Mistä kaikki alkoi…
Palasin USA:sta syyskuussa 2004.
Hankin työopaikan Inex Partnersilta, ja pari kuukautta töissä ollessani alkoi jo kyteä ajatus siitä, että olisi kiva jonnekkin lähteä.
Intoa reissaamiseen lisäsivät pimenevät ja kylmenevät päivät.
Mietin usein, että tässäkö nyt sitten maleksitaan päivästä toiseen, työssä joka ei kiinnosta.
Kuitenkin haluaa jotain tehdä, mutta elämän pitää tuntua elämisen arvoiselta. En tarkoita sillä mitään glamouria, nautin arjesta suurestikin, jos vain tietyt asiat ovat kunnossa.
Ja yksi niistä on työ, jonka kokisin haastavaksi ja mielenkiintoiseksi.
Koska en ole kokenut valaistusta asian suhteen, tein sitten edes jotain.
Kyllähän se niin kuitenkin on, että rahalla pystyy toteuttamaan tietyssä mielessä itseään aika paljon. Kuten matkustelemalla.
Ja koska en tiedä, onko seuraavaa hetkeä, haluan nähdä jotain kaunista ja aistia koko kehollani ympäröivää maailmaa, enkä homehtua missään varastossa myrkyllisen ilmapiirin vallitessa.
Vuoden 2005 alussa kävin matkailumessuilla Helsingin messukeskuksessa, ja näin Australiankin siellä edustettuna.
Pisteessä oli eräs nainen, joka oli ollut work & holiday-viisumilla Australiassa. Australia oli kummitellut mielessäni jo aikaisemminkin pitkän aikaa ja juteltuani hänen kansssaan puolisen tuntia tiesin jo vastauksen; lähden Australiaan!
Myöhemmin vielä teki mieli lisätä jotain matkan varrelle. Kun kerran lähdetään, niin tehdään se sitten kunnolla :D.
Seikkailin monet kerrat matkailusivuilla netissä, ja siellä tavattuani samanhenkistä porukkaa alkoi Thaimaan seutu kiinnostaa.
Sain myös paljon apua ja hyödyllisiä vinkkejä kysymykseen kuin kysymykseen.
Tags: Travel
Leave a Reply