Ihmeellinen Maailma

Nyt voi varmaan taas kirjottaa tanne jotain. On pahimmat vitutuksen hoyryt haihtuneet.

Edelleen taysi mysteeri miten kamera katosi. Syytin tietenkin huonekavereitani ensimmaiseksi. Tama vanhempi nainen oli toissa melkein puoleenyohon asti siis. Saksalainen oli varteenotettavampi vaihtoehto, ja hanen kanssaan kavinkin pahimmat taistelut, vaikka sai tama australialainen nainen kuulla myos kunniansa.
Annoin heidan kylla kuulla kunniansa, mutta he kavivat myos erittain kuumana koska olivat loukkaantuneita siita etta syytin heita. Voihan olla etta sekin oli nayttelya. En tieda.
Vaikea enaa uskoa sita. Ja luulisi etta jos jompikumpi olisi sen varastanut, olisi ko. henkilo myos lahtenyt hostellista hyvan saan aikana lipettiin, mutta kumpikin pysyi hostellissa.
En tieda.

Siivojan en sen usko olleen, koska siivoojat kayvat huoneissa yleensa vasta aamukymmenen jalkeen. Onhan heilla tietysti avain joka huoneeseen.
Laitoin myos lapun ilmoitustaululle, jos varas sen sattuisi huomaamaan. Yritin vahan kolkutella sen omantunnon aanta, kysymalla milta tuntuu omistaa varastettua tavaraa. Laitoin numeroni mukaan, jos saisin edes valokuvat takaisin. Luulen vain etta varas on jo haipynyt.

  Muu henkilokunta? Vakea lappaa niin paljon edestakaisin, etta en usko etta respakaan pysyy mukana, kuka kuuluu mihinkin huoneeseen. Toisekseen, miten vain mina olin sitten niin “onnekas”, etta vain minulta katosi tavaraa?

Koska huoneessani vallitsi lievasti sanottuna kirea tunnelma, menin kysymaan respasta, saanko vaihtaa huonetta. Siella suhtauduttiin asiaan vahan nihkeasti, mutta huone irtosi kun sanoin etta on ihan varma etta vaihdan hostellia saman tien jos se ei onnistu.
Kyllahan se sitten onnistui. Intressit jaada ko. hostelliin olivat pahasti miinuksen puolella, mutta en jaksanut lahtea raahaamaan rinkkaani ja reppuani minnekkaan. Sain kolmen hengen huoneen, mutta rahastettiin ihme kylla vain neljan hengen huoneen taksan mukaisesti. Empatiaako? Vau. Huoneessa ei ollut ketaan muuta niina neljana yona joina siella olin, ja olin ihan tyytyvainen etta sain yrittaa tasaantua siella ihan yksikseni.

Tassa hostellissa on 370 huonetta, ja siis jengia todella paljon. Liikevaihto on useita miljoonia dollareita vuodessa. Siten ihmetyttaa todella, miten voi olla mahdollista etta melkeinpa itsestaansevyytena kaikkialla muualla, tassa hostellissa ei ole sailytyslokeroita huoneissa? Pihiytta, sanon mina!
No, eilen lahti mailia paikan omistajalle, ja siina todellakin sanoin mita ajattelin hostellista. Jos varkauksia tapahtuu useampi viikossa, kylla jossain on ongelma. Vain muutamaa paivaa ennen kuin kamerani varastettiin joltakulta vietiin kamera ja kannykka.
Lisaksi hostellissa oli joku aika sitten muutama uusi-seelantilainen kundi, jotka kavivat parin viikon valein “asumassa” hostellissa. He tutustuivat reissaajiin ja etenkin huonekavereihinsa, lahtivat yhdessa juhlimaan alakerran baariin, ja sitten kavivat jossain valissa kaantamassa huonekavereiden arvotavarat, ja jatkoivat juhlimista niin kuin mitaan ei olisi tapahtunut. He kuitenkin jaivat tasta kiinni, tienattuaan toiminnallaan 16 000 aussi dollaria! Heidat lahettettiin takaisin uuteen seelantiin paikallisten poliisien huomaan. Uskomatonta. Hostellin ulkonako hamaa ja pahasti, silla se vaikuttaa todella laadukkaalta hostellilta.

