BootsnAll Travel Network



Taistelua tyopaikalla….

On ollut ihan mukavia ilmoja tosiaan. Viime viikolla oli kolmena paivana 36-39 astetta. Oli mukavan lamminta. Kaytiin Lindan kanssa Swanbourne biitsilla, iso biitsi missa on seka nakubiitsi etta ihan normaali biitsi.

Siella sai ihan mukavan varin taas iholle. Eilen, sunnuntaina tapasin Miken ja kierreltiin ympari Freoo, kun se ei aikaisemmin taalla ole ollut. Sitten tapasin Ninan, hanethan tapasin jo Brisbanessa joten jalleennakeminen oli iloinen. Freossa oli jonkinlainen katukarnevaali joten oli hyvaa musaa ja kaikenlaisia tanssijoita. Me istuttiin meksikolaisessa ravintolassa ahtamassa Fajitasta itseemme ja oli kylla niiiin hyvaa. Kaytiin ottamassa kuvia Round House:lla, mika on kavelymatkan paassa Freon keskustasta. Round House on paikka, minne vankeja tuotiin ennen niiden siirtoa Fremantlen vankilaan. Silloin kun siis Fremantlen vankila oli toiminnassa. Huhutaan, etta kaikissa vanhoissa paikoissa kummittelee taalla. Se jaa nahtavaksi, Fremantlen vankila-kierros on viela kaymatta.
Sitten kaveltiin ylamakea noin puoli kilometria, missa oli jokin monumentti ja ihailimme auringonlaskua meren taa.
Oli kylla niin hauskaa, nauroin alyttomasti. Se oli juuri jotain mita tarvitsin paskan tyoviikon paatteeksi.

Mutta alkuun luettelo tyopaikan kansainvalisesta jengista. Kalahuoneessa on paa-asiassa noin 13 henkiloa, joista

-4 aussia (Darryl, Bernice, Karl, Fiona)
-2 Chilesta (Pat, Sergio)
-1 El Salvadorista (Carlos)
-1 Espanjasta (Adriano)
-1 Irlannista (Craig)
-1 Skotlannista (Linda)
-1 Italiasta (Gino)
-1 puoliksi jenkki ja puoliksi egyptilainen (Nizar)
-mina 🙂

Nimittain otin yhteen tyossa eraan aussiakan kanssa.Fiona on 41-vuotias.
Torstaina toissa sitten jatkui samaa rataa kuin ennen. Tein kaikki raskaat tyot niin kuin tahankin asti. En valita, silla sita varten siella olen, toissa.
Siivoilin sitten ainakin puolet paivasta, ja lopetimme jo 11.30 ja supervisor Gino sanoi etta olen vapaa lahtemaan. Olin jo aiemmin kiehnannyt filepoydan ymparilla missa Bernice (17v. aussitytto) auttoi Fionaa. Elekieli kylla ehdotti aika vahvasti etten ollut kovin kaivattua seuraa siella.

Joten lahdin kun Gino niin sanoi. Lindalla alkoi loma torstaina, ja Adriano vei mut himaan. Lahetin sitten viestin Fionalle etta saanko niilta kyydin toihin seuraavana aamuna. Olivat etta juu, ja samalla tuli aika vittumaiseen savyyn, etta “jouduin pakkaamaan kalaa pakastukseen, viimeistelemaan fileiden pakkaukset ja tekemaan listan niista. Lopetin tyot 12.40″. Vastasin, etta oon pahoillani, Gino sanoi etta saan lahtea kun olin siivonnut koko paivan ja etta olisin jaanyt auttamaan jos oisin tiennyt etta siella on toita.”

Noh. Kello loi 12.50 am ja auto oli pihassa. Fionan ukko, Karl, moikkas pelkastaan. Huomasin heti etta tunnelma oli niin sakea etta olisi voinut saksilla leikata. Kysyin lopulta mita Fionalle kuului. “hyvaa” tuli vastaus kylla vahan toisenlaisella aanensavylla.
Paatin nostaa kissan poydalle, ja sanoin etta ihme etta Gino ei sanonut etta siella on jotain tekemista, olisin jaanyt auttamaan.
Siitakos taa akka napsahti. “Katoitko ymparillesi”?” Ma olin siella 12.40 asti ja haluun ajoissa himaan”. Sanoin etta vaikutti silta etta mua ei siella kauheesti kaivattu ja toiseksi luulin etta Bernice on apuna, koska se jaa muutenkin sinne neljaan asti toihin. Sanoin etta nain muutamia fileita poydalla, mutta ei se silta vaikuttanut etta siella olisi kauheasti toita ollut.
Se vaan innostu lisaa.Pyysin hanta lopettamaan paskan puhumisen selan takana ja keskittymaan tyontekoon, se on se mita itse haluan tehda. Niin aija tokas siihen etta “juuri sita Fiona haluaa”. Vittu mita tekopyhaa paskaa.
Toi muija ei oo mitaan muuta tehny jokapaiva kuin kaivanu lokaa jokaisesta mahdollisesta ihmisesta ja tilanteesta!
“Hyva etta taalla on nain taydellisia ihmisia” sanoin viela.

Sit oltiinkin parkissa jo ja tottakai porasin siina vaiheessa, laimaytin auton oven kiinni ja menin suoraan kalahuoneeseen. Tietenkin kaikki siella mut huomas, ja menin ekana Ginon luokse ja kysyin voidaanko jutella.
Kerroin sille mita tapahtu ja sanoin etta en jaksa enaa tyoskennella sen akan kanssa. Olin vaan saanu niin tarpeekseni. Fionalla on jokin kummallinen tarve hallita ihmisia. Aina tekee jotain vaarin sen mielesta.
40-vuoden kriisi taitaa myos olla menossa, niin kovasti taytyy todistella etta joka toinen ohikulkeva aija katsoo sen persetta tai kehuu kuinka se nayttaa 26-vuotiaalta.

Gino sitten vain sanoi etta han keskustelee sen kanssa. Kerroin etta en usko etta pystyn tekemana Fionan kanssa toita. Han sitten sanoi etta ehka on parempi jos menen kotiin ja tulen aamulla 8.30 takaisin, han jarkkaa jotain hommaa mulle. Nain sitten tapahtui ja hyva niin.

Kavelin kotiin, 4 kilometria keskella yota, mutta ehka se oli juuri sita mita tarvitsin silla hetkella. Olin vain niin uupunut, on tuntunut muutenkin silta etta on koko ajan saanut itseaan venyttaa mita erilaisemmissa asioissa ettei enaa jaksaisi enaa miettia tallaisia aivan turhia ja typeria asioita.

Nukuin pari tuntia ja poljin zombina takaisin toihin. Pakkasin kalaa styroksilaatikoihin kundien kanssa. Kylla se siita sitten meni, oli ihan ok paiva. En paljoa joutunut tekemaan.
Mikahan siina on etta naiset aina alkaa ns. henkilokohtaisiksi? Mitaan muuta en ole halunnut kuin tehda tyoni ja tama nainen rajahtaa ihan turhasta asiasta? Voisin itse sinne jaada vaikka joka paiva tunniksi tai pariksi ylitoihin, lisarahaa tarvitaan aina.

Ja mika typerinta, olen ihan varma etta tassakaan ei ole kyse tyosta, vaan jokin minussa on niin inhottavaa ja arsyttavaa etta tama oli hyva tekosyy rajahtaa minulle? Miksi nama ongelmat on aina naisten kanssa? Rehellisesti, olen yrittanyt. Olen todellakin yrittanyt ja tulen toimeen kaikkien muiden kanssa todella hyvin. Aina ei vain ymmarrys riita. Ja marttyyriluonteena sitten marehtii ja miettii etta kaikki oli oma vika.

Niin. Olihan tassa jo aika hyva alku jo tassa mutta nayttaa silta etta seuraavat 7 viikkoa mita siella on jaljella, kestavat ikuisuuden. En malta oottaa etta mun ei tartte enaa tehda tassa maassa toita. Niin perseesta on monet systeemit. Jos sama ois tapahtunu suomessa, niin luultavasti oltais kaikki istuttu alas ja selvitetty tilanne. Taalla harva asia toimii tyopaikalla niin tehokkaasti kuin suomessa. Mut joo. Onhan tassa oppinutkin monta asiaa.

Tanaan, maanantaina sitten Adrianon piti tulla mut hakemaan toihin, mutta ei loytanytkaan taloa. En sitten mennyt toihin, enka kylla kovin surullinen sen takia ollut.Nukuin koko paivan ja kavin illalla salilla…. Olen ollut ihan sikavasynyt.



Tags:

One response to “Taistelua tyopaikalla….”

  1. Markku Hongisto says:

    Austraalian työpaikat näyttävät olevan Rambolle haasteellisempia ja uhmakkaampia kuin Malesiyan sademetsät petoineen! Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten noi kovassa mittakaavassa olevaan jäynää esiintyy paikoissa.Negatiivisuuden määrä mielessä pitää olla kova kun jaksaa turhaan räyhätä asioista, jotka eivät ole todellisia. Niinhän se on, että Ihmisen mieli juuri se, mitä itse antaa ulos. Negatiivisuus luo pelkästään huonoa ja syö urakalla itsetuntoa, hyvää mieltä, omaa menestystä ja uskoa omiin asioihin ja heijastuvat sitten muihin myrkyttäen myös muiden mielet. Onneksi Myös Perth joutuu luopumaan Euroopan Rambosta pian ja tyhjiö on mahdoton täyttää millään. Tsemppia viimeisiin fisunpakkauksiin ja tunge vaikeelle naudalle mätä lahna suuhun!nrnrnrHalein,nrnrSohjon keskeltä veljesi Markku

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *