, iso biitsi missa on seka nakubiitsi etta ihan normaali biitsi.

Siella sai ihan mukavan varin taas iholle. Eilen, sunnuntaina tapasin Miken ja kierreltiin ympari Freoo, kun se ei aikaisemmin taalla ole ollut. Sitten tapasin Ninan, hanethan tapasin jo Brisbanessa joten jalleennakeminen oli iloinen. Freossa oli jonkinlainen katukarnevaali joten oli hyvaa musaa ja kaikenlaisia tanssijoita. Me istuttiin meksikolaisessa ravintolassa ahtamassa Fajitasta itseemme ja oli kylla niiiin hyvaa. Kaytiin ottamassa kuvia Round House:lla, mika on kavelymatkan paassa Freon keskustasta. Round House on paikka, minne vankeja tuotiin ennen niiden siirtoa Fremantlen vankilaan. Silloin kun siis Fremantlen vankila oli toiminnassa. Huhutaan, etta kaikissa vanhoissa paikoissa kummittelee taalla. Se jaa nahtavaksi, Fremantlen vankila-kierros on viela kaymatta.
Sitten kaveltiin ylamakea noin puoli kilometria, missa oli jokin monumentti ja ihailimme auringonlaskua meren taa.
Oli kylla niin hauskaa, nauroin alyttomasti. Se oli juuri jotain mita tarvitsin paskan tyoviikon paatteeksi.

Mutta alkuun luettelo tyopaikan kansainvalisesta jengista. Kalahuoneessa on paa-asiassa noin 13 henkiloa, joista

-4 aussia (Darryl, Bernice, Karl, Fiona)
-2 Chilesta (Pat, Sergio)
-1 El Salvadorista (Carlos)
-1 Espanjasta (Adriano)
-1 Irlannista (Craig)
-1 Skotlannista (Linda)
-1 Italiasta (Gino)
-1 puoliksi jenkki ja puoliksi egyptilainen (Nizar)
-mina 🙂

Nimittain otin yhteen tyossa eraan aussiakan kanssa.Fiona on 41-vuotias.
Torstaina toissa sitten jatkui samaa rataa kuin ennen. Tein kaikki raskaat tyot niin kuin tahankin asti. En valita, silla sita varten siella olen, toissa.
Siivoilin sitten ainakin puolet paivasta, ja lopetimme jo 11.30 ja supervisor Gino sanoi etta olen vapaa lahtemaan. Olin jo aiemmin kiehnannyt filepoydan ymparilla missa Bernice (17v. aussitytto) auttoi Fionaa. Elekieli kylla ehdotti aika vahvasti etten ollut kovin kaivattua seuraa siella.

Joten lahdin kun Gino niin sanoi. Lindalla alkoi loma torstaina, ja Adriano vei mut himaan. Lahetin sitten viestin Fionalle etta saanko niilta kyydin toihin seuraavana aamuna. Olivat etta juu, ja samalla tuli aika vittumaiseen savyyn, etta “jouduin pakkaamaan kalaa pakastukseen, viimeistelemaan fileiden pakkaukset ja tekemaan listan niista. Lopetin tyot 12.40″. Vastasin, etta oon pahoillani, Gino sanoi etta saan lahtea kun olin siivonnut koko paivan ja etta olisin jaanyt auttamaan jos oisin tiennyt etta siella on toita.”

Noh. Kello loi 12.50 am ja auto oli pihassa. Fionan ukko, Karl, moikkas pelkastaan. Huomasin heti etta tunnelma oli niin sakea etta olisi voinut saksilla leikata. Kysyin lopulta mita Fionalle kuului. “hyvaa” tuli vastaus kylla vahan toisenlaisella aanensavylla.
Paatin nostaa kissan poydalle, ja sanoin etta ihme etta Gino ei sanonut etta siella on jotain tekemista, olisin jaanyt auttamaan.
Siitakos taa akka napsahti. “Katoitko ymparillesi”?” Ma olin siella 12.40 asti ja haluun ajoissa himaan”. Sanoin etta vaikutti silta etta mua ei siella kauheesti kaivattu ja toiseksi luulin etta Bernice on apuna, koska se jaa muutenkin sinne neljaan asti toihin. Sanoin etta nain muutamia fileita poydalla, mutta ei se silta vaikuttanut etta siella olisi kauheasti toita ollut.
Se vaan innostu lisaa.Pyysin hanta lopettamaan paskan puhumisen selan takana ja keskittymaan tyontekoon, se on se mita itse haluan tehda. Niin aija tokas siihen etta “juuri sita Fiona haluaa”. Vittu mita tekopyhaa paskaa.
Toi muija ei oo mitaan muuta tehny jokapaiva kuin kaivanu lokaa jokaisesta mahdollisesta ihmisesta ja tilanteesta!
“Hyva etta taalla on nain taydellisia ihmisia” sanoin viela.

