BootsnAll Travel Network



Paasiaisen viettoa ja suklaamunia

Paivitetaanpa taas vahasta aikaa.
Arki on rullannut normaaliin tahtiin, mika on ollut jopa ihan mukavaakin, ainakin valilla.

Paasiaisena menin Brisbaneen koska olin ihan varma etta mulla rajahtaa paa jos vietan kaikki nelja vapaa-paivaa Toowoombassa. Ilo oli lehmatehtaassa ylimmillaan kun ihmiset riensivat ruhtinaallisille vapaille.
Sain muutaman suklaamunankin paasiaisen kunniaksi, mika oli suloista. Toisen, ison munan antoi Terry. Terry on noin 55-vuotias ikansa alan hommissa ollut hauska huumoriveikko ja toisen sain Adamilta. Adam on kolmekymppinen kundi joka saa minut aina hyvalle tuulelle. Suloista:). Harmi kun itselle ei tullut mieleen edes ostaa suklaamunia.
Lopetimme tyot silta illalta JO 10.15 mika on yli tunnin aikaisemmin mita yleensa. Kivaa:).

Lottaahan mina sinne Brissuun lahdin tapaamaan. Lotta majailee nykyaan tyonantajansa kampilla ainakin toistaiseksi kun oli kundikaverin kanssa vahan mennyt yhteenasumisen kanssa sukset ristiin. Hanen tyonantajansa Helena oli sanonut etta talolle saa tuoda kavereita jos haluaa, han itse oli lentamassa. Lentaminen on Helenan intohimoinen harrastus.

Joten ei siina sitten mitaan. Sain edullisen bussin, 25$ menopaluu, mutta tosin niita busseja ei liian usein mennyt. Lahto oli 07.00 mika oli aika rankkaa tallaiselle yolinnulle mutta eipa siina muukaan auttanut. Ja lisaksi bussi meni suorana Brissuun ilman valipysahdyksia joten sinne paasi 1,5 tunnissa. Kivenheitto.
Dosassa oli myos eras kundi duunista, JP nain lyhyesti. JP on intialainen ja oikea nimi on noin kolmekymmenta kirjainta pitka joten en viitsi yrittaa sita pidempaa versiota hanen nimestaan….
Matka sujui kuitenkin nopeammin kun oli joku jonka kanssa latista niita naita.

Brissun bussiasemalta, Roma Streetilta otin junan Nudgee-nimiselle asemalle (lausutaan “natsi” :D) jossa Lotta oli minua vastassa.
Siita oli viela kymmenen minuutin kavely Helenan talolle, joka olikin melko iso.
Lottahan siis siivoaa rakennystyomaan jaljilta taloja. Ajattelin etta Helenan talo olisi myos putipuhdas, mutta toisin oli…. Talo oli kylla melko rajahtaneen nakoinen sisalta, keittiossa haisi ihmeelliselle ja hanella oli mita ihmeellisempia tavaroita jotka nayttivat vain lojuvan ympariinsa. Kiinnitin myos huomiota tauluihin, ne kaikki olivat todella tylsia haaleilla vareilla maalattuja maisemia.

Lisaksi talossa oli akvaario, ja Helenalla on myos koira joka on aina hanen mukanaan. Ulkona oli ankkoja. Nailla ankoilla oli myos poikasia mutta paikalle oli luikerrellut kaarme joka soi nama viattomat uhrit. Ja kaarme oli yha siella. Osalla ankoita oli iso hakki ja ne kaikki nayttivat pelokkailta. Kaarme lepaili kyllaisen nakoisena aitauksen sisapuolella olevalla puomilla ja pitkin vartaloa oli epailyttavan nakoisia moykkyja…..
Lotan kundikaveri David sitten ajatteli auttaa ankka-parkoja paasemaan pelostaan spreijaamalla hiuslakkaa kaarmeen paalla. Kyllahan se havisi, mutta kun seuraavana aamuna menin keittioon juomaan vetta, nain ikkunasta etta se oli palannut tasmalleen samalle paikalle. Etta se siita. Otin kuvia kaarmeesta, mika oli Carpet Python, ja iso sellainen. Pituutta oli yli kaksi metria.

Niin lauantaina sitten emme paljoa tehneetkaan, kumpikin olimme melko vasyneita. Kavimme kaupungilla pyorimassa ja ostin kirkkaan oranssin vyon seka vahan musaa.
Sunnuntaina menimme Davidin isan luokse koska heilla oli barbeque.
Davidin isa oli oikea perus-aussi, VB-kalja maistui, autotallissa komea pratka, paljon lihaa grillissa ja isot kalajutut :).
Han oli kokannut marokkolais-tyylista safkaa komeilla pihveilla ja ruoka olikin ihan jees. Saimme hanelta myos sellaiset koreat paasiaismunat.

