Whitsundaylta konttoriin
Monday, July 17th, 2006Mihis jaimmekaan viimeksi. Olimme lahdossa muutaman paivan purjehdukselle Whitsundaylle…
Ei ollut kelit Whitsundayn kolmen paivan purjehduksella parhaat mahdolliset. Aurinko ei nayttaytyny reissulla juuri ollenkaan, hiukan naimme sinista taivasta loppumatkalla. Tuuli oli varsinkin ensimmaisena paivana erittain kova ja matkaaminen aika heiluttavaa. Sehan sai ainakin puolet matkustajista merisairaaksi, myos Ollin. Siella siis olimme keskella merta tuulen ja sateen armoilla.
Purjehdimme ympari Whitsundayn saariryhmaa, jota ymparoi Great Barrier Reef. Australian postikorttikuvissa nekee usein yhden purjehduksen paakohteista -Whitehaven beachin. Ihanan valkoista hiekkaa ja turkoosia merta ja hyvaa snorklausta. Ihan ei meidan kuvat ole sita luokkaa. Harmaata ja kylmaa oli! Mutta hiekka oli valkoista niin kuin pitikin 🙂
Whitehaven beach:
Kumpanakin paivana kavimme snorklaamassa tai sukeltamassa huonoista ilmoista huolimatta. Harmi vain, etta Great Barrier Reefkaan ei nayttanyt ihan samalta kuin kuvissa. Kovalla tuulella ja sateella seka ilman auringonpaistetta vareja ei nae kovin kirkkaasti. Mutta hienoja kaloja ja koralleja nahtiin kuitenkin. Kelit oli siis mita oli. Aina ei voi Australiassakaan paistaa aurinko. Mukava porukka meita oli taas sattunut yhteen ja nain jalkeen pain ajatellen ei sita saata enaa niin muistele. Niita hyvia juttuja vain. Olihan sekin kokemus.
Hauskaa ja hullua porukkaa:
Whitsundayn jalkeen ajattelimme etsia vahaksi aikaa toita ja ajoimme Bowenin tomaattikylaan. Ilmat on kuitenkin olleet epatavallista kylmemmat taalla pohjoisessa muihin vuosiin verrattuna, joten tomaattisato oli monta viikkoa myohassa. Hieno aamusnorklaus ja iltasauna meilla oli kuitenkin tassa pikkukylassa.
Bowen ja leirintaalue:
Bowenin jalkeen meinasimme jo joutua kesakurpitsaorjiksi. Meille luvattiin puhelimitse toita ja ajelimme noin 100 kilometria, etta paasimme tilalle asti. Meille oli luvattu toita 35-40 h/viikko, mutta paikalle paastya kavi ilmi etta tama tuntimaaran saa vasta viikkojen “harjoittelun” jalkeen. Ensimmaisina paivina tyota olisi ollut 3h/paiva. Ja asunnosta (parakki!) olisi pitanyt maksaa 90 dollaria/viikko per paa. Vaikka olisimme nukkuneet Bettyssa! Parin viikon hommissa ei rahallisesti olisi siis mitaan jarkea. Lisaksi kun totesimme muita tyontekijoita kuulemalla tyoolosuhteet kurjiksi, lahtopaatos oli lopulta helppo. Nukutun yon jalkeen jatkoimme matkaa kohti pohjoista ennenkuin ehdimme edes aloittaa tyot. Kesakurpitsatilalta ajelimme Townsvilleen. Mukaan kyytiin tuli kaksi ruotsalaista, joista toinen oli saanut potkut edellisena paivana, koska oli leikannut vihanneksia vaarin. Eniten poikaa tuntui ketuttavan se, ettei ehtinyt itse ensin irtisanoutua hommista 🙂
Eipa jaaty tanne:
Townsville oli kiva pikku kaupunki. Ja Australian aurinkoisin kaupunki, sanotaan. Kelit jatkui kuitenkin epatavallisen huonoina myos purjehduksen jalkeen. Mitaan ihmeellista ei kaupungissa tehty, kierreltiin vain muutama paiva. Ja kolhastiin parkissa olevaa autoa hiukan rekkarikilpeen. Suurta jalkea siihen ei onnksi jaanyt, mutta tulipahan vakuutukselle kayttoa. Townsvillen edustalla on Magnetic -niminen saari jossa pistaydyimme yhdeksi yoksi. Seuraavana paivana ajoimme sademetsan halki Wallaman vesiputoksia katsomaan.
Vuorenvalloitus Magneticilla ja Wallaman falls:
Olli yritti viikon ajan paasta sukeltamaan Townsvillen lahistolla yhdelle maailman parhaista sukelluspaikoista. SS Yongala on noin 100 vuotta sitten uponnut matkustajalaiva, joka loydettin 50 vuotta sitten. Hylky sijaitsee avomerella varsin kaukana rannikosta, joten merenkaynti voi olla ajoittain aika voimakasta, niin kuin nyt. Se kokemus jai seuraavaan kertaan.
Muistattekohan, etta maaliskuussa tanne Australain pohjoisosaan iski Larry -niminen pyorremyrsky? Townsvillen jalkeen myrskyn tuhot alkoi nakya selvasti etenkin Mission Beachilla ja Innisfailissa, joihon syklooni iski pahiten. Sademetsat on revityn nakoisia ja talojen kattoja on paljon irti edelleenkin, vaikka tyota niiden eteen tehdaan jatkuvasti. Banaaniplantaasit on nurin ja banaanien hinta on noussut myrskyn jalkeen noin 10 dollariin kilolta. Esimerkiksi pienessa Innisfailin kylassa sadat ihmiset tyoskenetelivat ennen myrskya banaaniplantaaseilla. Nyt kylan taloja on tyhjillaan, koska tyontekijoiden on taytynyt muuttaa Australian etelaosiin palkkaa ansaitsemaan.
Olimme juuri Mission Beachilla ihmettelemassa kaunista luontoa ja Larryn tuhoja, kun Olli sai puhelun Cairnsista. Ollille tarjottiin toita! Jee! Ja insinooritoimistosta Larryn tuhoja korjaamaan. Kun Olli sanoi tyonanatajalle, etta kaupungissa pysyminen riippuu siita saako vaimoke toita vai ei, tarjottiin Riikallekin toita. Olipas se liian helpon kuuloista tuumimme. Viikonlopun jalkeen olimme kuitenkin jo toissa Cairnsissa. Olli suunnittelee kattorakenteita ja muuta siihen liittyvaa ja Riikka naputtelen miljoonalukuja exceliin vakuutusyhtioiden maksettavaksi. Tuntejakin on ihan riittamiin – Ollilla 50 tuntia viikossa ja Riikalla 40. Hyva ettei jaaty kesakurpitsatilalle 🙂
Tassa tyossa on sekin hyva puoli, etta pomo maksaa puolet meidan asunnon vuokrasta. Ajatella! Yritettiin viikon paivat loytaa asuntoa, mutta vaikeaa oli. Cairnsiin matkustaa Australian etelaosista porukkaa talvella muutamiksi kuukausiksi lammon perassa, joten asunnot on ihan taynna. Ja tietenekin siihen vaikutti meidan lyhyt aika, 7 viikkoa, seka se, etta tarvitaan asunto kalustettuna. Etsinnan jalkeen loysimme vanhan resortin, jossa meilla on oma pieni yksio. Eli moneen kuukauteen myos oma kylpyhuone. Luksusta 🙂 Telkkarikin loytyy, joten Olli paasi oisin seuraamaan jalkapalloa. (Kahdelta ja viidelta yolla kello soimassa ja sen jalkeen viela toihin seitseman aikaan!).
Kotimme Cairnsissa:
Oltiin kolme yota majailtu jo uudessa kodissa, mutta vasta puolet tavaroista muutettu Bettysta yksioon. Lahdettiin aamulla seitseman aikaan toihin ja ihmeteltiin muutama sekunti miten auton ovi oli auki. Laatikot ja kaapinovetkin oli auki ja tavaroita lattialla. Varkaita! Sinne meni mp3 -soittimet, kiikarit, aurinkolasit, piilarit, laakkeet ynna muuta. Pelattiin, etta kaikki meidan matkakuvat, jotka on cd:lla, olisivat menneet myos. Mika helpotus kun loydettiin ne. Kuvat kun ovat korvaamattomia. Soitettiin aamulla heti poliisille ja ne tuli paikapaalle katsastamaan tilanteen.
Jos hyvia puolia tasta etsii, niin auton lasia ei hajoitettu, vaan se oli vain revitty irti. Aika helpon kuuloista! Ei niiden tarvinnut irroittaa kuin muovitiivisteet ja ikkuna lahti irti. Toinen hyva juttu oli, ettei autoa sotkettu mitenkaan. Tyhmaahan tavaroita oli Bettyssa pitaa. Mikaan ei kuitenkaan ollut esilla, joten olisi sinne varmaan muutenkin murtauduttu. Jotenkin ei tajuttu tyhjentaa autoa heti, koska onhan tavarat olleet siella ennenkin. Mutta nyt me ei itse oltu autoa vahtimassa yolla. Heti kavi kopelosti.
Tyot aloitettiin taalla Cairnsissa jo nelisen viikkoa sitten. Aika on mennyt nopeasti (taas) ja kohta tama tyorupeama jo loppuukin. Viikolla ohjelmaan kuuluu tavallista arkea, toiden tekoa ja urheilua. Viikonloppuisin yritetaan tehda jotain muuta.
Cairnsin laguuni keskustassa ja nakymat Cairnsin alueelle:
Didgeridoita myydaan joka kadun kulmassa:
Yksi viikonloppu vietettiin Cape Tribulationilla. Mukana retkella oli myos saksalainen Kaj, joka oli meidan kanssa samassa yovuorossa Sydneyn voileipatehtaalla. Cape Tribulation on suojellusta Daintree -sademetsasta, joista ja hiekkarannoista muodostunut luonnonnahtavyys Cairnsista pohjoiseen. Luonto oli siis taas paakohde ja hienojen maiseminen lisaksi bongasimme talla kertaa krokotiileja ja kaarmeita, mm. pythonin (Pirkon kauhistukseksi!). Krokotiilivaroituksia taalla pohjoisessa on melkein joka joen kohdalla, joten uimista naissa kauniissa joissa on turha kuvitella.
Sademetsaa, jokia ja krokotiileja:
Cassowary (joita ollaan nahty vain liikennemerkeissa) ja Saku Sammakko:
Viime viikonloppuna kavimme paivan reissulla Great Barrier Reefilla. Iso valliriutta on maailman suurin koralliriutta. Se on noin 2 300 kilometriä pitkä ja peittää alleen noin 20 000 neliökilometrin kokoisen alueen. Sen verran suuresta kokonaisuudesta on kyse, etta valliriutan voi nahda kuusta asti. Alue on maailman suurin meriluonnonsuojelualue ja se valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1981. (http://www.gbrmpa.gov.au/)
Olimme jo pitkan aikaa odottaneet riutalle paasya, lahinna saiden puolesta. Nytkaan ilma ei ollut aurinkoinen, mutta vedenalaiseen nakyvyyteen vaikuttaa myos tuuli. Meidan paivalle sattui heikko pohjoistuuli, joka kirkastaa meriveden. Olli teki kaksi sukellusta ja Riikkakin uskaltautui vihdoin sukeltamaan oppaan kanssa. Sukellus meni enemmankin jannittamiseksi eika merenalaisen elaman ihastelemiseen. Mutta todella hieno kokemus silti. Loppuaika sitten snorklailtiin yhdessa. Tosi mukava paiva kaiken kaikkiaan.
Riikka lahdossa sukeltamaan ja kuva veden alta sukellusveneen ikkunan lapi:
Toiden paatyttya matka jatkuu elokuun alkupuolella Darwiniin. Meidan seuraan lyottaytyy myos Kaj. Hiukan erilaista varmasti matkustaa kolmestaan, mutta mukavaa vaihtelua. Darwinin jalkeen jatkamme matkaa taas kahdestaan. Odotamme innolla jo Australian eramaan nakemista. Toiden teko tuli hyvaa saumaan, koska Cairnsiin paastyamme alkoi nakya pienta matkavasymysta. Nyt matkaamista jo kaipaakin muutamien viikkojen paikallaan olon ja tyonteon jalkeen.
Tallaista talla kertaa. Suomessa on ollut sitten hellekesa vailla vertaa. Mukavaa kesaa kaikille!
Olli Repo