Sit oltiinkin parkissa jo ja tottakai porasin siina vaiheessa, laimaytin auton oven kiinni ja menin suoraan kalahuoneeseen. Tietenkin kaikki siella mut huomas, ja menin ekana Ginon luokse ja kysyin voidaanko jutella.
Kerroin sille mita tapahtu ja sanoin etta en jaksa enaa tyoskennella sen akan kanssa. Olin vaan saanu niin tarpeekseni. Fionalla on jokin kummallinen tarve hallita ihmisia. Aina tekee jotain vaarin sen mielesta.
40-vuoden kriisi taitaa myos olla menossa, niin kovasti taytyy todistella etta joka toinen ohikulkeva aija katsoo sen persetta tai kehuu kuinka se nayttaa 26-vuotiaalta.

Gino sitten vain sanoi etta han keskustelee sen kanssa. Kerroin etta en usko etta pystyn tekemana Fionan kanssa toita. Han sitten sanoi etta ehka on parempi jos menen kotiin ja tulen aamulla 8.30 takaisin, han jarkkaa jotain hommaa mulle. Nain sitten tapahtui ja hyva niin.

Kavelin kotiin, 4 kilometria keskella yota, mutta ehka se oli juuri sita mita tarvitsin silla hetkella. Olin vain niin uupunut, on tuntunut muutenkin silta etta on koko ajan saanut itseaan venyttaa mita erilaisemmissa asioissa ettei enaa jaksaisi enaa miettia tallaisia aivan turhia ja typeria asioita.

Nukuin pari tuntia ja poljin zombina takaisin toihin. Pakkasin kalaa styroksilaatikoihin kundien kanssa. Kylla se siita sitten meni, oli ihan ok paiva. En paljoa joutunut tekemaan.
Mikahan siina on etta naiset aina alkaa ns. henkilokohtaisiksi? Mitaan muuta en ole halunnut kuin tehda tyoni ja tama nainen rajahtaa ihan turhasta asiasta? Voisin itse sinne jaada vaikka joka paiva tunniksi tai pariksi ylitoihin, lisarahaa tarvitaan aina.

Ja mika typerinta, olen ihan varma etta tassakaan ei ole kyse tyosta, vaan jokin minussa on niin inhottavaa ja arsyttavaa etta tama oli hyva tekosyy rajahtaa minulle? Miksi nama ongelmat on aina naisten kanssa? Rehellisesti, olen yrittanyt. Olen todellakin yrittanyt ja tulen toimeen kaikkien muiden kanssa todella hyvin. Aina ei vain ymmarrys riita. Ja marttyyriluonteena sitten marehtii ja miettii etta kaikki oli oma vika.

Niin. Olihan tassa jo aika hyva alku jo tassa mutta nayttaa silta etta seuraavat 7 viikkoa mita siella on jaljella, kestavat ikuisuuden. En malta oottaa etta mun ei tartte enaa tehda tassa maassa toita. Niin perseesta on monet systeemit. Jos sama ois tapahtunu suomessa, niin luultavasti oltais kaikki istuttu alas ja selvitetty tilanne. Taalla harva asia toimii tyopaikalla niin tehokkaasti kuin suomessa. Mut joo. Onhan tassa oppinutkin monta asiaa.

Tanaan, maanantaina sitten Adrianon piti tulla mut hakemaan toihin, mutta ei loytanytkaan taloa. En sitten mennyt toihin, enka kylla kovin surullinen sen takia ollut.Nukuin koko paivan ja kavin illalla salilla…. Olen ollut ihan sikavasynyt.

