SEA – OZ – NZ

Terve,

Ja niinhan siina kavi, etta pari viikkoa hujahti taas kuin siivilla. Kambodzassa ollaan vietetty tama aika ja paljon on nahty ja koettu. Lennettiin siis Singaporesta Siem Reapiin, jossa on hienoin Kambodzan (ja koko Kaakkois-Aasian) nahtavyys, Angkorin temppelialue. Suurimman valtakautensa aikana noin 800-1400 -luvuilla khmerit hallitsivat Kambodzan lisaksi suuria alueita esim. nykyisesta Thaimaasta, Vietnamista, Laosista ja Myanmarista. Talta ajalta Siem Reapin lahistolla on sailynyt sen aikaisen valtakunnan paakaupungin, Angkor Thomin, rakennuksia, joista suurin osa on temppeleita (kuuluisin ja suurin niista Angkor Wat). Asuinrakennukset olivat siihen aikaan puusta, joten niita ei ole sailynyt naihin paiviin asti. Niin laajasta kokonaisuudesta on kyse, etta kiersimme nahtavyyksia yhteensa kolme paivaa eika siinakaan ehtinyt kaikkea nahda. (Lisaa infoa esim. http://www.angkorwat.org/) Ja populaari-infoa: Tomb Rider on muuten kuvattu taalla.

Tassapa tulee todistusaineistoa Tiialle ja Tanjalle, etta oikeasti olemme taalla emmeka jossain paratiisisaarella 🙂 Angkor Wat ja me:

 

Bayonin temppelin yksi noin 200 kasvosta:

 

Angorin temppelit olivat ‘loytyessaan’ sademetsan peitossa ja puiden juuret ovat vielakin osa temppeleita:

 

Saatiin nama kuvat meidan ‘uudella’ kameralla. Reilun vuoden vanha Panasonic paatti hajota juuri Kambodzaan tultaessa. Voi etta ketutti. Illat menikin sitten uutta kameraa etsiskellessa ja ostettiin lopulta kaytetty Canon. Ainut jarkeva vaihtoehto mika loydettiin. Uutta ei kannattanut hankkia, koska kameran takuu olisi ollut voimassa vain Kambodzassa. Vanha pitaisi nyt lahettaa Ranskaan korjattavaksi, mutta eipa uskalleta taman maan postin kautta sita tehda.

Samanlaisia turistimaaria taalla Kambodzassa ei viela ole kuin naapurimaissa, mutta kovasti matkailijoiden maaran odotetaan lisaantyvan ja ei vahintaan Angkorin temppeleiden vuoksi. Hienoja rantojakin loytyy ja niista me suunnattiin Siem Reapin jalkeen Sihanoukvilleen. Matka taittui kiinalaisen uuden vuoden ruuhkissa ja Ollin ruokamyrkytyksen merkeissa. Suosittelemme valttamaan Phnom Penhin No problem guest housen curry thai -annoksia…

Noin viikko vietettiin valkoisilla hiekkarannoilla. Yhtena paivana lahdettiin retkelle Bamboo -saarelle veneella. Sen verran paljon ihastuttiin tahan pieneen, rauhalliseen ja kauniiseen saareen, etta jaatiin sinne bungaloon yoksi ihan ex tempore. Asiaa auttoi myos mukava matkaseura. (Terveisia Riinalle ja Fredrikille, jos luette tata 🙂 Oltas voitu jaada sinne moneksi viikoksi, mutta meilla oli huone ja tavarat edelleenkin Sihanoukvillessa, joten jouduimme lahtemaan pois. Jos kaipaa rauhaa, valkoista hiekkaa, turkoosia merta ja palmuja, niin tama on se paikka. Suosittelen.

Rantaloman jalkeen suuntasimme Kambodzan paakaupunkiin Phnom Penhiin, jossa nyt olemme. Aloitimme ensin kevyemmilla vierailukohteilla ja tutustuimme kuninkaallisten palatsialueeseen (Royal Palace):

Phnom Penh:

Suurin osa paakaupungissa vietetysta ajasta on mennyt tutustuessa historian kauhuihin, josta Kambodza paremmminkin tunnetaan. Melkein 2 miljoonaa kambodzalaista kuoli Pol Potin punakhmeerien hirmuvallan aikana 1975-1979. Vierailimme eilen kuuluisimmassa punakheemerien pitamassa vankilassa Tuol Slengissa, joka toimii nykyaan museona. Yli 10 000 vangista vain 7 selvisi hengissa. Vankeja kidutettiin sahkoiskuin, tukahduttamalla, hakkaamalla, raiskaamalla jne. Nuorimmat vartijat olivat ialtaan 10-15 ja he olivat myos kaikkein julmimpia. Vankilaan tulleista ja sielta poistuvista pidettiin tarkkaa kirjanpitoa ja museossa on esilla heidan valokuviansa tullessa tai kidutuksen jalkeen. Museossa on esilla on myos maalauksia kidutuksista ja kidutusvalineistoa. Paikka hiljentaa jokaisen siella kavijan.

