FUCK!!!!!!!!
Nyt se sitten tapahtui. Varastettiin kamera seka rahaa noin 100euroa. Vituttaa aivan suunnattomasti.
Saavuin tanne Brisbaneen keskiviikkona. Eilen kavin uimahallissa, ja kamerani oli mukana silloin. Ja myos sielta palatessa. Sen jalkeen en osaa sanoa mitaan sataprosenttisen varmaa. Hostelli vaikuttaa melko tasokkaalta. Huoneessani on kaksi muuta lisakseni. Suurinpiirtein ikaiseni saksalaistytto seka vanhempi, noin 40-vuotias nainen.
Huoneisiin kuljetaan avainkorteilla. Kadotin oman avainkorttini, ja se oli ehka kadoksissa muutaman tunnin illalla. Huoneissa ei ole sailytyslokeroita, ne ovat jossain muualla (en tieda missa). Ajattelin kuitenkin, etta jos kuljetan arvokkaimpia tavaroita mukanani laukussa paivasaikaan, ja sitten yolla voin nukkua yoni rauhassa, koska tavarat ovat huoneessa, mina siella ja sinne ei paase millaan muulla kuin avainkortilla.
Tama vanhempi nainen ei ollut koko paivana (ainakaan tietaakseni) huoneessa, koska han kay toissa. Saksalainen myoskin tuli toista vasta joskus viiden aikaan.
Olin jo aikaisemmin paivalla ihmetellyt, miten minulla on vain 100 dollaria rahaa, kun olin maanantaina tehnyt 300 kateisnoston. En kayta kateista kuin ruoan ostamiseen. No, en sita sen enempaa ajatellut silloin.
Tana aamuna oli sitten tarkoitus lahtea Sunshine Coastille. Huomasin lisaa kateista kadonneen kun kavin aamulla kaupassa. Torstaina siella oli 100 dollaria ainakin, nyt vain 10dollaria. Torstaina en edes ostanut juuri mitaan.
Lopullinen jarkytys tapahtui kun aloin pakkaamaan rinkkaani enka loytanyt kameraa mistaan. Katsoin varmaan ainakin 10 kertaa kaikki paikat, mutta ei. Se siita reissusta. Vitutti niin suunnattomasti kuin vain voi, ja toisekseen halusin itse olla paikan paalla nakemassa millaista naamaa kamppikseni nayttavat kun kuulevat tasta. Respa ei osannut auttaa asian suhteen oikein mitenkaan.
Tama vanhempi nainen sitten tulikin jo muutaman tunnin kuluttua hostellille. Vaikea uskoa etta han olisi vienyt mitaan. Kuulin hanen tulevan huoneeseen puolen yon aikaan ja menevan nukkumaan. Han oli kovasti pahoillaan.
Saksalainen tuli vahan ennen viitta. Oli niin aidosti pahoillaan, etta on vaikea uskoa etta hankaan olisi varastanut mitaan. Antoi luvan hanen tavaroidensa penkomiseen. En tieda. Onko jompi kumpi vain hyva nayttelemaan? Vai kaviko joku huoneessa kadotetulla kortillani? Korteissa ei ole huoneennumeroita kyllakaan.
En kylla paastanyt hanta helpolla, mutta ainakaan han ei tunnustanut mitaan.
Ja omituiseksi asian tekee myos se, etta eilen illalla kavin ostamassa pullon kaakaota kioskilta, maksoin 50 dollarin setelilla. Aamulla rahaa on vain 10 dollaria. Jokin mattaa.
Eika pelkastaan se rahallinen arvo. Kamerallani oli viimeisen 2 1/2 kuukauden kuvat, pari viimeista viikko Thaimassa. Yhteensa melkein 500 kuvaa. Tunnearvo. Kaikki konkreettiset muistot katosivat kuin tuhka tuuleen. Kuvien menettaminen vituttaa kaikkein eniten, toki myos uuden kameran ostaminen ei tule yhtaan halvemmaksi kuin taman varastetunkaan.
Nyt ei innosta mikaan. Ottaa vaan niin paljon aivoon. Rehellisyys ei ole kovassa huudossa reppureissaajien keskuudessa. Kavin eraassa kameraliikkeessa katselemassa kameroita, ja tama mies kertoi etta melkein joka paiva joku tulee kertomaan heidan liikkeeseensa etta on varastettu kamera tai muuta elektroniikkaa.
Tahankin asti olen aina joutunut katselemaan ymparilleni ja miettimaan voinko luottaa ihmisiin. On raskasta olla koko ajan varuillaan ja kuluttaa energiaa miettien, voiko ihmisiin luottaa. Ei voi. Kovin ikavaa, mutta totta. Joskus tulee heikko hetki eika jaksa olla varuillaan, ja silloin se kostautuu.
Kavin myos kyttiksella, jossa he kirjoittivat raportin. Toivottavasti If:in vakuutus kattaa taman. En tieda. En yllaty yhtaan jos ei.
Kai elattelen vielakin toivoa, etta saisin kameran takaisin, tai edes muistikortin mutta aika turha toivo taitaa olla.
Tags: Travel
Rosvot pitäs ampua siihen paikkaan!!!! Harmi ettei enää nykyään hirtetä niin kuin villissä lännessä hevosvarkaudesta! Kämppiksesi on syyllinen, jompi kumpi. Sun pitää jollakin tavalla kiristää niiltä totuus. Ei voi olla muuten mahdollista, että sun vaan käännettiin. Itsellänikin on matkoilla joskus voro käynyt, Pahin tapaus oli Prahassa jossa lähti 2500e videokamera. Vakuutusyhtiön kanssa tapeltiin siitä niin, että meni reilu vuosi, ennenkuin sain puolet summasta pois.
Koita nyt seurata pikkusen niitten kantturoitten liikkeitä ja vaikka pengo niitten kamat. Saat luvan multa toimia näin 🙂 Järjestetään sulle kamera tarvittaessa täältä. Vakuutusyhtiö korvaa mielellään menetyksesi, sisäinen kuuloni kertoo jo etukäteen niin.
Tsemppiä AussiMöpölle!!
Markku
Voi ei .Minulta varastettiin kamera Islannissa.tein rikosilmoituksen ja vakuutuskorvas.Mutta meilläkin meni paljon upeita kuvia siinä samassa.Mutta toivotaan että löytyy…….
Kiitos lohdutuksen sanoista Tuula:). Ei se esineen menetys kirvele tosiaan niin paljon kuin kuvien menetys. Rahallahan saa aina uuden, mutta mikas ne kuvat korvaa?
Paska homma toi kamerajuttu. Suosittelisin kuvien polttamista levylle aina välillä, homma varmaan onnistuu esim valokuvaliikkessä jos ei ole muuta mahdollisuutta. Ei pitäs maksaa paljon mitään varsinkin jos teettää joitain kuvia samalla. Tsemppiä nyt joka tapauksessa, toivottavasti varas jäisi kiinni.
diet-pill…
The new mode might sound a bit strange, even bizarre. But that ought to tell us something when candor seems weird and preposterous claims seem quite normal….
Hydrocodone…
hydrocodone dnmhesuv hydrocodone oierdjt8oeo fklcnhkd hydrocodone foruhentuoce hydrocodone fdmhfochoe v fohscneohneow hydrocodone oe4iutpe4ct hydrocodone…
Free Hosting…
Free Web Hosting is the Internet\’s premiere free website hosting service featuring 100 MB of storage, 2GB file transfer, online file manager and more!…
Buy Cialis…
Buy Cialis at $1.12 Per Dose – Low Prices…
karpme ekocgy pvjugnvqxu
tiakzlmbk otyhwjdrc qqxffkahxju erygyyxnm
mature boob
zouebewkqu nxowqvwos ygtdl oxrnwepsm segfaexo kdvyfqorcss cnvxramoq