BootsnAll Travel Network



Petronas Towers ja yleista kayskentelya

Tassapa menikin jo viikko edellisesta paivityksesta. Syykin siihen loytyy, heti kun luette seuraavan julkaisuni. Mutta nyt aikajarjestyksessa :).

Eli sunnuntai meni Kuala Lumpurissa voimien keraamiseen ja paikkojen tutkimiseen.
Maanantaina kavelin hollantilaisen Bernhardin kanssa kaupungilla.
En voi sille mitaan, etta alkaa armottomasti hymyilyttamaan hanen nimensa, koska siita tulee mieleen koira-rotu :D. Bernhard on aika erikoinen tyyppi.
Ensinnakin han nayttaa hieman vanhemmalta, mita han oikeasti on. Han on 21, mutta luulin etta han on 26-27. Pituutta kuulemma vain sellaiset 198cm(!!).
Toisekseen, hanen pukeutumistyylinsa on aika hassu. Ihan ihmeellisia paitoja, ja han rakastaa itse tekemiaan housuja, jotka olivat oranssit ja joissa on mustia laikkuja, vahan kuin tiikerilla.
sitten siihen viela lisataan sellainen vanhan-aikainen vyolaukku ja hiuksia hanella on vaikka kahdelle ihmiselle jakaa!

Taman lisaksi minulla oli hanen kanssaan kommunikointi-ongelmia, koska han puhuu englantia todella nopeasti ja epaselvasti. Ei viitsi kuitenkaan koko ajan kysya kuutta kertaa, etta mita sanoitkaan…?

Kiertelimme kuitenkin pitkin poikin Kuala Lumpuria ja kavimme Petronas Towersia katsomassa. Kuuluu maailman korkeimpiin rakennuksiin, korkeutta jotain yli 400m!
Minulla ei ollut kameraa mukana, mutta seurassamme ollut saksalainen lupasi mailata minulle kuvia joskus lahitulevaisuudessa. Han lahtikin Singaporeen Petronas Towersin jalkeen.

Image hosted by Photobucket.com
Mina ja Petronas Towers

Kavimme myos ostamassa kaupasta hedelmia. Niita loytyy kylla joka lahtoon ja mita ihmeellisimpia! Suurinta osaa en ole edes koskaan maistanut.
Lisaksi kavimme kauppakadulla, josta ostin t-paidan ja Bernhard kaukoputken.

Kuala Lumpurissa ei mielestani ole montaa “must see” paikkaa. Joten katselimme vain mita ihmiset puuhailevat, ja teimme muutamia hauskoja huomioita:

Image hosted by Photobucket.com
Kannattaisikohan ensiksi hankkia hieman mukavampi kamppa, ja sitten vasta ostaa se auto jos siihen on varaa…?

Illalla sitten juttelimme, mita oli kummallakin suunnitelmissa. Joku sitten hostellissa heitti valiin, etta Taman Negara on aivan helmi paikka. Taman Negara on maailman vanhinta sademetsaa.
Sinne siis tiistaina!



Tags:

0 responses to “Petronas Towers ja yleista kayskentelya”

  1. Ripa says:

    Ajettelin jo että ollaanko sitä eksytty johonkin viidakkoon kun ei ole viikkoon kuulunut mitään. Bernhard näkee nyt muuten tosi pitkälle kun on oikeen kaukoputki “pikkumiehellä”… Ps. Sano terveisiä sukulaisille jos näät niitä hyppivän puissa pitkin sademetsää;-)

  2. tuula says:

    Kateellisena taalla luen kertomuksiasi, upeaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *