BootsnAll Travel Network



Tyonhaku tuotti hedelmaa

Hello taas. Alkaa kummasti venymaan nama valit kirjoittamisen kanssa. Nautin kirjoittamisesta kylla, mutta jotenkin tietokoneet tekevat passiiviseksi.Yritan sailyttaa tuon kerran viikossa ihan vaikka itseni iloksi :).

Enpa ole tassa paljoa itsea asiassa tehnyt viimeisen kahden viikon aikana. Eika tarvitsekaan. Olen vain nauttinut hengailusta ympariinsa. Ja jotenkin hassua, etta tasta kaupungista loytaa aina jotain uutta. Vai onko sita itse muuttunut niin etta on viela enemman lasna kuin joskus ennen? En tieda.

Olen samassa hostellissa kuin ennenkin. Tuo hostelli alkaa jo tuntua kodikkaalta, mika on aika harvinaista minulle :). Ilmapiiri on jotenkin todella vapautunut..tai ilman jannitteita, sanoisin, kun on vain pelkastaan naispuolisia. Ihan mukavaa nainkin valilla,vaikka miehia onkin kiva katsella :D. Tosin kaikki, jotka hostellin tietavat, luulevat sita lesbojen hostelliksi, onhan hostellin nimi Girl’s Hostel.
Ja viela ovella lukee “strictly girls only!”. Mutta eipa tuo mitaan. Varmaan siella onkin muutama, minulle se on ihan sama. Kaikkihan me taalla ollaan lopulta samanlaisia ja se on vain omaa ahdaskatseisuutta jos ei hyvaksy toisten seksuaalista suuntautumista.
Tulipas nyt taas jo hieman kannanottoakin, miina vain tykkaan kaikista ihmisista uskontoon, ulkonakoon tai sekusaaliseen suuntautumiseen katsomatta :).

Tyota olen muuten hakenut muutaman viikon. Itse asiassa taalla pohjoisen tropiikissa alkaa tulemaan kiireisempi aika pian, koska etelassa on “talvi” tulossa, joten moni aussi suuntaa varmaan lomalla lampimimmille laitumille. Siispa vasasin itselleni resumen, ja kavin kysymassa toita hotelleista (mm.siivojan ura haaveena), ravintoloista, tyovoimatoimistosta seka seurasin lehtia. Yleinen kaavahan on se, etta kun jatat sen resumesi jollekkin lupaavalle, mahdolliselle tyonantajalle, pitaa hymyssa sain kertoa kuinka paljon haluat paasta toihin. Sitten tama tyyppi laittaa sen mita todennakoisimmin sinne mappi oohon, josta se kaivetaan sitten kun sina tietenkin soitat sinne noin viikon paasta ja kerrot kayneesi paikan paalla, ja kerrot uudelleen kuinka kiinnostunut olet jne….
Tietysti esim. ravintolat, joissa on usein pula kokeista ja tarjoilijoista palkkaavat melkein suoraan
toihin. Minulla taas ei ole pokkaa menna ja sanoa etta on kokemusta esim. tarjoilusta, koska totuushan on, etta ei ole ja se huomattaisiin varmaan aika pian.

Lehti-ilmoituksen kautta soitin sitten muutamaan siivoushommaan, mutta valitettavasti tunteja oli aivan liian vahan tarjolla, joten tulos olisi ollut plus-miinus-nolla.
Muut ilmoitukset lehdissa ovat sitten naita: laheta resumesi ja kutsumme sinut haastatteluun. Palkkaamme minimissaan 6kk….
En ainakaan itse tieda yhtaan backpackeria joka olisi lehti-ilmoituksen kautta paassyt toihin. Mutta kaippa niitakin on.

Soitin myos eraalle banaani-farmille, jonka numeron sain eraalta Samilta, johon tutustuin taalla Cairnsissa. Siis suomalainen kundi.
Lupasivat toita, jos tulen 12 paiva, perjantaina. Ajattelin, etta no mika ettei… Tata pitaa ehdottomasti yrittaa!

Eras paiva sitten piti tavata eras hemmo, joka palkkasi baarityontekijoita autiomaahan. Ei edellyttanyt kokemusta ja toivottivat reppureissaajat tervetulleiksi. Epailytti tosin hieman juuri tama AUTIOMAA sana ilmoituksessa. Siis ihan keskella ei mitaan vai joku edes 300 asukkaan kyla? Sinansa mikaan baarihomma ei houkuta, mutta uusia kokemuksia aina tarvitaan, ja autiomaassa tyoskentely olisi varmaan sellaista. Mutta jos siella ei ole MITAAN muuta kuin se hikinen kuppila ja tie sinne, niin enpa tieda…? Halusin kuitenkin puhua taman miehen kanssa ja udella etta mita, missa ja milloin…
Emme kuitenkaan tavanneet. Han soitti juuri ennen tapaamistamme, etta han ei paase tulemaan, voimmeko tavata myohemmin.
Sanoin hanelle, etta loysin toisen duunin, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan lisaa tasta tyosta. Eli ehka tapaamme viela joskus. Nain reisaajana ja toisen maan kansalaisena ei voi ainakaan ihan heti odottaa mitaan loistohommia, vaikka tulevaisuus haikaiseekin :D!

Niin. Eli matkustan talle banaanifarmille viikon paasta. Paikka nimeltaan Lakeland sijaitsee lahella Cooktownia, 300 km pohjoiseen Cairnista. Eli sinne keskelle-ei-mitaan kulkee kuitenkin joku bussi mika on ihan positiivinen yllatys.
Asuminen maksaa 85$ viikko, eli noin 50e viikko, mika alkaa olemaan asiallinen hinta asumisesta. Maksan hostellista 150$ viikossa.
Tyopaivat on sitten 10 tuntisia…. 07-17. Voi olla, etta eka viikko on ihan tappoa. En ole ollut puoleen vuoteen toissa, joten tama on siis todellaista shokkihoitoa. Tiedan, etta tyo tulee olemaan todella fyysista. Nyt taytyy kiittaa Inex Partnersia vuorostaan, vuoden fyysista tyota tehneena uskoisin etta se ei ihan niin kamalan rankkaa mita monet sanovat.
Ja jos pitaa valita baarityon ja hedelman poiminnan valilla talla hetkella, niin mielummin olen raikkaassa ilmassa fyysista tyota tehden kuin kuunnelleen asiakkaiden humalaisia jorinoita.
Mutta tosiaan, katsotaan mita sanon asiaan parin kuukauden paasta :D.
Tavoitteena on olla kuukausi tuossa duunissa. En usko etta ylpeys antaa periksi luovuttaa. Suomalaisella sisulla.

Sisusta tulikin mieleen, etta salmiakkivaje on melkoinen! Ostan joskus Woolworthista lakua, joka vahan helpottaa, mutta se ei ole koskaan sama asia! Mun aivot pyytaa salmiakkia!

Joo, tuo oli nyt vain valikommentti :D.

Eras paiva olin pesemassa pyykkia pesulassa, jossa on itsepalvelu. Eli siis koneet paikalla ja tyonnat kolikkoja masiinaan jne. Rupesin siina sitten juttusille eraan Jamaikalaisen kundin kanssa, ja kiinnitin huomiota hanen Bob Marley tyylisiin letteihin. Itse olen halunnut jo pitkaan pikkuletit, mutta taalla Cairnsissa niiden teettaminen kampaajalla maksaa ainakin 250e.
Tama kundi, Sunea nimeltaan, lupasi tehda minulle ne ilmaiseksi, materiaalit joutuisin ostamaan itse tietenkin.
Jatin asian kuitenkin hautumaan sille kertaa paahani, silla jouduin taas miettimaan, etta onko han niita ihmisia joihin voi luottaa. Tekeminen kestaa kauan, ainakin 12 tuntia. Onko tassa palveluksessa sittenkin hintalappu, tavalla tai toisella?

Viime viikolla sitten eraana paivana olin kavelemassa uima-altaalle, ja tormasin Sunaeen. Puhuimme jalleen lettien tekemisesta. Halusin kokeilla jotain uutta, ja kysyttyani monta kertaa, etta onhan tama vain ystavanteko, ja hanen vastattuaan, etta kylla, tuntui palveuksen vastaanottaminen hyvalta.
Ehka siina oli jonkinlaisia omiakin ennakkoluuloja, silla Sunae on oikeastaan todella hauska tyyppi, eika takana ole todellakaan kaveruutta kummempaa.

Menin sitten hanen kampalleen eraan ystavani kanssa ja letteja olemme vasailleet pari viimeista paivaa. Nyt ne ovat melkein valmiit. Materiaalit olivat halpoja. Halusin pidemmat letit, joten ostimme omaa hiustani vastaavaa varia seka mustaa ja violettia. Musta ja violetti tuovat hyvaa lisavaria :). Tarvikkeet maksoivat kokonaiset 30e!

Ehkeivat nama letit ole aivan samannakoiset kuin ammattilaisen tekemat, mutta olen ihan tyytyvainen. Naita voin pitaa 1-2 kuukautta, aina niin kauan kuin hiukset alkavat kasvamaan juuresta niin pitkiksi etta letit eivat enaa nayta niin hienoilta.
Minulle tuli vain jonkinlainen identiteetti-kriisi kun olen kavellyt pitkin katuja nama letit paassa :D.
Ihmeellinen hippi-olo. En todellakaan ole mikaan hippi, tama on vain hiustyyli, mutta kun vaattenikin ovat viela hippityylisia :). Nyt siella varmaan kelataan, etta mikahan hihhuli sielta tulee takaisin jonain paivana….

Opinpa kuitenkin uutta Jamaikasta, ja oli mielenkiintoista kuulla, koska Jamaika on yksi Tulevaisuuden Matkakohteiden listalla. Lista on pitka!
Jamaika on paljon koyhempi kuin luulin. En itse asiassa tiennyt koko maasta paljoa, oli vain jonkinlaisia mielikuvia. Jamaikalla on 9 miljoonaa ihmista, ja Bob Marley on siella, kuten arvata saattaa lahes Jumalan asemassa.

Enka tullut ajatelleeksi sitakaan, etta Bob Marleylla oli 6 vaimoa ja 12 lasta(!). Lapset ovat melko lailla tana paivana musiikkibisneksessa myoskin, sen jalkeen kun Bob kuoli 36-vuotiaana.
Ja tama mita olen lukenut lehdista, etta siella ei pideta laihoista ihmisista yhtaan, vaan mahdollisimman isoista, osoittautui myytiksi, kuten hieman epailinkin.
Tosin he eivat kylla ole niin sisalla tassa lansimaisessa anorektikko-ihanteessa, vaan he pitavat etta ihmisessa on lihaa.
Marijuanan possyttely on ihan normaalia, toimittaa samaa virkaa kuin tupakka suomessa.
Jopa kouluissa kaikki possyttelevat. Kylla pisti hieman naurattamaan, kun mietin etta kaikki ovat jossain koulutunneilla ihan pilvessa :D.
No maassa maan tavalla.

Sunaella on myoskin juhliminen veressa. Han kay viihteella joka paiva! Aina han ei juo niinkaan paljoa, mutta possyttelee yleensa matkalla baariin. Ja on samalla todella kummastunut minun terveista elamantavoista.
En voi kuin huvittua hanesta, han on jotenkin niin Jamaikalainen. Eilen han lahti lettien tekemisen jalkeen viihteelle, laittoi rennot vaatteet paalle, aurinkolasit (sellaiset juppilasit juuri) ja sombrero paahan. Kylla varmasti erottui joukosta!

Tanaan sitten aion menna tamppaamaan tanssilattiaa brasilialaisen ystavani Janainan, hanen kavereidensa, Sunean ja hanen kavereiden kanssa. Haluan nahda miten Sunae tanssii, hanella itsellaan on jonkinnakoinen bandi Jamaikalla ja reggae on veressa, joten mina haluan nahda miten taittuu reggae.

Palaan asiaan viela ennen kuin lahden sinne hornan tuuttiin, eli ensi torstaina.



Tags:

2 responses to “Tyonhaku tuotti hedelmaa”

  1. pqnpdbteo says:

    issogugdwm…

    pgcuoqfym flfguypglw rvcqnta…

  2. Porn movies says:

    Porn movies…

    Best porn movies archive. Free FTP download….