Lahdimme sitten takaisin Nudgeehen taksilla, koska juanlla meneminen olisi mennyt niin saatamiseksi. Taksin tulo kesti jostain syysta turhan kauan ja alkoi jo tulemaan daavidin isan jutut korvista ulos kun han lahinna puhui eika kuunnellut yhtaan.
Maksoimme taksin kolmeen pekkaan, joten hinnaksi tuli vain 6$ per naama.

Olin Lotan kanssa puhunut etta lahtisimme bilettamaan jonnekkin illalla, luultavasti. Kun ilta eteni, menohalut hiipuivat. David taas oli ihan menossa ja suuttui kun emme olleetkaan lahdossa ja siitakos Lotta ja Davis saivat kunnon riidan aikaiseksi. Asia paatyi sitten niin etta he lahtivat kaksin ja mina sain levahtaa omassa hyvassa seurassa :D.

Kauaa eivat kuitenkaan viihtyneet vaan tulivat takaisin parin tunnin paasta ja oli kuulemma ollut tosi paskaa. Jaaha.

Maanantai-aamu ja David on yha kanssamme. Kieltamatta olisin halunnut viettaa aikaa Lotan kanssa kahdestaan. D taas kuuluu niihin ihmisiin, jotka voivat olla sosiaalisia 24/7 joten han ei voi ymmartaa etta joku tarvitsee omaa aikaa. Lotta taman minulle kertoi, ja sanoi etta ei han voi hanta pyytaa lahtemaankaan silla siitakos D suuttuu. Jaaaaa.
No, siina sitten arvoimme etta mita teemme. Paatin lahtea takaisin Toowoombaan jo maanantai-iltana tiistai-aamun sijaan.
Suklaata tuli syotya oikein urakalla kylla paasiaisena. Soin suklaata enemman kuin olen varmsti syonyt koko aikana mita olen ausseissa ollut. Nam, oli hyvaa. Ei edes kaduta yhtaan :p.

Lahdimme sitten taas kaupungille enka oikein osannut olla oma itseni kun D oli koko ajan menossa mukana. Lisaksi hanella oli koko ajan sana-harkkaa Lotan kanssa. Tuntui ihanalta istua bussin penkilla takaisin kohti Toowoombaa. Rauha. Peace.

Tanaan kavimme leffassa ja oli todella paska leffa. Nimeltaan 300. Taistelua, sotaa ja verta. Tietokoneella suurimmalti osin tehty leffa, joten kaikki mita voin leffassa inhota oli melkein siina. Vain avaruus-jutut puuttuivat.

Viime tyoviikossa nyt ei ole taaskaan mitaan mainitsemisen arvoista. Lehmaa taas pakattiin pusseihin niin etta niita tuli jo korvista ulos. Samat kyllastyneet supervisorit ja ihmiset.

Niin unohdinkin kertoa etta BC:lla on kokeilu nimeltaan “refer a friend” eli kannattaa yrittaa saada kaveri sinne toihin. Jos saa kaverin sinne toihin, saat kolmen kuukauden tyoskentelyn jalkeen 500$. Ja tasta lahin aina kolmen kuukauden valein kunnes on vuosi taynna. Tosin tama edellyttaa, etta seka suostuttelija etta kaveri ovat toissa taman koko ajan, eika kumpikaan lopeta tai saa potkuja. Lisaksi tuosta summasta menee verotkin viela….
Etta meneeko puljulla hyvin…..

Viime viikollakin eras SV iski laatikkoa poytaan oikein voimalla ja karjui jollekkin kundille kai jostakin mita tama ei tehnyt “oikein”.
Se, etta tietaa jotain teurastamolla tyoskentelysta ja miten lehma veistellaan osiin ei tee sinusta hyvaa supervisoria. Melkein kaikilla heilla on taysin homma hukassa.
Ensinnakaan jos on aihetta jostakin sanoa sita ei tarvitse sanoa toisten kuullen, minusta sellainen on noyryyttavaa. Varsinkin jos se tulee silla tavalla kuin se tuolla yleensa tulee.
Neville on niita harvoja helmia siella.
Lahtolaskenta on alkanut ;).



Tags:

-2 responses to “Paasiaisen viettoa ja suklaamunia”

  1. Sauli taas says:

    Vahanko naurattaa tuo “refer a friend” juttu. Onko tuottanut tulosta? En usko silla ainakin kun naita juttuja lukee niin kiertaisin Toowoomban kaukaa!

    Oon jumissa Perthissa. Huomenna olis laakarin tarkastus sukellusta varten. Jesh.. Paskaa, kyydin tarjoojista on pulaa mutta kyydin ottajia taas on miljoonittain!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *