Antti Vs. Kaakkois-Aasia

Heaven-o!

Pari paivaa ja risat ja olen jalleen riesananne.
Talla hetkella ollaan Katan kanssa Melakassa, mutta siita myohemmin.

…………………eli..
Toisen paivan myohempana osiona oli vuorossa vierailu paikallisen alkuperaisvaestopopulan, Orang Aslin kylaan. Orang Asli on siis yleiskutsumanimi Malesian kaikille alkuperaisasukkaille. Taman Negara on muutoin taysin rauhoitettua luonnonpuistoa, mutta erailla OA-heimoilla on valtion lupa elaa puiston alueella ja kayttaa luonnonvaroja hyvakseen – eli jatkaa omaa elamantyyliaan kuten ennenkin. Sinansa ironista etta heimot tarvitsevat luvan valtiolta jatkaakseen asumista alueella jossa ovat aina elaneet. Mutta suurelta osin alkuperaisvaeston oikeudet ovat aika poljettuja ja olot eivat kovin hyvat ole kun valtio vie elinkeinon ja -ympariston.

Yhteiso jonka luona vierailimme eli nopeasti rakennetuissa puu/lehtimajoissa, mutta heilla oli silti osittain nykyaikaiset vaatteet, seka kayttotavaroita kuten pyyhkeita, muovipressuja ja mm. valtion lahjoittamat peramoottorit. Moottorit he kiinnittavat taloihinsa – talla tavalla talon ja kaiken omaisuuden saa kuljetettua jokea pitkin uuteen paikkaan, kun tulee aika siirtya. Orang Aslit asustavat yhdella alueella vain ehka kuukauden tai pari, jonka jalkeen he muuttavat jotta he eivat kuluttaisi yhden alueen luonnonvaroja liiaksi. Muutto on edessa myos mikali yhteisossa sattuu kuolemantapaus ja samalle alueelle ei muuteta takaisin kovinkaan nopeasti (kuulemma noin 6-12kk ainakin poissa alueelta). Suuri osa Orang Asleista asuu myos melko modernisti vaikka puiston alueella heimot elavatkin pitkalti keraily- ja metsastysperiaatteella.
Vierailumme aikana kuulimme OA:ien historiasta ja perinteista, seka naimme perinteisia tulensytytystapoja (vaikka paivittaisessa kaytossa todennakoisesti olivatkin sytkarit) ja puhallusputkiammuntaa. Paasimme ammuntaa kokeilemaan myos itse ja ostin muistoksi oman puhallusputken ja nuolisetin =) Kunnon putket olivat pari metria pitkia suunnilleen, muistoputki on ehka vahan alle metrin mittainen, mutta kylla siita nuoli lensi (tyyny harjoitusmaalina) ja ihan katevan kokoinen kuljetusta ajatelleen 🙂
Myrkkya ei nuolissa myoskaan ole, joka on ehka ihan hyva asia, koska ilmeisesti siihen ei ole vastamyrkkya. Myrkky uutettiin Ipoh-puun pihkasta, joka keitettiin tiettyjen yrttien kanssa sen myrkyllisyyden vahvistamiseksi. Lopputulos tappaa perusapinan muistaakseni 5-20 sekunnissa lamauttamalla verenkierron ja halvaannuttamalla elaimen. Ihmisen elinennuste oli suunnilleen paivan riippuen vahan vastustuskyvysta 😛

Heimon luota poistuttuamme jatkoimme paatilla useiden pienehkojen koskialueiden lapi ja kuski ohjasi tarkoituksella kaikkien kovimpien kuohujen lapi joten lopulta olimme taysin lapimarkia (kiitos minigrip-pussit! tavarat sailyivat kuivina). Kampille lepailemaan, illalliselle (edelleen aivan hiton hyvaa ruokaa!) ja sitten Taman Nergaran puistokeskukseen katsomaan 25min esittelyvideo puistosta seka tutustumaan infotaulujen faktatietoon puistosta. Samalla oli hyva bongata aivan hervottoman kokoisia laulukaskaita.. suurin oli perusvarpusta isompi. Jos tulee kertausta, niin pahoittelen, mutta opinnot jne.. Eli laulukaskaat viettavat 3 vuotta elamansa (?) alusta maan alla koteloituneena, jonka jalkeen ne kuoriutuvat, elavat 8 paivaa pitaen hitonmoista aanta seka paritellen – ja kuolevat. Kaunista.
Ainiin, se Pangkorilla Katan ja minut pelastyttanyt ihmeotokka oli ilmeisesti laulukaskas. Ne harrastivat TN:ssa aivan samaa toimintaa—-> pahaa aavistamaton uhri kulkee iloisesti lallatellen kauniilla ruohokentalla, kunnes yht’akkia jostain syoksyy kohti musta motkale joka pitaa samanlaista aanta kuin psykoottinen ankka, tuhoaa kauniin hetken ja antaa elinikaiset traumat. Siina teille laulukaskasta. Onneksi potkaisevat tyhjaa kohtuu nopeasti, p****leet.

Kolmas paiva valkeni ja lahdimme kohti Korvaluolaa. Viidakkovaelluksen jalkeen saavuimme luolalle, joka on saanut nimensa siita etta se kapenee keskikohdaltaan niin paljon etta lapi paastakseen on pakko ryomia jonkin matkaa. Lupaavaa, eiko?
The Descent -elokuvan nahneena osasin jo odottaa ihmissyojahirvioita ja tiimin valtaavaa joukkohysteriaa seka epatoivoista kamppailua elamasta… mutta en silti ollut taysin valmistautunut meita odottaviin koitoksiin…
Alkumatka sujui melko kesysti (pimeydesta kuuluvat aanetkin olivat sammakoiden, eivat Descent-otusten luomia) pienia liukasteluja lukuunottamatta. Ensimmaisessa pimeassa mutkassa otin valokuvan ja kameran ruutu paljasti katon mutkassa majailevat parisenkymmenta lepakkoa. ..seuraavasta onkalosta niita sitten loytyikin katon taydelta – varmaan useita satoja. Osa lennossa, osa katossa roikkumassa, suurin osa todennakoisesti ulostamassa niskaamme tai ainakin harkitsemassa asiaa. Liitan mukaan todistusaineistoa sitten joskus kun saan niita kuvia koneelle. Anu onnistui houkuttelemaan lepakoita seka selkaansa etta paahansa. Taito josta me muut emme olleet kovinkaan kateellisia.
Syvemmalla luolassa naimme jattilaiskonnan! Otus oli varmaan noin 25cm pitka ja ihan kunnon motkale eika pahemmin yrittanyt karkuun. Luotti varmaan myrkkyrauhasiinsa. Seurasi hyvin, hyvin kapea tunnelli, josta yritin epatoivoisesti selviytya pienilla kivilla tasapainoillen kuivana lapi. Lopulta tajusin etta en tule onnistumaan (jalan- ja kadensijat loppuivat, katto tuli vastaan ja seuraava tasanne aivan liian kaukana) ja mulahdin likaiseen ja pimeaan lammikkoon polvianimyoten. Ei iilimatoja! Luolasta selvittyamme olo oli aika uupunut ja olin kylla taysin marka kaikkialta (hmm) joko vesipulauksen, lepakonpaskan tai hien ansiosta. Luolalle seuraavaksi saapuvaa ryhmaa kavi kylla hieman saaliksi.. raukoilla oli osalla paalla ainoastaan hyvin lyhyet shortsit seka narutopit \o/ < > ^_^

Patikoinnin jalkeen kavimme pakkaamassa tavaramme, syomassa ja suuntasimme kotia kohti. Kotimatkalla oli viela vuoristossa ilonamme todella upeita maisemia – auringonlaskussa kylpevia vuoristometsia. Korvalapuista soiva Bjorkin Bachelorette sai jotenkin todella haikeisiin tunnelmiin ja tuijottelinkin lahinna vain hiljaa bussin ikkunasta ulos vasyneena maisemia ihaillen.
Kaiken kaikkiaan Taman Negaran reissu oli uskomattoman upea elamys. Ei sita ihan joka paiva tule kaytya maailman vanhimmassa sademetsassa 🙂

—-

Juuri nyt olemme siis Katan kanssa Melakan pikkukaupungissa. Sijainti siis noin 2h bussimatkan paassa KL:sta etelaan. Historiallista aluetta. Eras Malesian vanhimpia satamakaupunkeja ja ollut vuoronperaan niin portugalilaisten, hollantilaisten kuin brittienkin valloittama (ja hetken aikaa myos ilmeisesti japanilaisten) ja arkkitehtuurista asian kylla huomaa. Useassa paikassa huomasi valilla ajatelleensa etta kayskentelee Madeiralla tai Portugalissa Malesian sijaan ja valilla mieleen palailivat taas Edinburghin ajat. Todella kaunis ja rauhallinen kaupunki! Joka puolella halpoja kahviloita ja ravintoloita, seka yhtalaisen halpaa (suhteessa Suomen hintoihin) taidetta, antiikkia ja kasityoesineita. Kaupunki on myos taynna erilaisia museoita ja aika monessa tuli vierailtuakin. Erityisesti mieleen jai maustekauppiasperheen omistuksessa ollut (itseasiassa edelleen saman suvun omistama) talo joka oli nykyaan museo. Upea moniosainen ja parikerroksinen talo ja kierrellessa opas kertoi talon historiasta ja eri perinteista ja tapahtumista syntymapaivista hautajaisiin. Melakassa sijaitsee myos Malesian vanhin buddhalaistemppeli. Tunnelma oli aika zenmainen kun munkit kilkuttelivat kelloja ja loivat kongia (mutta rauhaisasti) ja ymparilla leijui suitsukkeiden savu ja ihmiset kavivat alttareille hiljentymassa. Muunmuassa luokkakaverimme Sherry kavi sytyttamassa suitsukkeita ja polvistumassa alttarilla.
Olimme siis Melakassa koko luokkamme voimin, tosin luokkalaisemme olivat paikalla vain perjantain (lukuunottamatta ranskalaisia jotka jaivat lauantaihin asti kaupunkiin). Mina ja Kata viivyimme sunnuntaihin (nytte) asti ja Pauli ja Anu lahtivat eilen kotiin. Itseasiassa olemme tasta kohta ottamassa bussin Kuala Lumpuriin, joten adjoo, au revoir ja kaput.
Pitakaa ittenne ihmisina!

This entry was posted on Sunday, February 26th, 2006 at 3:28 pm and is filed under Malaysia, Travel. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.