Nayttaa joka tapauksessa silta, etta tama asia jaa ikuiseksi mysteeriksi. Ei voi mitaan. En jaksa enaa miettia asiaa. Vituttaa edelleen, mutta ei auta muuta kuin ottaa opiksi, ja katsoa tavaroiden peraan entista enemman seka polttaa kuvat cd:lle joka kuukausi. Kuvien polttaminen onnistuu myos melkein joka nettikahvilassa, joten se ei ole siita kiinni. Omaa ajattelemattomuuttani en vain polttanut kuvia aiemmin. Kiitos kaikille kuitenkin maileista!

Ostin uuden vastaavanlaisen kameran. Tottakai hinta kirpaisi, onhan taalla saman hintaista elektroniikka kuin suomessakin. Neuroottisena tarkastan kymmenen minuutin valein onko kamera tallessa.

Keskiviikkona sitten lahdin tanne Sunshine Coastille. Tunnetaan myos nimella Maroochydore. Tama on noin 2,5 tuntia Brisbanesta ylospain. Todella ihanan idylli kyla.
Brisbane oli ihan ok, iso kaupunki, mutta ei merta :(. Vain joki. Ihmiset olivat todella ihastuttavan ystavallisia, kuten kylla kaikkialla missa tahan mennessa olen kaynyt. Kylla siellakin voisin viettaa aikaani, varsinkin jos olisi toita. Kaupunki ei tarjoa niin kauheasti nahtavyyksia, ja jos ei halua paasta rahoistaan eroon shoppailun merkeissa, ei varsinaista tekemista kauheasti ole.
Mutta koaloita haluan kayda ehdottomasti viela jossain valissa rapsuttamassa Koala Sanctuarylla. Siella saa kuulemma silittaa elaimia! Vielakin odotan nakevani sen ensimmaisen koalan, kengurun tai muun elukan livena Australian luonnossa!
Markulle kiitokset koalavinkista, joka tosi tulin hieman myohaan, koska olin ehtinyt lahtea Brisbanesta. Mutta onhan tassa aikaa monta kuukautta:).

Sunshine Coast on melko rauhallinen paikka. Ihanan paljon luontoa ja hyvat urheilumahdollisuudet. Hostellini on myos rauhallisella paikalla joen varrella.
Vuokrasin polkupyoran kahdeksi paivaksi 20 eurolla. Eilen kavin sitten heittamassa 40 km lenkin tieta pitkin joka meni koko ajan meren lahelta! Oli upeaa, aurinko paistoi ja pystyin unohtamaan edellisen viikon tapahtumat. Niin se vain on, etta urheilu antaa uskomattoman paljon voimaa ja positiivisuutta.

  Tanaan poljin viela pidemman lenkin, 50 km :). Alku ja loppu tasta lenkista olivat kylla rankkoja, koska maasto oli makista. Maisemat olivat kuin postikortista. Tuli kylla vahan kiirekin, kun fillari piti palauttaa 16.45, ja viela 16.30 olin yli viiden kilometrin paassa. Mutta ehdin :). Kylla nyt alakroppa ainakin tietaa etta jotain on tehty. Ei ole kuitenkaan tullut pyorailtya hetkeen olosuhteiden pakosta. Onhan pyoraily kuitenkin yksi lempiharrastuksistani.

  En muuten yhtaan ihmettele miksi ihmiset viihtyvat tassa maassa. Australia on totaalinen helmi. Enka tarkoita pelkastaan allistyttavan upeaa luontoa, joka on vastassa joka paikassa, meni sitten mihin tahansa. Vaan upeaa ilmastoa ja mahtavia ihmisia. Ihmisilla on ihanan positiivinen elamanasenne. No worries-tyyli. Kohteliaisuutta ja kaytostapoja. Vielakaan en ole esimerkiksi tottunut siihen, etta vaikka olen kolmen metrin paassa suojatiesta, autot todellakin pysahtyvat!Ja autoissa varmaan ihmetellaan yhta paljon, kun mina naama virneessa ylitan tieta :D.

 Nain suomalaisena se tuntuu todella oudolta. Yleensa sita on saanut odottaa tienvarressa kun autot ovat menneet ohi ja sitten juosta tien yli ettei kukaan kaahaa paalle. Muistan vielakin, miten joku kirjoitti jossain Aamulehdessa tai vastaavassa, syy miksi han ei anna jalankulkijoille tieta oli se etta “jalankulkija vain seisoi tien varressa, enhan mina tieda haluaako han ylittaa tieta?”. Niimpa niin….

 Taalla alkaa tulla nimittain todella kotoisa olo. Tuntuu etta viihdyn lahes joka paikassa (paitsi Sydneyn keskustassa). Vaikka Brisbanessa ei ollut luontoa kovin paljon lahettyvilla, ihmiset olivat todella hurmaavia. Odotin kylla, etta australia on hieno paikka, mutta en uskonut etta tama olisi jotain nain upeaa. Jotenkin niin erilainen maa kuin USA, jossa olin 1-2 vuotta sitten. Jos pitaisi valita naiden kahden maan valilla, en miettisi kylla hetkeakaan…. (Tama siis henk.kohtainen mielipide, ei millaan pahalla ketaan kohtaan :). Ihmiset tykkaa eri asioista ja eri paikoista:).

 Huomenna lahden kanoottisafarille, joka kestaa kolme paivaa. En tieda keta sinne on tulossa, mutta maksimissaan 13 henkea lisakseni. Hintakaan ei ollut ihan paata huimaava, AUD 120$, eli n. 72e. Tosin meilla ei ole opasta, meidat viedaan paikan paalle ja annetaan kartat seka muut releet. Ihanaa paasta taas luontoon! Taalla sita kylla riittaa! Toivon nakevani elaimiakin. Enka tarkoita niita isoja hamahakkeja joista olen taalla kuullut puhuttavan….

 Kavin juuri kaupassa ostamassa evaat. Osaan varustautua jo oikealla tavalla, koska on muutama reissu luonnossa jo takana. Esim. suolaiset valipalat, kuten mini-sipsipussit ja suolapahkinat ovat valttamattomia, koska ihminen menettaa niin paljon natriumia hikoillessa. Makeita valipaloja, kuten myslipatukoita, kekseja, proteiini-patukoita. Lisaksi kunnon ruokaa, kuten riisia ja kanaa. Siis valmisruoka sellaisia. Ei tarvitse kuin lisata kuumaan veteen. Veden saamme ilmaiseksi.

 Toivon etta reissusta tulee mukava ja paljon liikuntaa! Ja toivottavasti kaikki pahimmat alkoholistit eivat tuppaudu mukaan, vaan reippaita ja seikkailuhenkisia ihmisia. Palaan siis asiaan aikaisintaan maanantaina.

Nyt se sitten tapahtui. Varastettiin kamera seka rahaa noin 100euroa. Vituttaa aivan suunnattomasti.

Saavuin tanne Brisbaneen keskiviikkona. Eilen kavin uimahallissa, ja kamerani oli mukana silloin. Ja myos sielta palatessa. Sen jalkeen en osaa sanoa mitaan sataprosenttisen varmaa. Hostelli vaikuttaa melko tasokkaalta. Huoneessani on kaksi muuta lisakseni. Suurinpiirtein ikaiseni saksalaistytto seka vanhempi, noin 40-vuotias nainen.

Huoneisiin kuljetaan avainkorteilla. Kadotin oman avainkorttini, ja se oli ehka kadoksissa muutaman tunnin illalla. Huoneissa ei ole sailytyslokeroita, ne ovat jossain muualla (en tieda missa). Ajattelin kuitenkin, etta jos kuljetan arvokkaimpia tavaroita mukanani laukussa paivasaikaan, ja sitten yolla voin nukkua yoni rauhassa, koska tavarat ovat huoneessa, mina siella ja sinne ei paase millaan muulla kuin avainkortilla.

Tama vanhempi nainen ei ollut koko paivana (ainakaan tietaakseni) huoneessa, koska han kay toissa. Saksalainen myoskin tuli toista vasta joskus viiden aikaan.
Olin jo aikaisemmin paivalla ihmetellyt, miten minulla on vain 100 dollaria rahaa, kun olin maanantaina tehnyt 300 kateisnoston. En kayta kateista kuin ruoan ostamiseen. No, en sita sen enempaa ajatellut silloin.

Tana aamuna oli sitten tarkoitus lahtea Sunshine Coastille. Huomasin lisaa kateista kadonneen kun kavin aamulla kaupassa. Torstaina siella oli 100 dollaria ainakin, nyt vain 10dollaria. Torstaina en edes ostanut juuri mitaan.
Lopullinen jarkytys tapahtui kun aloin pakkaamaan rinkkaani enka loytanyt kameraa mistaan. Katsoin varmaan ainakin 10 kertaa kaikki paikat, mutta ei. Se siita reissusta. Vitutti niin suunnattomasti kuin vain voi, ja toisekseen halusin itse olla paikan paalla nakemassa millaista naamaa kamppikseni nayttavat kun kuulevat tasta. Respa ei osannut auttaa asian suhteen oikein mitenkaan.

Tama vanhempi nainen sitten tulikin jo muutaman tunnin kuluttua hostellille. Vaikea uskoa etta han olisi vienyt mitaan. Kuulin hanen tulevan huoneeseen puolen yon aikaan ja menevan nukkumaan. Han oli kovasti pahoillaan.

Saksalainen tuli vahan ennen viitta. Oli niin aidosti pahoillaan, etta on vaikea uskoa etta hankaan olisi varastanut mitaan. Antoi luvan hanen tavaroidensa penkomiseen. En tieda. Onko jompi kumpi vain hyva nayttelemaan? Vai kaviko joku huoneessa kadotetulla kortillani? Korteissa ei ole huoneennumeroita kyllakaan.
En kylla paastanyt hanta helpolla, mutta ainakaan han ei tunnustanut mitaan.
Ja omituiseksi asian tekee myos se, etta eilen illalla kavin ostamassa pullon kaakaota kioskilta, maksoin 50 dollarin setelilla. Aamulla rahaa on vain 10 dollaria. Jokin mattaa.

Eika pelkastaan se rahallinen arvo. Kamerallani oli viimeisen 2 1/2 kuukauden kuvat, pari viimeista viikko Thaimassa. Yhteensa melkein 500 kuvaa. Tunnearvo. Kaikki konkreettiset muistot katosivat kuin tuhka tuuleen. Kuvien menettaminen vituttaa kaikkein eniten, toki myos uuden kameran ostaminen ei tule yhtaan halvemmaksi kuin taman varastetunkaan.

Nyt ei innosta mikaan. Ottaa vaan niin paljon aivoon. Rehellisyys ei ole kovassa huudossa reppureissaajien keskuudessa. Kavin eraassa kameraliikkeessa katselemassa kameroita, ja tama mies kertoi etta melkein joka paiva joku tulee kertomaan heidan liikkeeseensa etta on varastettu kamera tai muuta elektroniikkaa.
Tahankin asti olen aina joutunut katselemaan ymparilleni ja miettimaan voinko luottaa ihmisiin. On raskasta olla koko ajan varuillaan ja kuluttaa energiaa miettien, voiko ihmisiin luottaa. Ei voi. Kovin ikavaa, mutta totta. Joskus tulee heikko hetki eika jaksa olla varuillaan, ja silloin se kostautuu.

