Ihmeellinen Maailma

Ihan alkuun pakko kiittaa kaikkia teita jotka olette lahettaneet minulle mailia. Upeaa huomata etta minusta valitetaan noin paljon, ja etta minua ei ole unohdettu vaikka hieman kauempana olenkin :).

Viimeksi olin aika ankarissa fiiliksissa. Taytyy sanoa etta sisainen ruoskani kay joskus hieman ylikierroksilla, vaikka pitaisi olla joskus hieman lempeampi itselleen ja ottaa rauhallisesti. Luottaa siihen, etta asiat jarjestyy. Koska ne ovat tahankin asti jarjestyneet aina jollakin tavalla.
Ehka oli tavallaan jonkinlainen pelko taloudellisesta tilanteesta, vaikka balanssi ei naytakaan nollaa. Liiallista kumarrusta materialle nimelta raha. Sita pystyy tekemaan lisaa, ja en ole vararikossa jos en muutamaan kuukauteen ole toissa.

Ihminen on aika tottunut tuttuun ja turvalliseen. Matkustaminen tarjoaa ulkoista turvattomuutta, ja sita ei moni kesta jos ei ole edes sisainen turva hallussa. Kun ei olekaan se alakerran akka valittamassa etta musiikki on liian kovalla (miten niin?!) tai se sama Prisma nurkan takana mika on ollut siella viimeiset 20 vuotta.
Matkustaessa ihminen (tai ainakin mina) kay lapi todella monenlaisia tunteita. Tunteiden kirjoa paasta paahan. Se jos mika on matkustamisen suola, vaikka valilla ottaakin aivan suunnattomasti aivoon jne. Jalkeenpain kuitenkin kiittaa ja kumartaa itseaan.
Jos sinulle on tarjolla kaikki mahdolliset varit mita maailma voi antaa, miksi ei kayttaisi niita hyvakseen? Jos on mahdollisuus menna, niin silloin pitaa menna. Niita mahdollisuuksia kun ei valttamatta tule usein.

Sita kokee aikamoista aaltoliiketta viela enemman reissatessa, valilla kay pohjalla, ja sitten noustaan taas pintaan. Vaikeudet taytyy osata ottaa vastaan, koska niihin sisaltyy usein tarkea viesti. Naita kaikkia, hyvia ja huonoja hetkia tulee varmasti lisaa. Miksi se olisi muka jotenkin erilaista matkustaessa? Samoja ongelmia sita kokee yhta lailla kotonakin. Olen aina iloinen kuullessani teista, vaikka en suomea voi sanoa muuten kaipaavani. Tukenne on arvokasta, etenkin silloin kun ottaa aivoon aivan suunnattomasti.

En tieda karsinko aivan valtavaa kulttuurishokkia, ehka ennemminkin suuren kaupungin ahdistusta, joka iskee oikeastaan missa tahansa suurkaupungissa. Suomessa kun on syntynyt, oli sitten mista tahansa kotoisin, on maalta. Sitten kun lyo ittensa suureen kaupunkiin, jossa on metelia ja ihmisia koko suomen vakiluvun verran niin ei kai se ihme ole jos ahdistaa. Sama ilmio on toistunut jokaisessa suurkaupungissa jossa olen ollut.

Aloin viihtymaan taalla, kun vaihdoin maisemaa viime torstaina.
Lahdin Keiranin kanssa pieneen kaupunkiin nimelta Shell Harbour. Keiranin tapasin ollessani Thaimaassa ja varmaan jo tajusittekin, etta han on Australialainen :). Olin juuri ollut siella Ko Lantan bambumajassa, ja tulossa aamuvarhaisella sielta pois rekan avolavalla, jossa tietysti kielenkannat aukesivat.
Keiran jatti yhteystietonsa, ja jatkoi matkaa Phukettiin minun mennessa Phi Phi-saarille.

Kun sitten saavuin tanne kengurumaahan, otin haneen yhteytta. Sain kutsun lahtea hanen kanssaan tahan viehattavaan pikkukaupunkiin n.2 tuntia Sydneysta etelaanpain. Tottakai! Aina kun on mahdollisuus paasta mukaan paikallisten rientoihin, taytyy menna!
Menin siis ensin junalla Cronulla nimiseen paikkaan, missa han asuu. Keiran oli minua vastassa asemalla ja suunnistimme etelaan.

Shell Harbourissa kiintopisteena toimi karavaani-alue, jossa hanen ystavallaan Toddilla on “kesamokki”, asuntovaunun ja mokin yhdistelma. Mokilta noin 200 metrin paassa oli upea ranta, jossa oli myos mukavan korkuiset aallot.

Toddin “mokki”.

Tassa paikassa tuli todella kotoisa olo! Viehattava ja idylli kyla.
Olin ostanut uudet juoksulenkkarit, joten lahdin niiden ja mp3-soittimen kera juoksemaan, kroppa suorastaan huusi urheilua!
Taman jalkeen kavimme viela uimassa.
Olen todennut, etta uiminen on sita hauskempaa, mita korkeampia aallot ovat. En osaa oikeastaan selittaa miksi, se vain on upeaa. Sitten jos ui viela hieman pidemmalle ulapalle, ei saa nenaan/suuhun kaikkea vetta, koska aallot eivat murru viela siella, vaan voi vain kellua ja nauttia keinuvasta olosta :D.

Ranta jossa kavimme uimassa. Horisontissa Sydney.

Uutisia on tullut katseltua jonkin verran taalla, ettei ihan tipu kyydista. Haiden kynsiin joutuminen taitaakin olla taalla aika yleista. Joka paiva kuulee uutisia, kun joku on haavoittunut/kuollut kohdattuaan hain. Siksipa rannikolla lenteleekin lentokoneita jotka tsekkaavat joka paiva hai-tilannetta.

Meidan oli myos tarkoitus menna sukeltamaan. Saa ei ollut kuitenkaa mitenkaan kovin hyva, ja koska oli luvattu sadetta, jouduimme luopumaan suunnitelmasta koska nakyvyys ei olisi mitenkaan aarettoman hyva, ehka noin 20 metria. Kuitenkin herasimme perjantaina kuumottavaan auringonpaisteeseen, ja kirosimme hyvan tsanssin menetysta. Olisimme olleet auttamattomasti myohassa sukellusretkelta, jolla olisi ollut hintaa vain 43 euroa….

Illalla saimme lisaysta seurueeseemme, kun Toddin tyttoystava Hailey ja heidan ystavansa Shane saapuivat Shell Harbouriin. Grillasimme kunnon pihvit, ja australialaiseen tapaan he eivat juomiaan saastelleet… Joka tapauksessa oli oikein mukava ilta, ja olimmekin ehka nukkumassa neljan aikaan aamulla.

Seuraavana paivan satoi jalleen… Shane, Todd ja Keiran lahtivat pelaamaan golfia. Itse en ole golfin intohimoinen ystava, joten paatin jaada mokille. Hailey taisi karsia jonkinlaisesta krapulasta tai vasymyksesta, joten han jai nukkumaan. Sain laatu-aikaa siis itselleni :).
Kundit saapuivat takaisin 5 tunnin paasta aivan markina. Huvitti, taitavat olla yhta hullua kansaa kuin suomalaiset. Ei se mitaan vaikka sataa, kylla golfia pitaa paasta pelaamaan :D.

Kavimme myos toisella rannalla, jos mahdollista, vielakin parempien aaltojen takia. Vasemmalta Todd, Hailey ja Shane. Menossa surffaamaan.

Itse aion menna surffauskurssille kunhan aika on oikea :). Ei ole nimittain niin yksinkertaisesta kuin nayttaa. Siina taytyy tietaa aika paljon virtauksista ynna muusta salasta. Mutta on varmasti helmea!

Seuraavana iltana seurue oli taas niin vasynyt, etta kukaan ei jaksanut juoda. Good for me :). Menimme ennatysaikaisin nukkuman, jo yhdeltatoista.
Kavimme Keiranin kanssa sunnuntaina viela ajelulla lahimaastossa, katselemassa rantoja ja sukelluspaikkoja. Ei hullumpaa maisemaa, sanoisin.
Tuo viikonloppu minka vietin Shell Harbourissa sai minut todellakin rentoutumaan. Oli siis enemman kuin tervetullut.

Keiran ja meri.

Rantaviivaa nakoala-paikalta.

Asun siis nyt ainakin kuukauden taalla Sydneyn keskustassa, ja hyvin epatodennakoista etta olisin kauempaa. Esikaupunki-alue on jo itsessaan huomattavasti miellyttavanpaa seutua.
Ja Markku antoi jo loistavan vinkin seuraavasta kylasta, Toowoombasta, joka on Brisbanen lahella. Brisbane on siis noin 1000 kilometria pohjoiseen taalta. Ja kontaktejakin loytyy ;). Varteenotettava vaihoehto, silti haluan viela laiskotella hieman ja jattaa sen muhimaan jonnekin toisen aivolohkon perukoille suuremman valaistuksen saavuttamiseksi :D.

Tags: Travel

This entry was posted on Monday, January 16th, 2006 at 7:00 am and is filed under Travel. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.