Pol Potin joukkomurhasta Phnom Penhin alueella on lisaksi todisteena Killing Fields -nimella kulkeva joukkomurhakentta, jonne tuotiin arviolta 20 000 ihmista murhattavaksi ja joukkohaudattavaksi. Kavimme siella tanaan. Paikalla olevassa muistomerkissa on esilla tuhansien murhattujen ihmisten paakallot. Hautamonttujen valissa kavellessa huomaa edelleen uhrien vaateriekaleita ja luun palasia. Kentan keskella on puu jota vasten vauvat/lapset hakattiin hengilta. Uhrit usein murhattiin hakkaamalla, jotta kallisarvoiset luodit eivat kuluisi.

Punakhmeerien tavoitteena oli puhdistaa koko maa lansimaisesta kulttuurista, kapitalismista, uskonnosta ja kaikesta ulkomaailman vaikutteista ja luoda taysin muusta maailmasta eristynyt ja omavarainen maatalousmaa. Koulut, sairaalat, uutislehdet, yksityisomaisuus, uskonnon harjoittaminen ym olivat kiellettya. Perheet erotettiin ja ihmiset pakkotyollistettiin. Kaikki koulutetut ihmiset, opettajat, poliisit jne. pyrittiin “eliminoimaan”. Tama kaikki tapahtui siis vain muutama vuosikymmen sitten.

Siem Reapissa kavimme muuten Land Mine -museossa jonka on perustanut ex-lapsisotilas Aki Ra. Punakhmeerit tappoivat hanen vanhempansa ja ottivat hanet riveihinsa pommeja asentamaan kun han oli viiden vanha. Han joutui myos toimimaan myohemmin vietnamilaisten joukoissa punakheemereja vastaan. Rauhanturvaajien saavuttua han toimi miinojen purkajana ja tana paivana Aki Ra elattaa toistakymmenta miinojen takia vammautunutta lasta. Museossa on esilla Aki Ran purkamia ja keraamia miinoja ja pommeja seka kirjoituksia hanen kokemuksistansa punakheemirien ajoilta. Pysayttava paikka sekin.

‘Rikkaista’ Kaakkois-Aasian maista koyhaan siirtyminen ei ole helppoa. Singaporen ja Malesian jalkeen Kambodza on kuin eri maailma. Taalla kohtaa rajusti koyhyyden ja historian kauhut. 40% kambodzalaisista elaa koyhyysrajan alapuolella. Katukuvassa on paljon maamiinoissa katensa tai jalkansa menettaneita aikuisia ja lapsia. Kerjalaisia on paljon, etenkin Siem Reapissa. Pahimmalta tuntui aluksi alle kouluikaiset lapsikerjalaiset, joilla oli vauva sylissa. Naita oli paljon etenkin Siem Reapissa. Koyhyys nakyy kambodzalaisten arjessa. Asunnot ovat usein puuhokkeleita ja ruokakauppoja ei juurikaan ole, koska tavallisella kambodzalaisella ei ole tuotteisiin varaa. Julkisen sektorin tyontekija tienaa 20 dollaria kuukaudessa, joten turisteilta kerjaamallakin voi tienata paremmin.

Asuntoja:

Lapsia maaseudulla:

Koyhyys on laittanut myos lapset kaduille. He myyvat turisteille mita milloinkin – matkaoppaita, koruja, postikortteja ja turistirihkamaa. Vanhemmat laittavat lapset myyjiksi, koska he tienaavat helpommin. Osa kay koulua puoli paivaa ja lahtee sen jalkeen myymaan tavaraa. Osa ei kay koulua lainkaan. Hyvahan sita on lansimaalaisen arvostella moista, kun ei tieda mitaan koyhyydesta. Paikallinen sosiaalityontekijoiden jarjesto yrittaa kuitenkin poistaa lapsia kaduilta. Turisteille suunnatuissa lehtisissa kehotetaan olla antamatta tai ostamatta lapsilta mitaan.

Tytto myymassa koruja:

5-vuotias poika myymassa postikortteja:

Kauheuksia ja autettavia siis riittaa taalla maassa. Herkalle tama on kova paikka. Jokaista ei voi auttaa, joten taalla on pysyttava kovana. Toki taalla on kaynyt mielessa vapaaehtoistyot, koska sille on varmasti tarvetta. Kysyimmekin yhdesta paikasta mahdollisuutta, mutta sinne otettiin vain pitkaaikaisia, monen kuukauden vapaaehtoistyontekijoita. Historian kauhuista ja suuresta koyhyyydesta huolimatta ihmiset ovat ystavallisia ja iloisia.

Ollaan jo kolmatta viikkoa Kambodzassa ja ylihuomenna matkataan Laosiin kunhan saadaan viisumit. Yli viisi viikkoa ollaan oltu nyt matkalla ja vajaa viisi on jaljella ennen kuin suuntaamme Australiaan. Nyt on jo sellainen tunne, etta oli kaikin puolin todella hyva juttu tulla ensiksi tanne. Austraaliaakin osaa arvostaa ja katsoa eri tavalla, kun on ensin viettanyt vahan aikaa ihan eri kulttuureissa.

Halaukset kaikille,
Riikka ja Olli

PS. Ja onhan noita ilouutisia tullut taas Suomenmaasta – Onnea Tiialle ja Jukalle perheenlisayksesta!

Tags: Kambodza, Tag Index

This entry was posted on Monday, February 6th, 2006 at 9:15 pm and is filed under Kambodza. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.