Kavin myos kyttiksella, jossa he kirjoittivat raportin. Toivottavasti If:in vakuutus kattaa taman. En tieda. En yllaty yhtaan jos ei.

Kai elattelen vielakin toivoa, etta saisin kameran takaisin, tai edes muistikortin mutta aika turha toivo taitaa olla.

 Kummallinen paikka tama Surfers Paradise, eihan taalta paase millaan lahtemaan :D. Joka paiva kayn maksamassa yhden paivan vuokran lisaa hostellissa. Taalla on jotenkin niin kotoisa olo. Biitsi on aivan mieleton. Se varmaan on yksi syy miksi viihdyn taalla niin hyvin. ... [Continue reading this entry]

 Taalla edelleen ollaan, Surfers Paradisessa.  Kuten sanottua, rakastan rantoja, ja sita tama Queenslandin osavaltiossa sijaitseva Gold Coast tarjoaa. 70 km biitsia!!! Totta puhuen sijaintia piti kuitenkin muuttaa taalla Gold Coastilla. Viikko sitten ostin bussi-tiketin Brisbaneen, joka on noin 1-1,5 tunnin paassa ... [Continue reading this entry]

Juuh. Aika rientaa valilla nopeampaan, valilla hitaammin. Jo yli viikko kun viimeksi kirjoitin. Viime keskiviikkona lahdin siis pois Sydneyn kampastani. Tarkoituksena oli tavata "vuokranantaja" parin korttelin paassa hanen toimistollaan, jotta saisin takuurahani takaisin ja palauttaisin avaimen. En oikeastaan ollut yllattynyt, ... [Continue reading this entry]

Viikko vierahti taas. Olin sen ajan Cronullassa. Kaupunkielama alkoi taas siina maarin riittamaan, etta piti paasta "maalle", eli esikaupunkialueelle. Siispa sinne. Ja koska Keiranilla ja Grantilla on mukava talo siella, niin punkkasin heidan luonaan. Cronullassa on mukavat juoksumaastot. Keiranin ... [Continue reading this entry]

Jotenkin tahan Sydneyyn alkaa tottua. En siis kuitenkaan tarkoita mitenkaan kovin positiivisella tavalla. Meteli ja ihmismaara narastaa edelleen, mutta siihen turtuu..tai jotain. Kaipuu luontoon on silti kova! Siksipa tein ympari kylaa kayskennellessani varsinaisen "loydon", Botanic Gardens! Tama ... [Continue reading this entry]

Enpa ole taas hetkeen paivittanyt paivakirjaa, ehka johtuen siita etta en ole paljon mitaan tehnyt. Lorvinut. Olin viikonlopun taas Cronullassa, ja olo paranee aina heti kun paasee pois keskustasta. Keiran muutti ystavansa, Harryn kanssa omakotitaloon. Talo sijaitsee hassusti keskella ... [Continue reading this entry]

Talla viikolla en ole tehnyt yhtaan mitaan. Olen ollut erittain laiskassa olotilassa. Paitsi etta silloinhan sita yleensa tapahtuu kun ei tapahdu mitaan. Eiko olekin paradoksaalista? Tiedattehan tunteen, kun tuntuu etta mitaan ei tapahdu, aika kuluu jotenkin aikaisempaa hitaammin ja ... [Continue reading this entry]

Ihan alkuun pakko kiittaa kaikkia teita jotka olette lahettaneet minulle mailia. Upeaa huomata etta minusta valitetaan noin paljon, ja etta minua ei ole unohdettu vaikka hieman kauempana olenkin :). Viimeksi olin aika ankarissa fiiliksissa. Taytyy sanoa etta sisainen ruoskani ... [Continue reading this entry]