Tags:

Puhelinnumero

November 11th, 2007

Tassa numeroni tahan haussiin missa asun : +61 893366546.

Taalla on ihan hyvat kelit kolmenkypan paalla ollaan oltu, eilen oli 37 ja tanaan 39 astetta. Tulee hiki kun syo! Nyt taytyy kylla lahtea biitsille silla se on ainoa oikea paikka olla tallaisella ilmalla :).

Tags:

Two-year anniversary :D

November 7th, 2007

Paivitetaanpa :). Tanaan on itse asiassa kaksi vuotta reissuunlahtemisesta. Janna tunne, toisaalta tuntuu etta aika on mennyt kamalan nopeasti mutta tietyssa mielessa taas hitaasti. Friikki tunne tulee varmaan siina vaiheessa kun olen suomen maan kamaralla jalleen. Kolmatta vuotta ei sitten tulekaan koska olen suomessa kevaalla.

Mutta niin. Hyvin menee ja nautin siita. Alkuvuosi olikin ajoittain raskas ja vaikea. Vaikeuksien kautta voittoon :).

Nyt olen ollut onnellinen vain siita, etta elamani on tasaisen hyvaa. Tyopaikka, katto paan paalla, mukava sanky ja ruokaa. Voiko muuta enaa pyytaa?
Biitsi, sali, kaupat ja puistot kavelymatkan paassa.

Reilu viikko sitten sunnuntaina kavin surffaamassa. Heh, tai no, siis yrittamassa. Mentiin saksalaisen Miken kanssa Swanbourne-biitsille, mika myos nakurantana tunnetaan. Tosin ranta oli autio silloin, koska oli todella tuulinen paiva eika kovin lammin.
Ja kyllahan sitten tajuttiin etta miksi vedessakaan ei ollut ketaan, koska aallot olivat aivan hullunkokoisia ja ns. seinama-aaltoja, eli nousi korkealle ja putosi samantien alas. Ei hyva. Ja aloittelija ei tarvitse todellakaan isoja aaltoja, koska niista ei oo mitaan hyotya, vain haittaa. Joten oltiin sitten kuin pesukoneessa n. 10-15 minuuttia ja lahdettiin pois. Kaytiin kahvilla ja paatettiin etta yritetaan joku toinen viikonloppu uudestaan.

Tapasin myos eraan suomalaisen tytskan, Jennyn taalla Freossa. Oli vaan kaymassa ja istuttiin iltaa kokemuksia vaihtaen.
Kahvilan toisella puolella on kirkko ja siina kirkon pihalla on patsas miehesta joka on taitelija ja han veistaa jonkun naamataulua. Vieressa on tuoli, jossa taman mallin tulisi istua. Tahan tuoliin siis istuu se henkilo joka haluaa itsestaan valokuvan. Mentiin sitten ottamaan valokuvia siihen ja eras edustavan nakoinen pariskunta oli viilettamassa ohi. Tama nainen sitten tuli siihen lahemmaksi ja kysyi etta haluammeko etta han ottaa meista kuvan.
Ei muuta, mutta tama natti nainen paljastui mieheksi silla sekunnilla kun suunsa avasi ja kun tarkemmin katsoi kylla hanen vartalostaan jotain miehekasta loytyi :). Huvitti. Erittain mukava kylla, ei siina mitaan.

Elama on ollut hyvaa ja olen nauttinut “australian ajasta”. Australian aika on ihan oma aika, varsinkin taalla Freossa se tuntuu pitavan paikkansa. Kaikki on niiin No Worries. Taalla lannessa taidetaankin olla viela enemman horisontaalisia kuin idassa. Ja mikas siina, seura tekee kaltaisekseen :). Vaikka ei joskus olisi mitaan tekemista niin pelkastaan kavely ympari ampari auringonpaisteessa leppean merituulen hyvaillessa ihoa on hyvin mukavaa. Ja talot taalla on niin natteja etta niitten ohi kulkeminen itsessaan on mielenkiintoista.

Eilen kavin hierojalla. Vuoteen en ollut kaynyt ja kylla oli jumitusta sen verran etta oli aikakin. Puhelinluettelon ja mainoksen perusteella siis valitsin, eli vahan sika sakissa ostettiin.
Taa hemmo oli about 40-vuotias, raamikas ja hemmetin hyva hieroja.
Halusin Deep tissue hieronnan jossa nimen mukaan mennaan syviin lihaskerroksiin asti.

Kylla sattui aina aluksi mutta sitten alkoi kivut hellittamaan. Varsinkin ylaselassa tuntui olevan jos minkalaista mottia. Kylla se niin on etta itsestaan taytyy pitaa huolta, ei sita kukaan muu tee. Ja hieronta on kylla aktiivisesti urheilua harrastavalle erittain tarkea osa lihashuoltoa venyttelun ja ravitsemuksen lisaksi.
Mutta kylla oli myos hieroja hiessa! Sanoi etta vartaloni on niin voimakas etta tekee homman aika paljon tyolaammaksi.
Tunti maksoi 80$, mutta kun saa vastinetta rahalle niin en sita kadu :). Luultavasti tulen viela kerran siella kaymaan ennen lahtoani ausseista, aasiassa onkin sitten halvat tohtorit :D. Lahtoon siis kaksi kuukautta aikaa!

Tags:

Osoite

October 25th, 2007

Tassa on siis osoitteeni joka on voimassa loppuajan taalla ausseissa. Varsinkin joulun aikaan SAA muistaa ;D.

Marke Hongisto
5 B Stack Street
Fremantle 6160
Western Australia
Australia

Tags:

Poutaa

October 19th, 2007

Elama on tuntunut ihanan “normaalilta” viime ajat. Lindan kamppa on kiva. Ja Lindan kanssa on helppo tulla toimeen. Han vaikuttaa olevan erottain helppo ihminen tulla toimeen, ja jos en oo jo kertonut niin han on skotti. Toisaalta han on kokenut monenlaista elamassaan, ja ennen kaikkea, matkustanut todella paljon elamansa aikana, joten han ymmartaa tunteitani hyvin. Talo jossa ei tarvitse tuntea etta tarvitsisi olla varpaillaan koko ajan.

Huone on mukava isolla sangylla, ihan oikeilla tyynyilla ja peitoilla. Vaatekaappi ja kaappi tavaroille. Rauhallisella alueella maen nyppylan takana, kun olet maen paalla nakee kauas Intian Merelle.

Hankin Warehouse-nimiselle salille kortin, 160$/3kk. Hyva diili, sali on ihan hyvan kokoinen ja jumpat on aivan mahtavia! Bodycombat, Hip Hop/latino/r’n’b, body pump ym. Se on piristanyt valtavasti, silla olen kaivannut saannolista hikoilua. Ranta on myoskin lahella, noin 3km paasta Lindan luota. Ilmat on lammennyt mukavasti, viime viikonloppuna oli arskaa ja 30 raatia, oli ihanaa menna rannalle. Taalla on hiekkabiitsia silmankantamattomiin! Mutta myos nurmikkoa loytyy jossa voi kollotella mukavasti!

Kavin nimittain Lindan kanssa ajelulla viime sunnuntaina, mentiin rannikkoa pitkin noin 30-40km ja se oli yhta biitsia Perthin esikaupunkien ohella. Nain aivan uskomattomia lukaleeja, en ole niin upeita taloja viela nahnytkaan ausseissa. Ihan alyttoman kokoisia myos!
Pysahdyttiin biitseille makailemaan ja takas tullessa kavastiin Hilary’s Harbour:ssa, joka on luksuspaattien ja siella on lisaksi veden paalle rakennettu kauppakeskus. Kaytiin brittilaisessa karkkikaupassa ja sielta loytyi maukkaita likoori-suklaa karkkeja :p. Nam!

Takastullessa pysahdyttiin Intialaiseen take-away paikkaan ja tilattiion chichken vindaloot ja Naan-leivat. Ai etta, ihanan tulista!

Lauantaina menin baariin pitkasta aikaa, siella oli toista Fiona ja Karl, Darryl ja hanen missus seka Linda, pllus Karlin sisko ja hanen kavereita. Mut olin ihan kyllastynyt kun se oli juurikin pubi joten siella ei kauheesti tanssittu. Lahettiin sit Lindan kaa kalastaan taksia aikasemmin ja oltiin himassa puoli yhelta jo.

Taa viikko on tuntunut pitkalta toissa, kun on ollut valilla vahan hiljasta. Joulua kohden pitais kuulemma tulla ihan hullu kiire, tunteja tehdaan paljon enemman.
Aamusin siis tehdaan tilaukset asiakkaille valmiiks, ja se vaatii valilla keskittymista koska tilaukst on usein hyvin persoonallisia… muutama esimerkki:

-Ocean trout s/on (skin on)/2 kg
-Ocean trout s/l (skinless)/100g portions x 14
-Whole Atlantic Salmon, SGG
-Red Snapper 5 sides
-Swordfish loins bloodline cut 7kg
-Rudder fish s/on 3kg/Rankin s/l 6kg
-Barramundi s/l 700g pieces

Lisaksi tilauksissa lukee ties mita kommenttia kuten etta laatikossa ei oo ollu tarpeeksi jaahileita tai etta fileet oli liian pienia ja kuitenkaan eivat pyytaneet isompaa….

Kalan tunnistaminen ei oo ihan kauheen helppoo kun ne on fileina! Monet nayttaa nimittain todella samanlaisilta kun ne on ilman nahkaa ja fileina, ajan kanssa oppii ymmartamaan vivahde-eroja tai erottamaan kalan kokeilemalla sen pehmeytta.

Kalan lisaksi pakataan simpukoita ja ostereita. Kun tilaukset on tehty, pakataan mataliin koreihin seuraavan aamun kalat jotka taas tehdaan sen paivan tilausten mukaan. Sen jalkeen laiteaan jaahileita kalan paalle ettei se mene pahaksi ja viedaan kylmioon.

Tyokaverit on mukavia mika auttaa jaksamaan. Supervisorina toimiin Gino, italailais-syntyinen mies joka on asunut ikansa ausseissa. Ihan asiallinen, ei mikaan “kaikkien kaveri”, mutta ei huohota niskaan ja sanoo asiasta jos on sanomista.

Lauantaisin on vain kaksi ihmista toissa, ja se on ollut aina Fiona joka siella on ollut eraan Cregin kanssa, joka leikkaa kalaa jos on tarpeen seka auttaa tilauksissa.
Gino sanoi kuitenkin etta myos mina voin tehda lauantaita jos haluan, mutta sitten Fiona on vapaalla siina tapauksessa.
Joten menen siis toihin tana lauantaina, mika on ihan jees, kaksinkertaisella palkalla:). Sain avaimen paikkaan jota pitaa sailyttaa kuin suurinta aarretta.
Linda tarjosi autonsa kayttoon ettei tartte menna pyoralla. Olin vahan yllattynytkin, vaikka toisaalta han vain on niin hyvaluontoinen ihminen.

Palkkaa tulee tilillle kahden viikon valein, mika on harvinaista silla taalla se tulee yleensa joka viikko. Tarkkaa tuntipalkkaa en tieda, mutta se on n. 20$ = 12e. Tulee lisia ym niin oikeaa tuntipalkkaa on vaikea sanoa.

Surffiopea ei ole viela loytynyt, laitoin ilmoituksen eraalle nettisivulle, ihan asiallinen mutta tahan mennessa kaikki vastanneet (kundeja) ovat olleet lahinna etsimassa tyttoystavaa….nain rivien valista luettuna…

Mutta joo. Auringosta olen nauttinut, ja siita etta elama on valilla tasaista 🙂

Tags:

Pois hostellista

October 6th, 2007

Jeps. Toissa oltu pari viikkoo, ja meneehan se tossa, varsinkin kun tuli palkka niin piristi kummasti.
Tyoajat ei oo mitaan helmia, mut hei, aina ei voi voittaa. Jos jais jotain possuunkin aasiaa varten.

Siella oli kaks mun ikasta likkaa toissa, Kaidi virosta ja aussilainen Cherry. Ne lintsaili aika huolella ja teki hommat muutenkin ihan pain honkia niin ne sait potkut.

On ollu aika stressaavaa asua partyhostellissa ja olla toissa samaan aikaan ja oonkin ollu tosi vasyny, en nukkunu kumpanakaan viikkona enempaa kuin 15 tuntia.

Kamppaa etin mutta se ei taalla ookkaan niin helppoo, kysyntaa on enemman kuin tarjontaa, mika nostaa hintoja plus onhan taa hienoa aluetta. Mut yks Skotti-mamma, Linda, tarjos mulle huonetta sen kampasta joten muutin sinne viime perjantaina!
Alue on rauhallinen mutta Freon keskustaan on vaan 1,5 km ja kun poljen maen nyppylan paalle, nakyy Freon keskustaan ja meri 🙂

Joten ei paha diili, 100$ viikko ja jarkevan matkan paassa kaikesta. Huoneessa on iso sanky ja vaatekaappi. Siella kampassa asuu myos 38v Gavin. Linda aukas sen huoneen oven, niin siella oli patja lattialla ja tulvahti vastaan karsea marin katku. Ihan kamala sekasotku sen huone. Ja se on kuitenkin asunut siella 15kk……

En nyt millaan jaksa kirjottaa. Joten palaan taas astialle joku paiva!

Niin ja hyvaa syntymapaivaa itselleni :D.

Tags:

Takas toissa

September 30th, 2007

Haudi.
Lomailut jai sitten sellaiseen alle kahteen viikkoon, koska loysin toita ja aloitin siella jo viime maanantaina.

Mut joo, siis viime sunnuntaina lahdin raahaamaan tavarakuormaani Britannia on Williams hostellista juna-asemalle ja kohti Fremantlea. Olipas tuskainen 600 metria!

Olin varannut hostellin Fremantlesta etukateen. Taalla on noin 6 hostellia, mutta koska taalla on myos paljon turisteja niin aattelin etta parempi varata etukateen.
Hostellin nimi on Sundancer Backpackers ja heti sisaan astuessa tajusin etta partyhostelli. V*ttu. Alkaa riittamaan paskaluukut.

Noh, eipa siina muukaan auttanu. Kuuden hengen dormi, 22$/yo. Ketaan ei ollut luukussa kotona, mutta jonkun musat oli taysilla ja ukkeli makasi sangylla ihan koomassa, vaikka kello oli jo ainakin puolenpaivan. Noh, tuleehan sita itsekin nukuttua aina valilla…

Niin kuten kerroin, Fremantleen ihastuin kamalasti ja kun ystavani Kaisa (terkut vaan sinne!!) ja hanen poikaystavansa Kosti olivat olleet toissa taalla niin paatinpa minakin koittaa jos saisin samasta paikasta toita.
Paikan nimi on Sea Lines, siella pakataan kalaa mutta myos muuta elintarviketta. Kala on tietty se suurin juttu mutta pienehko varasto-osasto a la inexin tapaan sielta loytyy myos.

Menin sinne sitten maanantaina kasiksi ja yllatyin itse asiassa ettei se ollut isompi paikka. Olin odottanut oikeasti jotain vahan tehdasmaisempaa, mutta kalahuoneessa on vain noin 10, korkeintaan 15 ihmista toissa.

Homma on lahinna kalan pakkausta. noin 3-5 ihmista ruotii kalan ja me pakataan ne tilausten mukaan. Niitten erottaminen toisistaa on tosin melko hankalaa joskus! Tahan mennessa tunnistan lohen ja taimenen toisistaan seka tonnikalan :D.
Ja siella on ainakin 57 erilaista kalaa, tosin yleensa siella tehdaan vain noin 10-15 paivittain, ei niita kaikki onneksi samana paivana ;D.

Ekat 3 tuntia about siis tehdaan tilaukset valmiiksi, jolloin kala pakataan pahvilaatikkoihin. Sekin on oma taiteenlajinsa… eka laatikkoon laitetaan iso “muovipussi”, siihen laitetaan kerros kalaa niin etta sisapuolet fileista on aina vastakkain. Vain yksi kerros. Sen jalkeen laitetaan lisaa muovia, kerros kalaa jne…
Sitten joskus ne pitaa tehda sellasiin valkoisiin isoihin styroksi-laatikoihin, en nyt saa paahani mika on virallinen suomenkielinen nimi mutta englanniksi esky.
Sitten ladotaan jaahiletta paalle ettei kala mene pahaksi.

Kun tilaukset on tehty niin loput kalat pakataan laatikoihin, laitetaan hiletta paalle ja viedaan kylmahuoneeseen (=chiller?). Ja ne pakataan sitten seuraavana aamuna seuraavan paivan tilausten mukaan.

Tyoaika on 04am-12pm, perjantaisin 1am-9am. Aikaiset nousut mutta VAIN 8 tuntia toita mika tuntuu vahaiselta pihvilan jalkeen… Tauoistakin maksetaan palkkaa! Ja tauolla saa aina ilmaset kaakaot/kahvit seka keksia.

Jengi on tosi mukavaa siella. Ei silla etta mua ihan kauheesti kiinnostais olla toissa, mutta taitaa taa olla inhimillisin tyopaikka tahan mennessa taalla ausseissa.. pitaa nyt yrittaa sinnitella 3kk ja sitten alkaa loma..Aasiassa :).

Muuten oon yrittanyt ettia kamppaa ja se on ollut yllattavan vaikeaa. Laitoin ilmotuksia ilmotustauluille ja netin kautta olen etsinyt myoskin.
Yksi tyyppi on soittanut tahan mennessa. Richard, about 40v aussimies, oikein viantamalla ja kiantamalla puhuukin.
Talo ei ollut kauheen pahalla paikalla, mutta kun astuin sisaan kamppaan, vastaan tulvahti karsea rookin haju. Talo ei ollut kovin iso, ja suurempi pettymys oli varmaan oma huone, joka olisi ollut hadin tuskin 3 kertaa 3 metria iso… ja kylmilla laminaattilattioilla…
100$ vuokra, ja aija ite tunnusti etta se maksaa 20$, sen joku tuttu kai omistaa talon. Olin vaan etta no joo, en tasan maksa satkua koirankopin kokosesta huoneesta ja kampasta joka haisee paskalle.

Sitten oli toinen,nelikerroksinen kamppa nurkan takana paskabackpackersista. Vanha, mutta remontoitu ja korkeat huoneet. Jokainen kerros oli pinta-alaltaan melko vahainen.
Eka kerroksessa oli keittio, sohva ja telkkari. Tokassa kerroksessa oli kylppari ja vapaana oleva “huone”, mika siis tarkoitti lahinna parvea. Kun nouset portaat ylos niin siina ei ole mitaan ovea, ja toisella puolella ei ole seinaa joten kaikki mita keittiossa tapahtuu kuuluu myos huoneeseen.

Seuraavassa kerroksessa oli jo vahan isompi huone ja pieni parveke. Neljannessa kerroksessa oli myos kivan kokoinen huone ja iso parveke, josta oli hienot nakymat puistoon.
Vuokra olisi ollut $150, ihan kohtuuton siihen nahden, etta vapaana oleva huone oli ihan surkea verrattuna kahteen toiseen. Kampan yhteisvuokra on nimittain 450$, joten kaikki maksavat saman verran.

Joten se siita. Pitaa toivoa etta jotain loytyy talla viikolla…
Olin nimittain ihan rattipoikki perjantaina, olin koko viikkona saanut nukutuksi noin 15 tuntia kevytta unta, koska taalla jengi juhlii koko ajan. Perjantaina hostelliin tullessa olin ihan zombina. Otin mukavat 5 tunnin paikkarit ja menin illalla sitten nukkumaan 10:lta ja herasin seuraavana paivana 1.30pm 🙂 Silloin tuntui levanneelta!

Nyt on kolme paivaa vapaata, koska taalla WA:ssa on taas joku public holiday maanantaina joten nautitaan siita :).
Oon aatellu ettii jonkun opettamaan mulle surffausta nyt viikonloppuisin kun on hyvat biitsitkin lahella :).

Nyt peukut pystyyn etta loytyy kamppa etten ihan hulluks tuu… mie oon tullut liian vanhaksi partyhostelleihin…

Tags: